...sattui Maarianhaminassa silmiin: yleisin purjevenemerkki ei tällä kertaa tainnutkaan olla Bavaria vaan Sunwind. Olikohan niillä jotkin kokoontumisajot ;) (Ei tullut kyseltyä.)
Toinen havainto: melko kiitettävästi ovat purjeveneilijät hoitaneet jo rekisteröintiä. Väittäisin, että jopa yli puolessa veneistä näkyy maistraatin antama tunnus. Sinänsä yllättävää, koska huhu on kertonut, ettei maistraateissa ole oikein ruuhkaa ollut. Toisaalta, ainakin Hgin maistraatista saa kuulemma odotella jo kolmisen viikkoa todistusta.
Tilastopoikkeama...
9
1503
Vastaukset
- mitä haluaa
Minun arvioni mukaan ehkä joka viidennellä tai harvemmalla näkyy rekisterinumerot. Kaikki, joiden kanssa juttua on ollut, ovat aiheesta kiukkuisia.
- tilastotieteilee
Taitaa JR saada orgasmin joka kerta bongatessaan vesillä uuden lain mukaisen rekisterinumeron. Muistelen hemmon ennenkin esittäneen erilaisia "tilastoja" omana totuutenaan, mikä lienee tyypillistä punikkipropagandaa.
- todella tarkoittaa
Veneet ensin rekisteröidään ja luetteloidaan.
Sitteen veneet otetaan yhteiskunnan omistukseen,
ja annetaan politrukkien käyttöön. - ei rekisterissä
Tänään lehdessä oli juttu jossa kerrottiin että poliisi ei puutu rekisteröinnin uupumiseen vielä kolmen vuoden siirtymäajan aikana, jonka aikana rekisteröinti on tehtävä. Ilmainen rekisteröintihän päättyy syksyllä purjehduskauden päätyttyä.
Jutussa tosin uhkailtiin että jotkut seurat vaativat rekisteröinnin ensi kesänä muuten katsastusleima ei irtoa. Tosin en ole kysynyt meidän seuran katsastusmiesten kantaa.- auta
Siirtymäaika ei valitettavasti koske meitä purjeveneilijöitä. Se on vain niille, jotka olivat rekisterissä jo ennestään eli moottoriveneille.
- samaan suuntaan
Ajelin vesiskootterillani Turun saaristossa ja purjeveneitä oli
aika paljon liikkeellä. Näyttää siltä, että kaikenmaailman
naruvetäjät ovat liikkeellä purjein. Epämääräisesti poukkoilevia
purjeveneitä oli hankala väistellä jopa näppärällä vesiskootterilla.- tarpeeksi kallista
Ajoin vesimoottoripyörälläni Affenanmaalta Kihdin kautta
Turun saaristoon. Kaikenlaisia veden ruiskuttajia
ja päristelijöitä pyöriskeli päämäärättömästi. Nousisi
polttoaineen hinta kunnolla, niin häviäisivät turhat
lällärilaitteet. - llllllllllll
Mullataasen on oikea vesiMersu. kuluttaa n. 666litraa tunnissa ja nopeutta on 80 solmua.
Vesiskootterithan on niitä kaikkein epämääräsimpiä merimopoja mitä ihmiset, joilla ei näytä olevan muutakaan tekemistä, kuin ajella ympäriinsä häiriten kanssaveneilijöitä ostavat. Purjeveneestä ei sentään tule mitään ääntä eikä se käytä diisseliä muutenkuin keväisin ja syksyisin, kun katsotaan, että toimiskohan se penta.
- yhteistyö
Liity sinäkin Kommunistien Pursiseuraan. Yhteistyöllä
etenemme kohti veneiden sosialisointia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14010166
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485393Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p404040Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323602Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352654Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981567Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731428Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311386