Seurustelukumppanillani on vakava verisairaus, en tiedä onko se jo edennyt syöpäasteelle. Tiedän, että hänen lääkistystään lisättiin tänä keväänä ja se masentaa häntä yhä. Hän on lääkityksen lisääntymisen jälkeen sulkenut minut täysin ulkopuolelle. Haluaisin tukea häntä, mutta tunnen olevani täysin "kädetön" enkä tiedä miten voisin saada hänet tajuamaan, että hänen sairaudestaan huolimatta haluan seistä hänen rinnallaan ja toivoisin, että hän voisi jakaa mieltä painavat asiat minun kanssani. Pahoin pelkään, että hän mieluummin jättää minut kuin "kuolee käsiini". Olen täysin neuvoton miten saisin hänet ymmärtämään, että haluan olla hänen tukenaan enkä ole menossa mihinkään.
Seurustelukumppanin sairaus
Nimetön
5741
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Osaat rakastaa ja haluaisit osoittaa sen, mutta toinen ei osaa ottaa sitä vastaan. Tai ehkä se on vain vaihe, jota hän käy läpi?
Minä en tiedä, miten olisin jaksanut, jos ystävät eivät olisi seisseet rinnalla diagnoosista asti. Seurustukumppania ei ole. Olisi ihanaa, jos olisi joku, joka seisoisi rinnalla, ja jolle voisi puhua avoimesti, jopa kuolemisesta. En pelkää kuolemaa - minulle se tuntuu vain askeleelta johonkin uuteen - mutta se olisi vaikeaa, jos kukaan ei haluaisi tai uskaltaisi puhua ja kuunnella avoimin sydämin.
Oletko mies vai nainen? Itse olen vakavasti sairas enkä ole muutamaan vuoteen edes harkinnut seurustelua, koska tietäisin, että olen aika masentavaa seuraa ja sairauteni olisi deitille kuitenkin melkoinen sokki.
Nyt, kun olen päässyt ikään kuin jaloilleni sairauteni kanssa, en ihan heti haluaisi aloittaa toista surukierrosta seurustelukumppanini kanssa.
Lisäksi sairaus tekee myös ulkonäöstä hirvittävän ja aiheuttaa liikkumisongelmia, joten en edes usko, että minulla olisi realistisia mahdollisuuksia löytää ketään. Tietenkin voisin yrittää laihduttaa mutta se samalla pahentaisi oireita ja lääkkeiden sivuvaikutuksia.
Parilla treffeillä olen käynyt ja mies on lähtenyt karkuun heti, kun on kuullut sairaudestani. Jos olet mies, mistä teitä tuonlaisia löytää? Ja vaikka et olisi, miten te tapasitte ja missä vaiheessa kumppanisi kertoi sairaudestaan ja miten siihen reagoit?
Olen nainen ja tuttava vuosien takaa. Tapasimme aivan sattumalta vuosien jälkeen jossain illanvietossa ja hän kertoi ensimmäisillä treffeillä sairaudestaan. Sairaus ei kavahduttanut minua pois.
Maallikkona en tietänkään ymmärätänyt heti asian vakavuutta ja hän on siitä minulle myöhemmin kertonut tarkemmin. Myöhemmin olen myös etsinyt sairauteen liittyvää faktaa mm. netistä ja pakko myöntää, että itku siinä tuli kun tajusi mistä on kysymys.
Lääkityksen noston myötä sivuoireet ja ilmeisesti masennus ovat pahentuneet ja ne tuntuvat rasittavan häntä kovasti.
Tiedän, että hän ei halua aiheuttaa rakkaillensa surua. Näin ollen en tiedä tarkalleen mikä vaihe hänen sairaudessaan on meneillään. Mielestäni näillä rakkailla/läheisillä pitäsi kuitenkin olla ns. oma vapaa valinta jäädä ja pysyä tukena ja turvana. Tiedän siis, että hän ei elä "ikuisesti" - mutta kukapa eläisi ja eikö yksikin yhteinen päivä rakkaan kanssa ole enemmän kuin ei yhtään.
taitaa olla nopein keino päästä selvyyteen missä mennään ja miten jatkaa eteenpäin. Mitä jos kysyisit suoraan miksi hän on sulkenut sinut elämästään ja kertoisit samalla että haluat olla hänen lähellään. Ajatteleeko hän että olisi taakaksi sinulle? Että haluaisit olla hänen kanssaan pelkästä velvollisuudentunnosta?
Me olemme kaikki yksilöitä, niin potilaat kuin läheisetkin. Siksi ei ole olemassa mitään yleispätevää ohjetta siitä miten vakavaan sairauteen pitäisi suhtautua.... vaikka maailma onkin pullollaan kaikenlaisia besserwissereitä =)
Saanko vielä kysyä mistä verisairaudesta on kysymys? Onko ystäväsi etsinyt vertaistukea esim täältä netistä?
Päädyin nyt kuitenkin siihen tulokseen, että olen päättänyt jättää kumppanini ja syy on nimenomaan tämä torjutuksi tuleminen sekä tekojen ja sanojen ristiriitaisuus. Ei kukaan jaksa sitä pitemmän päälle. Lähimmäisissäni on syöpä aiheuttanut surua ja kuolemaa ennenkin. Eikä tämä henkilö ole ainoa tämänhetkisistä ihmis/ystäväympyröistäni joka sairastaa. Tiedossa olisi siis ollut mitä tuleman pitää.
Koska en voi tässä tapauksessa näköjään auttaa, on parasta antaa tilaa jollekkin joka kenties voi.
Toivon teille kaikille kaikkea hyvää. Antakaa niiden ihmisten olla mukana jotka sitä haluavat.