Oletteko joutuneet käyttämään mielialalääkettä kuultuanne diagnoosin?
Entä nukahtaminen,onnistuuko ilman nukahtamislääkettä?
Käyn parhaillaan tätä läpi ja odotan loppuuko ne kyyneleet?:-).
Entä nukahtaminen,onnistuuko ilman nukahtamislääkettä?
Käyn parhaillaan tätä läpi ja odotan loppuuko ne kyyneleet?:-).
Vastaukset 14
Vanhimmat
On aivan normaalia että noinkin vakava asia aiheuttaa ahdistusta. Kaikki eivät tarvitse mielialalääkitystä, mutta toisille se on tarpeen. Samoin nukahtamislääkkeen käyttö tuossa tilanteessa on ihan hyväksi.
Kuitenkin on ihan luonnollinen reaktio tuntea surua ja murhetta, pelkoa ja ahdistusta, olishan epänormaalia jos ei asia yhtään koskettaisi. Itkeminen helpottaa, kyllä ne kyyneleetkin sieltä todennäköisesti alkavat kuivia kun aikaa kuluu. Voimia sinulle.
että moni muukin kun on kuullut tiedon syövästä.
Se on shokki meille kaikille ja parempi alkuun ottaa jotain lääkettä että voi edes nukkua.
Lepo on tärkeää ja vähitellen asiat selkiytyvät ja itkeminen loppuu...
Viimeistään siinä vaiheessa kun hoitosi on alkaneet tulee helpompi olla henkisesti.
Voimia sinulle toivon:-)
En ole joutunut käyttämään vaikka tiedän monien niihin turvautuvan.Unenlahjani ovat aina olleet hyvät ja ovat edelleen. En myöskään murehdi huomista, koska siitä ei ole tietoa. Olen täynnä sisua ja sitkeyttä.
Siitä lähtien kun sain tiedon sairastavani syöpää. Lääke on ns. rauhoittava. Olen ottanut melkein päivittäin. Olen ymmärtänyt, että hyvä uni on hyvä keino selviytymään. Lisäksi olen yrittänyt syödä hyvin, vaikka joskus ruokahalua ei ollut ja välillä minua etoi. Siltä näyttää, että olen selviytynyt aika hyvin rankoista hoidoista huolimatta. Fyysisesti minussa ei näy mitään erikoista kuin lyhyt tukka! Sanon vain, että jokainen syöpäpotilas on yksilöllinen! Hoidot ja sivuvaikutukset yksilöllisiä. Minä ajattelen aina, että päivä kerrallaan ja uusi päivä koittaa.
Syksyllä palaan työelämään jos kaikki menee hyvin. Minuakin askarruttaa kuinka pärjään työelämässä, kun olen jo ehtinyt nukkua aika myöhään sairauslomalla. Eli kova työ saada vuorokausirytmi takaisin työelämässä. Ei tässä muuta kuin toivottelen lämmintä kesäyötä teille!
Onnea Täti Tomera, olet sisukas ja sitkeä. En kuitenkaan ole kade sinulle. Haluan olla tälläinen tavallinen ihmimen, joskus heikkokin mutta silti katsoa tulevaisuuteen positiivisin mielin.
Ikävää, että viestini koettiin pahaa mieltä tuottavana, se ei ollut tarkoitus. Olen syöpäpotilas, syöpäni ei parane, ja ehkä siksi olen saanut aimo annoksen sitkeyttä. Kaikki me olemme erilaisia, ja hyvä niin.
Olen saanut reseptit kaikkiin mahdollisiin apuihin syöpäosaston omalta lääkäriltäni, niin mielialaa, nukahtamiseen, pahoinvointiin, nesteentulemiseen ja jopa astmalääkkeeni on tarkistettu hänen toimestaan.
Olen joutunut käyttämään toisinaan unen saamiseksi nukahtamislääkkeitä, mielialaa varten en ole käyttänyt vaikka olisi ehkä tarvinnutkin. Siitä olen koittanut päästä yli keskusteluavun turvin, mutta matko on kesken vielä.
Paniikkeja ja itkukohtauksia tulee aina välillä, mutta tähän asti niistä on selvitty. Lepoa tarvitsee paljon ja varsinkin hermolepoa.
Tiedon saaminen voi aiheuttaa shokin, jopa pitkänkin ajan päästä ja siihen on aina suhtauduttava vakavasti. Kriiseihin on olemassa apua kriisikeskuksissa ja puhelin keskustelu palveluita. Itse sain avun omalta lääkäriltäni, hänen ja sairaalan sosiaalityöntekijän kanssa hoidimme homman minun kannalta parhaalla mahdollisella tavalla ja olen avun piirissä edelleen sitä halutessani.
Rankkaa on aikaa ja toivon, että jaksat!
olla vahvempi kuin on: alkushokkiin sain rauhoittavaa lääkettä ja uskon että kannatti ottaa.
Tilanne helpottaa vähitellen leikkaus on ensimmäinen etappi.
