Paranemista

Minulla on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja keskivaikea masennus.
Mielialalääkityksenä Mirtazapin radiopharm ja tuskaisuuteen Opamox.
Lääkitys on aloitettu muutama viikko sitten.
Kun aloin käyttää Mirtazapinia niin aloin nukkumaan yleensä pidempiä yöunia (sitä ennen nukuin 2 tunnin pätkiä). Silloin aloin myös näkemään paljon unia, aamulla tuntuu, että olen nähnyt unia koko yön.
Unissa käsittelen elämässäni tapahtuneita vaikeita asioita ja usein jos herään yöllä, olo on hyvä ja jotenkin on sellainen tunne, että olen oivaltanut itsestäni ja elämästäni jotain oleellista, sellaista mikä on johtanut tähän tuskaisuuteen ja ahdistukseen.
Joskus jään yöllä herättyäni pohtimaan elämääni ja yleensä pystyn sitten nukahtamaan uudestaan aika rauhallisesti. Yöllä tuntuu, että kyllä tämä tästä vielä selviää ja paranen. Mutta vastapainona tällaisille öille on melkein aina se, että jos olo on ollut yöllä hyvä ja kovin toiveikas, niin aamut ovat ihan kamalia. Herään sydämen hakkaamiseen ja tosi ahdistuneeseen oloon tai sitten hyvin masentuneeseen oloon. Olo on myös hyvin heikko, vaikka olisin nukkunut yhteensä 10 tuntia. Joskus tuntuu siltä, että jos nousen ylös niin saan sydänkohtauksen pelkästä voimattomuudesta.
Useimmiten päivän mittaan olo sitten kyllä helpottaa ja ei tunnu enää niin toivottamalta, joskus jopa ihan siedettävältä ja joskus jopa melkein hyvältä muutaman tunnin ajan.
Tuntuu siltä, että kun olo välillä (siis yleensä öisin) on hyvä ja toiveikas, niin siitä saa aina "maksaa" kovalla aamuahdistuksella.
Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia?
On tämä kyllä parempaa siihen verrattuna, että ennen lääkitystä kaikki tuntui enemmän tai vähemmän (yleensä enemmän) tuskaiselta ja ahdistuneelta 24 h/vrk.
6590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hei! Sun viestistä on jo aika kauan aikaa, joten en kyllä tiedä, että tuletko edes enää katsomaan vastausta.
Mulla itsellä todettiin yleinen ahdistuneisuushäiriö vasta pari viikkoa sitten, ja lääkityskin nostettiin vasta pari päivää sitten yhteen tablettiin. Terapiaan en ole viel päässyt. Se alkaa vasta parin viikon kuluttua (kesälomat mielenterveystoimiston terapeuteilla). Lääkkeet sepram 20mg ja diapam (unilääke). Diapamia en oikeesti tule käyttäneeksi, kun olen huomannut, että siitä ei ole mitään hyötyä eli olen yhtä väsynyt kuin olisin muutenkin. Ilmeisesti kemiallinen uni ei korvaa normaalia unta.
Mulla ei ole yöunet vielä korjaantuneet. Nukun pätkissä ja unen laatu on heikko. Ei auta vaikka nukkuisin just esim. kymmenen tuntia, saatan olla silti jo aamusta ihan loppu. Mulla ei vointi vaihtele päivittäin noin reilusti. Paremminkin vois ajatella, että mulla saattaa mennä viikko väsymyksessä ja sit on pari hyvää päivää ja taas väsymystä.
Mitä sun fyysiset oireet on? Mulla on oksetuksen tunne, tihentynyt pissalla käynti, huimaus, kurkusta kuristaa, rintatuntemuksia, vapinaa, päänsärkyä, lihasjännitystä jne.
Kaikkein vaikeinta on jotenkin tää diagnoosin hyväksyminen ja lääkityksen aloittaminen. Olis kiva, jos tän jutun vois hoitaa nopeesti pois, mutta ei kai tämä sairaus niin nopeesti lähde (jos ikinä). Tuntuu että saa vaan odottaa, eikä voi ite mitään. Avuton olo. Ja ärsyttää, kun haluis tehdä kaikkea kivaa ja nauttia elämästä, mutkun on niin väsynyt ettei pysty. Vaikka en kai mä ennenkään elämästä nauttinut. Taisin vaan suorittaa elämää.
Tunteiden kanssa mulla on paljon ongelmia. Kai tässä sairaudessakin on kyse siitä, että en enää tunnista omia tunteita, vaan ne alkaa tulla ruumiillisina oireina. Mut miten mä opin tunnistamaan ne???
Toivottelen sulle hyvää kesää!!! Jaksamista!! Ois kiva, jos vastaisit, jos huomaat tän viestin vielä.

