Lupaa lukea tää ihan ajatuksen kanssa ja vaikkapa pariinkin kertaan että ymmärrät täysin mistä puhun ja mitä haluan sun tietävän. Älä takerru johonkin pieneen asiaan mikä sun mielestä "kuulostaa" siltä ja tolta jnejnejne. Ajattele ittes mun tilalle.
Mulla on paha olla. Henkisesti. En oo saanu sitä puettuu sanoiks, vaan teoiks. En oo onnellinen ja mielialan vaihtelut on rajuja. Puhuin äitin kanssa aika pitkään ja se sano mulle ihan suoraan että en ole enää se sama tyttö joka olin esim 4 vuotta sitten. Se sanoi että periaatteessa papan kuoleman jälkeen mä aloin menettää otteenki kaikesta, elämästä. Musta tuli tyttö joka on täynnä vihaa ja välinpitämätöntä asennetta. Kaikki oli perseestä ja sai ollakin. Ja se heijastui myös mun fyysiseen kuntoon, olin joku 30kiloo pienempi sillon. En ole tyytyväinen itseeni, minkään suhteen. En ole kuulemma enään se sama iloinen ja energinen tyttö mikä joskus olin. Ja tiedän sen ite. Aloin eilen illalla miettii mun suhtautumista asioihin ja käyttäytymistä kaikinpuolin, ja huomasin et mähän oon ihan sekasin. Teen välillä toista mitä oikeesti ajattelen, tarkotan siis että välillä on ihan järkeviä ajatuksia päässä mutta silti teen niin järjettömiä ratkaisuja mikä sitten vaikuttaa myös muihin, esim. suhun. Välillä tuntuu että pää räjähtää kaikkeen siihen paskaan mitä siellä pyörii, sekunti siitä, saattaa taas olla kaikki hyvin ja on hyvämieli. Äiti kysy että olenko mä masentunu, mistä sen tietää? Ehkä jollain tavalla. Oon itte ollu nii ahdistunut etten ole tajunnut kuinka paljon se vaikuttaa muihinkin ihmisiin. Ja vaikka mä tän nyt ymmärsin, tiedän ettei ole helppo alkaa työstää tätä asiaa samantien, tarviin siihen kaiken avun ja tuen mikä mahdollista. Ja ymmärrystä. Tiedän et se on paljon pyydetty, varsinkin kun olen käyttäytynyt niin huonosti. Tajusin myös sen että jollain tavalla tuolla alitajunnassa mä oon yrittänyt kaataa sen paskan sun niskaan, selvitä ite jotenkin helpommalla, syyttää toista. Mä en tiedä miten tästä nyt pitäis jatkaa, pitääkö mun olla yksin ja miettiä asioita ja yrittää kokoo itteni ja yrittää saada otetta elämästä ja kaikesta siitä mitä oon päästäny käsistä tai ajanut pois mun elämästä.
Oon henkisesti ihan loppu.
Mulla on paha olla. Henkisesti. En oo saanu sitä puettuu sanoiks, vaan teoiks. En oo onnellinen ja mielialan vaihtelut on rajuja. Puhuin äitin kanssa aika pitkään ja se sano mulle ihan suoraan että en ole enää se sama tyttö joka olin esim 4 vuotta sitten. Se sanoi että periaatteessa papan kuoleman jälkeen mä aloin menettää otteenki kaikesta, elämästä. Musta tuli tyttö joka on täynnä vihaa ja välinpitämätöntä asennetta. Kaikki oli perseestä ja sai ollakin. Ja se heijastui myös mun fyysiseen kuntoon, olin joku 30kiloo pienempi sillon. En ole tyytyväinen itseeni, minkään suhteen. En ole kuulemma enään se sama iloinen ja energinen tyttö mikä joskus olin. Ja tiedän sen ite. Aloin eilen illalla miettii mun suhtautumista asioihin ja käyttäytymistä kaikinpuolin, ja huomasin et mähän oon ihan sekasin. Teen välillä toista mitä oikeesti ajattelen, tarkotan siis että välillä on ihan järkeviä ajatuksia päässä mutta silti teen niin järjettömiä ratkaisuja mikä sitten vaikuttaa myös muihin, esim. suhun. Välillä tuntuu että pää räjähtää kaikkeen siihen paskaan mitä siellä pyörii, sekunti siitä, saattaa taas olla kaikki hyvin ja on hyvämieli. Äiti kysy että olenko mä masentunu, mistä sen tietää? Ehkä jollain tavalla. Oon itte ollu nii ahdistunut etten ole tajunnut kuinka paljon se vaikuttaa muihinkin ihmisiin. Ja vaikka mä tän nyt ymmärsin, tiedän ettei ole helppo alkaa työstää tätä asiaa samantien, tarviin siihen kaiken avun ja tuen mikä mahdollista. Ja ymmärrystä. Tiedän et se on paljon pyydetty, varsinkin kun olen käyttäytynyt niin huonosti. Tajusin myös sen että jollain tavalla tuolla alitajunnassa mä oon yrittänyt kaataa sen paskan sun niskaan, selvitä ite jotenkin helpommalla, syyttää toista. Mä en tiedä miten tästä nyt pitäis jatkaa, pitääkö mun olla yksin ja miettiä asioita ja yrittää kokoo itteni ja yrittää saada otetta elämästä ja kaikesta siitä mitä oon päästäny käsistä tai ajanut pois mun elämästä.
Oon henkisesti ihan loppu.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mitä sä olet tähänsaakka tehyt> Olet 21v. ?
Koulu/ työ/ asuinpaikka,seutukunta (häme,savo?)
