Sitikka on aina herättänyt tunteita

niin puolesta kuin vastaan. Vaikka autot ovat yhdenmukaistuneet niin Citroeniin suhtaudutaan yhä eri tavalla kuin muihin. Joskus sitikkakuskin tunnisti jo vaatetuksesta.

Samaan kokoluokkaan C5:sen kanssa on tulossa Honda Accordin lisäksi vielä kaksi uutuutta: Skoda Suburb ja Opel Insignia. En tiedä mitä Skodan suunnittelijoiden päissä lienee liikkunut, mutta lopputulos on lähes järkyttävä. Tilaa löytyy ja varmasti hyviä ominaisuuksia, mutta ulkonäkö tuskin sytyttää ostajia. Auton valtavat tilat takamatkustajille ovat jättäneet jälkensä muotoiluun ja syöneet autosta kaiken linjakkuuden. Opel sen sijaan on onnistunut mielestäni saamaan Insigniasta houkuttelevan näköisen. Tietenkään kuvat eivät kerro kummankaan auton kohdalla koko totuutta.
3753
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tehkööt ja suunitelkoot minun puolesta mitä lystäävät. Huonosti valmistettuja autoja tehneet koko historiansa enimäkseen. Niitä ostavat sellaiset hyväuskoiset "narutettavat" höppänät.
Minä en niihin erehdy "suin surminkaan".

Äänestä

Erästä tuttua nuorta miestä (omistaa Citroenin) luultiin olemuksensa/vaatetuksensa puolesta Honda-mieheksi.

Minä taas sopisin paremmin Toyota-kuskiksi. Vaatekaapin sisältö on ollut aina huono, kun ei se muoti minua millään tavalla kiinnosta. Ei ole koskaan kiinnostanut. Tuulipuvun kanssa sopisin ennemminkin Toyotan rattiin Citikan sijasta.

Äänestä
  • Aloittaja

    ajavat sitikalla, oli aikoinaan lentävä lause. Monella sukulaisellani oli Citroen 1970-luvulla vaikka eivät olleet sen hullumpia kuin muittenkaan merkkien kuskit. Sitikalla ajaminen kuitenkin muutti heidän pukeutumistaan. Muistan hyvin baskerit ja kaulahuivit ja rennon elämänasenteen.

    Xantia ja Xsara muuttivat perinteitä. Sitikoita alkoi ilmestyä niinsanotuille tavallisille ihmisille. Xantioita oli niin pomoilla kuin alaisillakin eikä heitä ulospäin tunnistanut enää Citroen-kuskeiksi. Vannoutuneimmat merkin kannattajat käänsivät jopa selkänsä sitikalle, koska siitä oli Xsaran myötä tullut liian tavallinen. Sen ja Xantian tehtävä pitää Citroen hengissä oli kuitenkin onnistunut.

    Nyt uusi C5 todennäköisesti nostaa sitikan sen uran huikeimpaan menestykseen. Autossa on juuri oikea ripaus ranskalaisuutta ja Audilta haettua laadukkuutta, että se tehoaa ostajiin. Näin uskon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


k.k.kujanpaa kirjoitti:

niin puolesta kuin vastaan. Vaikka autot ovat yhdenmukaistuneet niin Citroeniin suhtaudutaan yhä eri tavalla kuin muihin. Joskus sitikkakuskin tunnisti jo vaatetuksesta.

Samaan kokoluokkaan C5:sen kanssa on tulossa Honda Accordin lisäksi vielä kaksi uutuutta: Skoda Suburb ja Opel Insignia. En tiedä mitä Skodan suunnittelijoiden päissä lienee liikkunut, mutta lopputulos on lähes järkyttävä. Tilaa löytyy ja varmasti hyviä ominaisuuksia, mutta ulkonäkö tuskin sytyttää ostajia. Auton valtavat tilat takamatkustajille ovat jättäneet jälkensä muotoiluun ja syöneet autosta kaiken linjakkuuden. Opel sen sijaan on onnistunut mielestäni saamaan Insigniasta houkuttelevan näköisen. Tietenkään kuvat eivät kerro kummankaan auton kohdalla koko totuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu