Olen 16-vuotias, sain tietää että oon raskaana. En haluaisi tehdä aborttia, mutta vanhempani tuskin ovat iloisia jos pidän lapsen. Ja olen tosiaan "lapsi" vielä itsekkin, kuten varmaan moni ajattelee. Tottahan se on..mutta haluaisin kuitenkin pitää nyt avoimena sen vaihtoehdon, että voisin jopa pitää lapsen. Mutta siis olen varma, että en saisi tukea vanhemmiltani, niin mitä luulette, pystyykö tämän ikäinen asua yksin lapsen kanssa? Olisin 17 vuotta kun lapsi syntyisi. Onko liian itsekästä ajatella, että pystyisin kasvattamaan tämän ikäisenä lapsen?
mitä teen??
;SS
111263
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
mä huomasin olevani raskaana ku täytin kuustoista, poikaystävä (21) sano heti että tee abortti. Ite olisin sen halunnu pitää mut aattelin että en yksin sen kanssa pärjää..Kotonakaan en uskaltanu puhua.. Noh, tein sitte abortin.. Kyllähän se aina välillä mietityttää mutta nyt kun ootan jo toista lasta niin oon ihan tyytyväinen aikaisempaan päätökseen. Nyt on lapsilla naimisissa olevat vanhemmat, kotitalo ja kaikki muu tarvittava :) Öhh, en sitte tiiä, tee nii itestä parhaimmalta tuntuu. T: ä21
Uskoisin, että vanhempasi kuitenkin tukisivat sinua jos päätät pitää lapsen. Ja lopulta olisivat iloisia myös lapsenlapsestaan. Puhu vanhemmillesi ja voit myös tilata aikaa neuvolaan/terv.asemalle keskustellaksesi taloudellisesta ymsta pärjäämisestäsi.
Ja muista: Lapsi on sinun kehostasin. VAIN sinulla on oikeus päättää raskauden jatkamisesta tai muusta. Tsemppiä :)!
hei! Olen itsekkin 16 ja nyt raskausviikolla 19 eli melkein puolivälissä raskautta. Itse siis päätin pitää lapsen vaikka äitini oli aluksi sitä vastaan. Päätös pitää kuitenkin tehdä itse ettei myöhemmin kadu sitä. Olen muuttamassa vuokralle kun sopiva asunto löytyy. Asiat järjestyvät enkä usko että jäät ilman tukea ja turvaa vaikka lapsen pitäisit. Itse olen todella onnellinen että päätin pitää lapseni. On se ihanaa kuulla lapsen sydämenlyönnit ja tuntea ensimmäiset potku, en tiedä mitään ihanampaa :)
Sulattele asiaa rauhassa ja pohdi kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja.
Voimia ja onnea, jos meinaat lapsen pitää :)
Kiitos muistakin vastauksista. Nokkis, joo kyllä mun tekee todella paljon mieli pitää lapsi ja olen itse aika innoissani asiasta, vaikka myös asia tuntuukin jännittävältä ja hieman pelottaakin. Haluaisitko antaa sähköpostiosoitteesi, olisi kiva jutella jonkun kanssa joka on ollut samassa tilanteessa ja päättänyt pitää lapsen, jos vain jaksat :)
mese osoitteeni on [email protected]
Ei oikeastaan tuntematonta ihmistä voi neuvoa valinnoissaan, koska ei tiedä ihmisestä yhtään mitään. Voin kuitenkin kertoa hieman omasta tarinastani, jos kiinnostaa kuunnella. :)
Olen 17-vuotias, täytin huhtikuussa. Sain tietää olevani raskaana juhannuksen jälkeen. En oikein tiennyt, että miten pitäis reagoida. Toisaalta olin onnellinen ja halusin pitää lapsen, toisaalta halusin elää normaalia teinielämää. Kerroin poikaystävälleni asiasta, hän oli hyvin innoissaan ja koko tän pienen matkan on ollu tosi kannustava, onnellinen ja ylpeä. Nyt on menossa seitsemäs viikko ja olen itsekkin päässyt epäröimisistä eroon ja olen jo onnellinen tästä yllätyksestä. Olen saanu paljon kavereita netistä (nuorista odottavista ja äideistä) ja heistä on ollu enemmän apua kuin kenestäkään omasta ystävästäni. Kannattaa jutella samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa avoimesti ja rohkeasti. Olen menossa innolla kohti äiteyttä ja olen varma, että tämä on oikea valinta kaikkien kannalta!
Niin ja jos annat vaikkapa meseosotteen tai sähköpostis, niin voin kirjotella sulle. :)
joo se on [email protected]
Täällä myös tulvea äippä, rv 19 menossa:)
Kiinnostaako vaihtaa meseosotetta?
mun meseosote on [email protected] että lisäile ihmeessä :)
Elikkäs olin vielä 15 kun sain tietää odottavani esikoistani. No olimme lapsen isän kanssa iloisiä tiedosta. Olin mielestäni valmis äidiksi. Eikä abortti olisi tullut kuulonkaan! Aloimme pikkuhiljaa ostella kaikkea tarvikkeita ja vaatteita vauvalle. No poikaystäväni vanhemmat hommasivat meille asunnon, kun alaikäisenä on vähän hankala itse saada. Omat vanhempani ovat eronneet. Äitini, tai koko äidin puolisen suvun kanssa en ole tytön syntymän jälkeen ollut missään tekemisissä. Ehkä olisin välillä kaivannut äitini tukea. Mutta hyvin on pärjätty näinkin. Isäni otti asian hyvin ja on nyt ylpeä pappa. Nyt tyttö on reilun vuoden vanha. Ja n.kk sitten perheemme sai uuden jäsenen, pienen pojan.
Itse olen valintani tehnyt, enkä ole katunut päivääkään.
Älä piittaa muiden ajatuksista. Ajattele itsesi ja vauvan parasta. Itse tiedät parhaiten oletko valmis äidiksi.
Riippuu tosiaan ihan sinusta itsestäsi oletko valmis äidiksi..
Lapset on ihaninta mitä tiedän, mutta rankkaa se on silti. Kukaan ei kuvittelekkaan lapsen kanssa olevan kuin ruusuilla tanssimista mutta silti se todellisuus on jotain ihan muuta kun on odottanut. Sitä on oikeasti 24/7 vastuussa siitä pienestä avuttomasta ihmisestä. Se on ihanaa mutta myös stressaavaa.
Jos et saa vanhemmiltasi tukea niin saat sitä muualta. Oletko kuullut ensikodeista? Ne on hyviä paikkoja aloittaa elämä vauvan kanssa. On samassa tilanteessa olevia muita äitejä ja lapsia sekä tukena ja opastamassa henkilökuntaa.
Mieti asiaa... :) Ja voimia, mitä päätätkin!
t.äidiksi 21-vuotiaana