Mitä haluaisit? Oletko ollut tähänsaakka yksin?
Olisko mahdollista mennä johonkin sisäoppilaitokseen ensitalvekisi, jossa saisi kavereita ja aikaa suunnitella tulevaisuutta.
Itsenäistyä?
Mikämoinen se pappa oli?
Rauhassa mietit nyt tulevaisuutta. Että saa jonkinlaisen tasapaion elämäänsä. Jotain pientä mielekästä harrastetta.
Kirjoita.
21v pohjoishelsingistä. Työnä vanhustenhoito koitohoitoyksikössä. Olen seurustellut miehen kanssa parisen vuotta ja kihloissa ollaan nyt. Vääriä suhteita ja tekoja on riittänyt teinivuosina.
Pappa on mun äidin isä, asuttiin papan kanssa monia vuosia samassa talossa, remontoitiin taloa niin että meille oli oma puoli ja papalle oma. Rakastin niitä hetkia papan kanssa kun oltiin kahdestaan ja mussutettiin karkkia ja höpötettiin turhanpäiväsiä asoita ja välillä vähän vakavempiakin. Pappa oli hyvä kuuntelija ja eikä neuvotkaan ollut hassumpia. Se kuoli 2004 jouluna.
Mulla meni 2005-2006 vuosina lujaa ja millään ei ollut oikeestaa mitään väliä. Kun löysin tämän nykyisen miehen, luulin kaiken korjaantuvan ja elämäni asettuvan. Eilen huomasin että jollain tavalla kaikki on vaan pahentunut. Oon pitänyt liikaa asioita ja sitä pahaa oloo sisällä ja purkanut sen ihan väärällä tavalla lähimpiin ihmisiin. Ajatukset on aivan sekasin, kirjoitin tuon edellisen viestin omistettuna lähimmilleni. Kiitos että joku vastasi.
"Parisuhde viikonloppu leiriä?
Hae googlesta.
Tai kyllä Hesassa on varmaan jotain iltajuttujakin? Parisuhtesta Tai omaa tasapainoa etsivälle.
En nyt muuta osaa tähän sanoa. Äsken tuli jo jotain.
..kyllä itselläki. Mutta sitten taas tuli mieleen että johtuuko tää nyt sitten tästä parisuhteesta vai vaan musta itsestäni. Onko mulla jäänyt jotain selvittämättömiä asioita vaivaamaan niin paljon että ne vaarantaa jo mielenterveyden. Ainakin huomasin nyt sen että kirjoittaminen auttaa, saa kaikki sekavat ajatukset ruudulle ja lukemalla ne monta kertaa läpi, alkaa ymmärtää paljon asioita. Tällä ehkä pääsin jo alkuun.
Kävi myös mielessä joku hermojenhallintakurssi tai jotain vastaavaa, mutta onko tää sitten loppujen lopuks mun hermoistakaan kiinni?
Voi olla että oon vaan niin loppu tälle elämälle että tarviin jotain uutta, tai lähteä jonnekin ihan muualle.
DEPS-seula sanoo että olen masentunut, 26 DEPS-pistettä. Lääkärihän sen vaan voi tietää tutkimalla onko tää diagnosoitava masennus.
Pitäis varmaan nyt alottaa siitä että käy lääkärille juttelemassa ja kertomassa kuinka on vaan paha olla ja puran sen kauheilla raivokohtauksilla ihmisiin joilla ei ole mitään tekemistä tän kanssa.
Mä kyllä kannattaisin tuota lomaa ensiksi.
siellä saa vähä lepoa arkipäivän asioista ja siellä keskustellaan kaikesta. Myös sinun mielialoistasi, jos niin itse haluat.
Mutta pallo on tietenkin sinulla. sinä päätät nyt ja aina miten elämääsi goodinoit?
Rauhallista kesää > sama kirjoittaja;
"kolmas kerta toden sanoo?"
..aion tehdäkin. Kiitos sulle että kuuntelit :) Mukavaa kesää!
Kun ihminen on valmis ottamaan vastaan avun ja pyytää samalla ihmisiltä ymmärrystä niin suunta on erittäin oikea.
Jos kerrot tuon rakkaillesi niin he kyllä ymmärtävät.
Ymmärrystä tulee kyllä kun he tajuavat että haluat saada elämän taas mielekkääksi.
Tässä on jonkinmoinen matka edessä, jonka pituudesta en tiedä.
Mutta selviät siitä kyllä itsesi ja erityisesti muiden avulla.
Kaikkea hyvää ja siuunausta.
Tänään on ollut hyvä päivä, ärsytystä ollut vähemmän ja hyväntuulisuutta enemmän. Keskustelin miehen kanssa eilen todella pitkään kun hänkin oli lukenut tuon ensimmäisen kirjoituksen, ja hän lupasi olla tukena ja antaa kaiken avun mitä suinkaan pystyy. Kertoi myös että nyt on paljon helpompi ymmärtää mun kohtauksia ja suhtautua niihin paremmin. Tämä helpotti heti oloa ja antoi intoa selvittämään ongelmat ja nousemaan ylospäin. Hän myös sanoi että siihen voi mennä paljon aikaa tai sitten vaan vähän, mutta ainut suunta on ylöspäin. Tuntuu pitkästä aikaa hyvältä. Oon aina ollut huono puhumaan kasvotusten tärkeistä ja vaikeista asioista, ja nyt kun löysin tavan ilmaista tunteeni ja pahan olon, kirjoittamalla, niin tiedän miten tästä jatkaa. Ajattelin että käyn täällä joka päivä kirjoittelemassa miten on mennyt, oli sitten huono tai hyvä päivä. Kiitos.