Te pohjoisen ihmiset niistä paremmin tietänette.
Minkälaiset ovat näkymät?
On taas kohta lakkojen aika
9
505
Vastaukset
- Hintriika*
Meillä pohjoisessa ei lakkoilla. Meillä syödään ja poimitaan hilloja. Itse olen viimeksi lapsena käynyt hillasuolla, mutta ne, jotka tänä kesänä hillaan menevät, saanevat enemmänkin kuin pohjanpeiton ämpäriinsä.
Uutisoinnin mukaan on tulossa kohtalainen hillavuosi. Hillat kypsyvät suurin piirtein samoihin aikoihin kuin mustikat, joista niistäkin on lupailtu hyvää satoa Lapissa.
Meillä kumpikin kukki tänä vuonna myöhässä kylmän alkukesän vuoksi. Siten kukat eivät joutuneet hallan suuhun kuten etelässä.
Sekä hillat että mustikat kypsyvät aikaisintaan heinäkuun lopussa. Joten hieman etuajassa Ruuneperi lakkoineen nyt on. Mutta etelän ihmisethän ruukaavat hökälehtää.On se Hintriikakin vhän takaperoinen, ensin syö ja sitten poimii.
Miten sitten on kun noita marjoja hillotaan. Muistaakseni siitä syntyy lakkahilloa eikä hillahilloa.
Vai hökälehtiä! Onko se hosumista vai etuajassa olemista.
Kanttarelleja näyttää etelään tulevan huikeasti.
Tateista taas on löytynyt raskasmetalleja. Saadaankohan Berlusconilta vähän enemmän rahaa kun paino lisääntyy.- Muumi-iso-Äiti
Ruuneperi kirjoitti:
On se Hintriikakin vhän takaperoinen, ensin syö ja sitten poimii.
Miten sitten on kun noita marjoja hillotaan. Muistaakseni siitä syntyy lakkahilloa eikä hillahilloa.
Vai hökälehtiä! Onko se hosumista vai etuajassa olemista.
Kanttarelleja näyttää etelään tulevan huikeasti.
Tateista taas on löytynyt raskasmetalleja. Saadaankohan Berlusconilta vähän enemmän rahaa kun paino lisääntyy.Onhan liköörikin *Lakkalikööriä*. Se hilla on vain alueellinen nimike.
- Ukki.
Muumi-iso-Äiti kirjoitti:
Onhan liköörikin *Lakkalikööriä*. Se hilla on vain alueellinen nimike.
Yritän viisastella minäkin. Ennen niitäkin löytyi usein.
Ruuneperi kirjoitti:
On se Hintriikakin vhän takaperoinen, ensin syö ja sitten poimii.
Miten sitten on kun noita marjoja hillotaan. Muistaakseni siitä syntyy lakkahilloa eikä hillahilloa.
Vai hökälehtiä! Onko se hosumista vai etuajassa olemista.
Kanttarelleja näyttää etelään tulevan huikeasti.
Tateista taas on löytynyt raskasmetalleja. Saadaankohan Berlusconilta vähän enemmän rahaa kun paino lisääntyy.Raskasmetallien vaikutus tateissa samoin kuin elohopean vaikutus kaloissa on ihmisen terveyden kannalta niin hidas, että me voidaan syödä niitä ihan rauhassa ja niin paljon kuin napa vetää.
- fiiuliN
Muistankohan väärin kun äiti kertoili
maamuuraimesta ja suomuuraimesta selittäen niitten olevan lakkoja.
Olisikohan näin???
Tätä miettiessäni etsin hieman tietoa, ja niinhän sain selville että äiti oli oikeassa.
Muuraimen monista kansan käyttämistä nimistä yleisimmät ovat lakka, hilla, valokki ja jossain lintti.
Lakka on kypsän muuraimen nimitys . - Pohjanmaalla...
fiiuliN kirjoitti:
Muistankohan väärin kun äiti kertoili
maamuuraimesta ja suomuuraimesta selittäen niitten olevan lakkoja.
Olisikohan näin???
Tätä miettiessäni etsin hieman tietoa, ja niinhän sain selville että äiti oli oikeassa.
Muuraimen monista kansan käyttämistä nimistä yleisimmät ovat lakka, hilla, valokki ja jossain lintti.
Lakka on kypsän muuraimen nimitys .AAaaah, nam!
Muuraimina ei saa vielä valokkeja poimia!
Annetaan kypsyä rauhassa. - Hintriika*
Ruuneperi kirjoitti:
On se Hintriikakin vhän takaperoinen, ensin syö ja sitten poimii.
Miten sitten on kun noita marjoja hillotaan. Muistaakseni siitä syntyy lakkahilloa eikä hillahilloa.
Vai hökälehtiä! Onko se hosumista vai etuajassa olemista.
Kanttarelleja näyttää etelään tulevan huikeasti.
Tateista taas on löytynyt raskasmetalleja. Saadaankohan Berlusconilta vähän enemmän rahaa kun paino lisääntyy.Juu, et ole ensimmäinen, joka kummastelee takaperoisia tapojani!
Hillahilloa ei meilläkään popsita. Lakka kelpaa yhdyssanojen osaksi, mutta en ole koskaan kuullut, että täällä joku olisi mennyt lakkaan suolle.
Ei taida olla edes kyyhkyslakkoja, ei ainakaan soilla. Korpilakkoja paremminkin (kuten Ukki hoksasi), mutta nekään eivät satu hillamaisemiin.
Hökälehtiminen on tietenkin juuri sitä, miltä sana kuulostaa! Voisiko sen selvemmin sanoa? - Ukki.
Hintriika* kirjoitti:
Juu, et ole ensimmäinen, joka kummastelee takaperoisia tapojani!
Hillahilloa ei meilläkään popsita. Lakka kelpaa yhdyssanojen osaksi, mutta en ole koskaan kuullut, että täällä joku olisi mennyt lakkaan suolle.
Ei taida olla edes kyyhkyslakkoja, ei ainakaan soilla. Korpilakkoja paremminkin (kuten Ukki hoksasi), mutta nekään eivät satu hillamaisemiin.
Hökälehtiminen on tietenkin juuri sitä, miltä sana kuulostaa! Voisiko sen selvemmin sanoa?Täällä mennään nimenomaan lakkaan suolle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad901456- 541013
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että379854- 153824
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124727- 55709
- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 57631
- 76622
