Olemme uusioperhe (vaimolla kaksi lasta). Olemme saamassa ensimmäistä yhteistä lastamme, ja olen siitä todella onnellinen.
Minut on kutsuttu (jo talvella) parhaan ystäväni häihin ulkomaille Best-maniksi,kun vaimoni on raskausviikolla 36, joten noin kuukautta ennen laskettua aikaa.
Vaimoni mielestä on itsestään selvää, että en lähde häihin (talvella lentoja varatessa lähtemiseni tuntui olevan ok). Itse ajattelen asian niin, että jos vaimoni tilanne näyttää lähtöpäivänä stabiililta, käyn hoitamassa velvollisuuteni, joka kestää viikonlopun.
Vaimoni epäilee minun haluavan vaan pitää hauskaa ja matkustella. Olemme riidelleet asiasta, ja nyt koen huonoa omaatuntoa, jos lähden. Toisaalta petän sulhasen,lapsuuden ajan ystäväni jos peruutan osallistumiseni vasta nyt. Ihaninta olisi tietysti jos olisimme voineet yhdessä vaimoni kanssa matkustaa.
Pitääkö minun perutta häät?
Voiko Isä matkustaa raskausviikolla 36?
5
743
Vastaukset
- kiazza
Kyllä ihan hyvin voit lähteä, jos vaan vaimon tila on ihan normaali silloin.
Kuulostaa tärkeiltä häiltä sinulle, ja varmasti harmittaisi koko loppuelämän jos et menisi niihin. Ja jos vaimollasi on epävarma olo silloin, niin hän voi varmaan pyytää jonkun sukulaisen tai ystävän siksi aikaa luokseen?
Eli tottakai menet!!:) - santtura
itse olin raskaana viikolla 38 kun mieheni halusi välttämättä lähteä viikonloppumatkalle ulkomaille. Riitaahan siitä tuli, mutta en loppujen lopuksi kuitenkaan halunnut estää häntä lähtemästä. Ja kyseessä eivät edes juhlat vaan ainoastaan huvittelu.
En tiedä, minne olisit matkustamassa, mutta olisihan mahdollista ottaa lento pikana kotiin jos synnytys käynnistyisi ennen aikojaan...
Lähde vaan, kyllä puolisona minäkin ymmärtäisin velvollisuutesi ystävääsi kohtaan, vaikken siitä sillä hetkellä pitäisikään... - vaikka millä
viikolla. Synnyttämiseen ei miestä tarvita. Sopikaa kuitenkin, kuka hoitaa vanhempia lapsia, jos vaimosi aika koittaa sillä aikaa, kun olet ulkomailla, tai jos hän joutuisi jonkun raskauskomplikaation takia ennen aikaisesti sairaalaan.
- ymmärrän vaimoasi myös
Ymmärrän erittäin hyvin vaimosi kannan siitä että et hänen mielestään voisi lähteä mutta eihän pari päivää luultavasti maata kaada. Tämä reissu kun ei edes tule vaimollesi yllätyksenä vaan on ollut tiedossa ja pitkään. Kuitenkin sinun kannattaa miettiä jo etukäteen sitä mahdollisuutta että lapsi sattuukin syntymään etuajassa ja saattaisit matkasi johdosta jäädä synnytyksestä pois.
Toivottavasti pääsette vaimosi kanssa yhteisymmärrykseen matkasi suhteen sillä luultavasti sinulla olisi paha mieli koko matkan jos hän ei sitä hyväksyisi. Sopikaa että vaimosi käy vaikka neuvolassa tarkastuksessa edellisenä päivänä ennen matkalle lähtöäsi ja jos kaikki ok niin lähdet ja jos merkkejä ennenaikaisesta synnytyksestä on niin sitten et lähde. Kyllä se sulhanen ymmärtää jos häistä pois jäämiseesi olisi syynä syntyvä lapsi.
- asia riippuu
siitä, miten nopeasti pääset häistä takaisin Suomeen, jos synnytys yllättäen alkaakin. Et kai sitä halua häiden takia missata. Kaverini oli lähdössä risteilylle kun vaimon rv oli 34 ja kaikki näytti vielä samana aamuna olevan ihan kunnossa eikä vauva syntyisi vielä viikkokausiin. Sitten alkoikin aiva yhtäkkiä synnytys, ja kävi nopeasti vaikka oli esikoinen kyseessä. Onneksi kaveri oli vasta ehtinyt junalla matkustaa satamakaupunkiin eikä ollut vielä laivalla jumissa, ehti sitten synnytyksen loppuvaiheeseen mukaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751968Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361694Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81318Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241145Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59925
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57909