Äänestä
  • Mun fyysiset oireet on tunne kuin olisi jossain sumussa, näkö välillä sumenee, pulssi koko ajan aika korkea, jatkuvaa pissalla ravaamista, heikottaa, pyörryttää, epätodellista oloa, ei jaksa keskittyä tai kiinnostua paljon mistään, usein ihmisten kohtaaminen pelottaa ja sitten on jäykkänä kuin seivät ja tuntuu että alkaa täristä ja esim. puhelimessa toisen puheisiin ei jaksa keskittyä, joskus ärsyttää kaikki mitä toinen esim. puhelimessa sanoo ja tuntuu että pulssi siinäkin vaan nousee.
    Tällaista pahimmillaan.
    Nyt kun olen syönyt lääkettä 1,5 kk, olo on useimmiten parempi vaikka välillä tulee tosi kamala olo ja usein tuntuu että se paniikki vaanii jossain taustalla mutta pahin kärki siltä tuntuu (ainakin välillä) häipyneen. Nyt olen jaksanut jo käydä ulkona kävelemässäkin. Aikaisemmin tuntui vaan jotenkin siltä, että en edes uskalla lähteä mihinkään, koska tunsin olevani fyysisesti niin heikossa kunnossa että pelkäsin tipahtavani samantien, saavani sydänkohtauksen jne.
    Nyt huomaan, että välillä jaksan esim. puhelimessa jutella ihmisten kanssa, ja jopa KUUNNELLA mitä sillä toisella on sanottavaa.
    Kun oli oikein paha olo tuntuu että ihan kaikki oli käpertynyt vaan oman itsen ympärille, siis tuli sillä tavalla jotenkin hyvin itsekeskeiseksi. Kun ei jaksanut muuta.

    Niinpä. Kun tämä olisikin niinkuin vaikka angiina, jonka voisi hoitaa antibioottikuurilla pois. Mutta kun ei ole.

    Myös minulla on ollut hyvin avuton olo. Vaikka ikää on jo paljon niin ensimmäistä kertaa aikuisiälläni oli tunne, että halusi olla kuin lapsi josta joku toinen huolehtisi. Sanoin jollekin tutulle että minusta tuntuu että minä tarvitsisin nyt 50 kymppisenä isän ja äidin.

    Myös minä luulen että elämäni oli pitkään vain suorittamista, selviytymistä. Siinä sitten pari hyvin traumatisoivaa asiaa usean vuoden ajan lisänä.

    Myös siltä tuntui että ei tunnista itseään eikä omia tunteitaan. Jotenkin kuvittelisin että nyt olen alkanut pikkuhiljaa tunnistaa niitä, enkä enää aina tunne itseäni itselleni niin vieraaksi. Myös jotkut tutut ovat väittäneet sellaisen muutoksen tapahtuneen minussa, että alan tunnistaa omia tunteina ja myöskin tuoda niitä julki, myös negatiivisia.

    Hui, tuli sellainen tunne että kirjoitanpa minä nyt aika positiiviseen sävyyn ja samalla pelko siitä, että pian tietysti taas putoan siihen samaan mustaan pimeään kuiluun.

    Tämä on varmasti pitkä ja kivinen tie, tämä toipuminen mutta toivotan sulle sylikaupalla voimia ja uskoa siihen että kyllä se siitä.

