siinä nimi vaivalle,onko kenties uusi kansantauti.Minua vaivannut puoli vuotta,jalkapohjan sisäreunassa sattuu kävellessä .Olen käynyt lääkärissä monta kertaa on piikitetty kortisonia,syönyt kaikki mahdolliset tulehduskipu lääkkeet ja voiteet siinä ohella,eikä mikään auta.YÖN jäleen vilä kipeämpi.vain silloin ei satu kun istuu.en ole ylipainoinen,mutta tykännyt aina liikunnasta.onko nyt loppuiäksi jääätävä kuin patsas istuma-asentoon ja jalka sohvan reunalla.APUA ONKO KELLÄÄN TIETOA MITEN MOISESTA VAIVASTA PÄÄSEE EROON,meinaan rassaa hermoja hiukan ja kohta vähän enemmänkin.
plantaarifaskiitti
tahtoo tanssiin
4695
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ison varpaan ensimmäisen suuren nivelen lähellä jalkapohjassa pistävää kipua, juilimista, jomotusta. Kävellessä pirun kipeä, myös öinen vaiva. Jostain sitten luin, että säärilihas edessä voi olla jumissa kirea liian kiinni pohjassaan sääriluussa tms. Hieroin säärtä poikittain ja pitkittäin irroittelemalla ko säärilihasta. Tein tuota päivittäin aika tehokkaasti. Myös jalkaterää taivuttelin moneen suuntaan erityisesti sisäänpäin venytellen. Yöksi vielä tabletti pari magnesiumia, joka rentouttaa lihaksia. Ja kas kummaa jalkapohjakipu alkoi hellittää. Oli mitä oli mutta kuvauksesi sattui silmään. Olisiko samasta apua.
Paras hoito on jalkapohjan kuormituksen muuttaminen, jolloin tilavat ja tukevat kengät sekä erikoispohjalliset auttavat. Toinen tärkeä hoidon periaate on kalvojänteen venyttäminen muutaman kerran päivässä 10 minuutin ajan.
Kivun lievittämiseksi voidaan kokeilla tulehduskipulääkitystä, mutta niistä ei ole yleensä apua vaikeammissa tilanteissa. Yöllä pidettävä erikoislasta, joka pitää jalkaterän taivutettuna ylöspäin, auttaa monia. Kantapään alle asennettu reiällinen pehmuste voi auttaa, ja korkeakantaiset kengät helpottavat usein painetta kantapäässä. Myös kortisonipistosta voidaan kokeilla.
Leikkauksessa poistetaan tavallisesti kalvojänteen sisäsivulta kiinnitysalueelta pieni osa tulehtunutta kudosta. Joskus sen lisäksi vapautetaan hermo ja voidaan myös poistaa kipua aiheuttavaa kudosta. Leikkauksia tehdään nykyään myös tähystämällä.
Jalkapohjan sisäreuna... yleensä se kiputila on keskellä kantapäätä, mutta jos erikoislääkäri on todennut sen plantaarifaskiitiksi, niin kai se sitten selvä tapaus on.
Näillä seuraavilla toimenpiteillä pääset (todennäköisesti) siitä eroon. Tai näillä ainakin erikoislääkärin konsultaatiolla pääsin siitä itse eroon. Kauan siihen tosin meni, mutta ehkäpä sinä pääset siitä nopeammin eroon:
1. Kuten joku jo aiemmin mainitsikin, venyttely aamuin illoin. Tuolta löydät oikeat liikkeet, kohta liikehoidot:
http://www.yths.fi/netcomm/viewarticle.asp?path=8,21,2476,2507&article=1838&index=A&page=1
2. Siellä puhuttiin myös rullaushoidosta eli pyöritä tennispalloa jalan alla vaikka teeveetä katsellessa. Aktivoi jalkapohjan verenkiertoa ja siten nopeuttaa paranemista.
3. Tässä on ehdoton edellytys nopealle paranemiselle, Airheel. Otettuani sen käyttöön jalkapohjani alkoi välittömästi voimaan paremmin. Tutustupa tuolla:
http://www.kir-fix.fi/airheel.php
ja lähetä tilausviesti jo tänään. 100 euroahan se kirpaisee, mutta kuten itse tiedät, niin ei kai noin veemäisen vamman parantamiselle voi laskea hintaa!
Suosittelen käyttämään sitä vain kotioloissa. Sen verran hiostava, että kenkäsi saattavat pian haista hielle. Tai kokeile itse, mikä tuntuu parhaalta. Kenties tykkäät pitää sitä jatkuvasti. Niin, ja ota Airheel tietenkin pois silloin aina, kun teet tuota rullaushoitoa.
4. Unohda tulehduskipulääkkeet, kortisonipiikit ja leikkaukset. Toteuttamalla mainittuja konventionaalisia hoitoja orjallisesti päivittäin uskallan luvata sinulle helpotusta piinastasi... ainakin muutamassa kuukaudessa.
Ja lisää saa esittää kysymyksiä, jos siltä tuntuu.
kiitos hyvästä vinkistä,vaiva on juuri tämä.ikävä kyllä toinenkin jalka alkaa oireilla ,kipu ja vaiva on jo kestänyt sen verran pitkään ,että kiputila yltää vasemman puolen takareiden takaosaan ja pakaraan(selkäleikkaus tehty -86)-tai sitten johtuu siitä kun kävelyasento väkisinkin tuppaa väärisyä jalkapohja kivun takia.En kyllä millään jaksa jäädä kyllä paikoilleen ja istumaan.venytellyt olen paljon se helpottaa ja korkokenkien pitäminen.