Ja muista että me kaikki olemme kokeneet saman,et ole yksin:) Kirjoita jatkossakin täällä on tukijoukot myös sinulle:)))
Toivon, ettei kukaan Täti Tomera nyt tule torpedoimaan taas. En jaksa teitä. Olkaa te vahvuudessanne ihan rauhassa ja antakaa meidän olla. Me olemme ehkä vahvempia lopuksi kuin te. Tai sitten emme, yhtä arvokkaita ihmisiä kuitenkin.
Olen jo aiemmin elämässäni sairastanut masennuksen ja syönyt siihen mielialalääkkeitä.
No kun sairastuin syöpään, olihan se shokki ja muutamia lieviä rauhoittavia otin. Nekin auttavat nukahtamiseen, minulle paremmin kuin varsinainen nukahtamislääke.
Nyt on 4. vuosi meneillään ja enhän minä tiedä, johtuuko masennukseni syövästä vai toisinpäin, tai ehkä vaan olen sitten "heikko ja huono ihminen" kun mieleni reagoi.Liian kuormittava työ kaiken sairauden jälkeen ei todellakaan voi olla vaikuttamatta. Ihan kuin kaivaisi jotain hiekkakuoppaa päivästä toiseen, ja uutta hiekkaa valuisi sinne kuoppaan taas,koskaan se ei lopu. Toisaalta olen sitä mieltä, että herkimmät reagoivat ja siihen ei tomeruus auta. Vähän sama kuin jos ihmiseltä olisi vaikka jalka poikki ja joku Tomera kehottaisi vaan hyppelemään, kyllä se siitä.
Nyt olen lopettanut Citalopramin ainakin hetkeksi koska hain laihdutuslääkereseptin. Niitä (ainakaan Reductiliä) ei saa syödä yhtäaikaa. R:ssä on mielialaan vaikuttavaa myös, muistaakseni se on kehitettykin mielialalääkkeestä. Kaksi viikkoa piti olla väliä vielä noilla lääkkeillä. Olen töissä erittäin kuormitettu - tämä jo on selvää esimiehillekin, ihme. Välillä vaan päni oli hajota, itkin ja surin ja toivoin kuolemaakin. No,kaikkea en viitsi kertoa. Masentuneena kun on nimenomaan huono itsetunto usein, loukkaantuu herkästi. Paiskin töitä usein 18 asti. Ja sitten menikin selkä...tämä ei ole ensimmäinen kerta kun fyysinen sairaus tulee ja armahtaa. Nimittäin edelleenkään ei ole mitenkään helppoa olla masennuspotilas. En ole lusmu enkä laiskottelija (Tomeralle tiedoksi), vaan lähinnä sitä vanhaa puurtajatyyppiä.
Tuossa nyt oli tuollainen purkaus....;)
Ja - olen laihtunut, lääke on kallis enkä sitä aio kauaa syödä. Minulla vaan on jo riski sairastua diabetekseen sun muuta.
Jokainen pudotettu kilo lisää minun iloani.
Jokainen syömätön pullanpala samoin...
Tomera saattaa miettiä (ja varmaan kirjoittaakin), että onpas heikko itsekuri. MINÄ en ainakaan maksaisi lahdutuslääkkeestä. Lihominen vaan on monesti myös mielialakysymys. Stressillä on suuri merkitys, sitä vaan ei haluta oikein myöntää.
Hiukan sekava kirjoitus varmaan tämä..=)
Tsemppiä kaikille masentuneille varsinkin, palaan joskus kertomaan miten on sujunut.
Lääkkeitä ei pidä pelätä, huomasin tuossa kyllä kun jouduin olemaan ilman. Samahan se on kuin diabetes- tai verenpainepotilas joutuu syömään lääkettä koko lopun ikänsä. Niin saattaa joutua myös masennuspotilas.
Minä koin sairastumiseni kovin raskaana ja olen käyttänyt mieliala- ja nukahtamislääkkeitä. Onneksi viisas lääkäri määräsi niitä minulle ja sain myös käydä keskustelemassa psykiatrian hoitajan luona aina kun itsestäni tuntui siltä. Nyt olen palannut töihin ja voin ja jaksan hyvin. Ei me heikot siskot välitetä tommosista "Täti Tomerista". Toinen vaan on heikompi toista. Me ehkä olemme heikompia mutta uskon että herkempiä myös. Voimia ja parenemista kaikille.
heikkoudessa piilee todellinen voima. Tunne on voimaa, ei heikkoutta. Heikko uskaltaa käydä läpi tunteet laidasta laitaan. Kuten koko elämänkin.
Joku tarvitsee uni- ja/tai rauhoittavia lääkkeitä, toinen ei, olemme jokainen yksilöitä.
Tähän kohtaan minusta sopii tässä ketjussa katkelma Eino Leinon runosta Hymyilevä Apollo:
" Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen, vaikk`ei aina esille loista.
Kas hymy jo puoli on hyvettä ja itkeä ei voi ilkeä".
paikkansa.