    Äänestä

  • phkphkphk kirjoitti:

    Mun fyysiset oireet on tunne kuin olisi jossain sumussa, näkö välillä sumenee, pulssi koko ajan aika korkea, jatkuvaa pissalla ravaamista, heikottaa, pyörryttää, epätodellista oloa, ei jaksa keskittyä tai kiinnostua paljon mistään, usein ihmisten kohtaaminen pelottaa ja sitten on jäykkänä kuin seivät ja tuntuu että alkaa täristä ja esim. puhelimessa toisen puheisiin ei jaksa keskittyä, joskus ärsyttää kaikki mitä toinen esim. puhelimessa sanoo ja tuntuu että pulssi siinäkin vaan nousee.
    Tällaista pahimmillaan.
    Nyt kun olen syönyt lääkettä 1,5 kk, olo on useimmiten parempi vaikka välillä tulee tosi kamala olo ja usein tuntuu että se paniikki vaanii jossain taustalla mutta pahin kärki siltä tuntuu (ainakin välillä) häipyneen. Nyt olen jaksanut jo käydä ulkona kävelemässäkin. Aikaisemmin tuntui vaan jotenkin siltä, että en edes uskalla lähteä mihinkään, koska tunsin olevani fyysisesti niin heikossa kunnossa että pelkäsin tipahtavani samantien, saavani sydänkohtauksen jne.
    Nyt huomaan, että välillä jaksan esim. puhelimessa jutella ihmisten kanssa, ja jopa KUUNNELLA mitä sillä toisella on sanottavaa.
    Kun oli oikein paha olo tuntuu että ihan kaikki oli käpertynyt vaan oman itsen ympärille, siis tuli sillä tavalla jotenkin hyvin itsekeskeiseksi. Kun ei jaksanut muuta.

    Niinpä. Kun tämä olisikin niinkuin vaikka angiina, jonka voisi hoitaa antibioottikuurilla pois. Mutta kun ei ole.

    Myös minulla on ollut hyvin avuton olo. Vaikka ikää on jo paljon niin ensimmäistä kertaa aikuisiälläni oli tunne, että halusi olla kuin lapsi josta joku toinen huolehtisi. Sanoin jollekin tutulle että minusta tuntuu että minä tarvitsisin nyt 50 kymppisenä isän ja äidin.

    Myös minä luulen että elämäni oli pitkään vain suorittamista, selviytymistä. Siinä sitten pari hyvin traumatisoivaa asiaa usean vuoden ajan lisänä.

    Myös siltä tuntui että ei tunnista itseään eikä omia tunteitaan. Jotenkin kuvittelisin että nyt olen alkanut pikkuhiljaa tunnistaa niitä, enkä enää aina tunne itseäni itselleni niin vieraaksi. Myös jotkut tutut ovat väittäneet sellaisen muutoksen tapahtuneen minussa, että alan tunnistaa omia tunteina ja myöskin tuoda niitä julki, myös negatiivisia.

    Hui, tuli sellainen tunne että kirjoitanpa minä nyt aika positiiviseen sävyyn ja samalla pelko siitä, että pian tietysti taas putoan siihen samaan mustaan pimeään kuiluun.

    Tämä on varmasti pitkä ja kivinen tie, tämä toipuminen mutta toivotan sulle sylikaupalla voimia ja uskoa siihen että kyllä se siitä.

    Niin miten ne tunteensa oppii tunnistamaan? Luulen, että niissä ahdistuksissa psyyke käsittelee niitä tunteita. Ja unissa. Ja olen sellainen että pohdin kaikkea, liikaakin, sanoi se terapeutti kenellä kävin pari kertaa. Nyt terapeutti on lomalla. Odotan kyllä sinne pääsyä toiveikkaana mutta vielä menee monta viikkoa.

    Äänestä

  • vastaukseeni vielä kirjoitti:

    Itse olen miettinyt, että oisko mulla myös tota masennusta. En varsinaisesti tunne itseäni masentuneeksi. Arkihommat sujuu, mutta tarraudun negatiivisiin ajatuksiin. Pyöritän päässäni kaikkia negatiivisia lapsuuden juttuja, mutta en pääse asioista yli eikä vatvominen auta mitään. Haluaisin jatkaa elämää ja olla läsnä tässä elämässä, mutta jatkuvasti mieli takertuu ja palaa vanhoihin. Pääkoppa tuntuu räjähtävän. Kuinka nopeasti sulla toi lääkitys auttoi univaikeuksiin? Mä heräilen jatkuvasti edelleen, enkä saa yönunesta riittävästi lepoa.Lääkettä olen syönyt reilut kaksi viikkoa.

