Oon sairastanut syömishäiriötä noin 4 vuotta. Enimmäkseen ortoreksiaa/anoreksiaa. Välillä oon jättänyt pois tästä ei monipuolisesta ruokavaliostani mm. perunan, ruisleivän ja pähkinät. Tiedän kyllä, että ne olis terveellisiä kohtuudella syötynä. Sitten kun oon ollut jonkun aikaa syömättä niitä, niin otan ne taas mukaan. Esim. ruisleipää ja pähkinöitä en kuitenkaan osaa syödä kohtuudella, vaan sitten syön niitä aivan liikaa, melkein huonoon oloon asti. Sitten mietin heitänkö ostamani loput ruoat roskiin, kun en osaakaan hallita niiden syömistä oikein. En siis muuten mässäile. Tämä on ihan tyhmää. Haluaisin laihtua takaisin muutaman kilon, mutta silti myös syödä suht terveellisesti. En halua voida huonosti ja saada mitään puutostiloja. En löydä ikinä mistään asiasta sitä kultaista keskitietä.
Sekoan kohta...
Leipäsyöppö
8797
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
minäkin sairastanut kohta kuusi vuotta. huonoimmat ajat jo takana onneksi :) ja nyt ollaan (toivottavasti!) paranemisen tiellä.
minulla on myös aliravitsemuksen jälkeen ollut aina nuo samat ongelmaruoat; peruna, leipä, jäätelö. Kaikki sisältävät hiilihydraattia.
Jos olet vielä aliravitsemustilassa niin kannattaa vain yrittää syödä tasaisesti päivän mittaan monia aterioita, mutta ei huonoon oloon asti.
jos taas tilasi on hyvä, niin olisiko mahdollista saada joku vahtimaan syömistäsi? enkä tarkoita sellaista että toinen kyylää jatkuvasti syömisiäsi, vaan että joku syö samoihin aikoihin kanssasi niin sinullakaan ei ehkä sitten karkaisi hommat käsistä?
jos kuitenkin olet sitä mieltä, ettet osaa hallita leipä/pähkinä/perunaruokia, voisitko yrittää syödä puuroa tai jotain, josta kuitenkin saa hiilihydraattia mutta sen valmistamiseen menee enemmän aikaa ja annoskoot on helpompi hallita.. ? minulla onnistui sillä tavoin että tein ne pari leipää valmiiksi ja söin ja sitten aloin tekemään jotain muuta, vaikka neulomaan tai tietokoneelle tai jotain, että en jäisi keittiöön istumaan. purkka auttaa myös hyvin, tai hampaiden pesu. :)
No siis perunaruokia ei tule syötyä paljon. Välillä vain ajattelen, että niitä olisi hyvä syödä, välillä taas ajattelen, että ne paisuttavat mut, kuten esim. leipä, puuro ja pähkinätkin. Puuro on mun intohimo, jota syön aamuisin ja sitä söin välillä aivan liikaakin. Puuro saa kauhean täyden olon ja siitä taas tulee huono omatunto. Pää menee vaan ihan sekaisin, kun miettii koko ajan tällaisia. Mitä ei saisi syödä, mitä pitäisi syödä. Mistä tulee hyvä olo, mistä tulee huono olo. Erosin viime vuonna. Silloin suhteen loppuaikana söin vähiten kuin koskaan. En halua ketään vahtimaan. Haluan pärjätä tässä asiassa yksin. Vähän aikaa sitten kävin juttelemassa kerran psykologin kanssa, koska halusin jonkun, jonka kanssa vain puhua asiasta. Sitten se alkoi puhua painon tarkkailusta ja punnituksista, ja sitten jätin koko homman. En ole tällä hetkellä kovin alipainoinen, mutta haluaisin olla vähän enemmän.
nämä sun neuvot kuulostaa tosi järkeviltä, oi kun vaan osaisin toteuttaa ne arkipäivässä...
siis et halua parantua vai?
sitten en voi auttaa. en voi ymmärtää ihmisiä jotka haluaa tahallaan pilata elämänsä, ei mitään järkeä.
Itselläni ruuansulatus ja suolisto jo täysin pilalla ja lonkat, polvet ja nilkat kuluneet käyttökelvottomiksi muita yhtä ihania ja saavuttamisen arvoisia "pikkujuttuja".
Siellä sairaalloisessa alipainossa ei ole sinulle mitään hyvää, ihmisarvoa ei mitata senteissä ja kilogrammoissa.
Haluan mä parantua. Voisin hyväksyä tämänkin painon, jos vain saisin osan löysästä korvattua lihaksilla. En omista edes tällä hetkellä vaakaa, joka on kai ihan hyvä asia? Liikunta on kuitenkin jäänyt erittäin vähälle aiempaan nähden. Jossain vaiheessa, vielä vuosi sitten, harrastin säännöllisesti juoksua yms. jotka toivat lihaksia. Nyt sen uudelleen aloittaminen tuntuu todella raskaalta, varsinkin kun oon yksin. Silloin pitäisi tietysti pystyä myös syömään enemmän kun kuluttaakin. Se on mulle ollut vaikeaa. Haluaisin mahtua kuitenkin näihin nykyisiin vaatteisiini. En siis halua näyttää miltään luurangolta.
mulla on aivan sama juttu! oon 17 ja oon kyllä ihan normaali painoinen. jossain vaiheessa oon ollut reippaasti alipainoinen sitten kiloja tuli ja meni melkein ylipainon puolelle. onneks nyt ollaan ihan normaali lukemissa, mutta syöminen on edelleen suuren suuri ongelma. välillä syön vain vähän sitten kaikki repeää ja tulee ahmittua pahaan oloon saakka.... muutamia päivä saattaa taas sujua melko normaalisti syömisen kanssa. ahdistavaa kun ruoka on kokoajan mielessä ja sekoittaa koko elämäni... olisi mukava jutella teidän kanssa mesessä? :) se saattaisi auttaa!
Olis kyl tosiaan kiva jutella jonkun kanssa näistä jutuista eli jos joku haluaa niin ihmeessä voi st lisätä meseen tai laittaa sähköpostia :)
[email protected]
lisäänpäs :)