    Äänestä

  • tyttöjen äiti kirjoitti:

    .. mirtazapiini heti ekasta pilleristä. Ensimmäisinä päivinä liiankin tehokkaasti, olisi tehnyt mieli vaan nukkua. Ja sama aina silloin kun annosta lisätty. Cipralex ja seronil veivät taas yöunet melkein kokonaan.
    Tuo juuri on pirullista, että pyörittää päässään negatiivisia kokemuksiaan ja minä myös pelkojani, kaikenlaista: kuolemanpelkoa, pelkoa siitä että "jotain pahaa" tapahtuu, sairauksien pelkoa (todellisiakin vaivoja on, tutkimukset ja hoidot kesken, osalle vaivoista ei vaan tunnu löytyvän syytä, ihmisten kohtaamisen pelkoa (sosiaalisia tilanteita) jne.. Lääke on kyllä tainnut viedä pahimman kärjen noilta peloilta, ainakin useimpina päivinä mutta ei tämä vieläkään mitään ruusuilla tanssimista ole.
    Iloa päivääsi! Koeta jaksaa!

    Äänestä

  • auttoi... kirjoitti:

    Kyllä kai negatiiviset ajatukset voi todellakin liittyä masentuneisuuteen. Vai olisiko myös sitä yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä kuten mulla masennuksen lisäksi. Toivotaan että se kun pääset terapiaan auttaa. Itse panen kovasti toivoni tohon terapiaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vai "huononemista" kirjoitti:

Minulla on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja keskivaikea masennus.
Mielialalääkityksenä Mirtazapin radiopharm ja tuskaisuuteen Opamox.
Lääkitys on aloitettu muutama viikko sitten.
Kun aloin käyttää Mirtazapinia niin aloin nukkumaan yleensä pidempiä yöunia (sitä ennen nukuin 2 tunnin pätkiä). Silloin aloin myös näkemään paljon unia, aamulla tuntuu, että olen nähnyt unia koko yön.
Unissa käsittelen elämässäni tapahtuneita vaikeita asioita ja usein jos herään yöllä, olo on hyvä ja jotenkin on sellainen tunne, että olen oivaltanut itsestäni ja elämästäni jotain oleellista, sellaista mikä on johtanut tähän tuskaisuuteen ja ahdistukseen.
Joskus jään yöllä herättyäni pohtimaan elämääni ja yleensä pystyn sitten nukahtamaan uudestaan aika rauhallisesti. Yöllä tuntuu, että kyllä tämä tästä vielä selviää ja paranen. Mutta vastapainona tällaisille öille on melkein aina se, että jos olo on ollut yöllä hyvä ja kovin toiveikas, niin aamut ovat ihan kamalia. Herään sydämen hakkaamiseen ja tosi ahdistuneeseen oloon tai sitten hyvin masentuneeseen oloon. Olo on myös hyvin heikko, vaikka olisin nukkunut yhteensä 10 tuntia. Joskus tuntuu siltä, että jos nousen ylös niin saan sydänkohtauksen pelkästä voimattomuudesta.
Useimmiten päivän mittaan olo sitten kyllä helpottaa ja ei tunnu enää niin toivottamalta, joskus jopa ihan siedettävältä ja joskus jopa melkein hyvältä muutaman tunnin ajan.
Tuntuu siltä, että kun olo välillä (siis yleensä öisin) on hyvä ja toiveikas, niin siitä saa aina "maksaa" kovalla aamuahdistuksella.
Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia?
On tämä kyllä parempaa siihen verrattuna, että ennen lääkitystä kaikki tuntui enemmän tai vähemmän (yleensä enemmän) tuskaiselta ja ahdistuneelta 24 h/vrk.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu