*
ei siitä tarvinne muistuttaa
jokainen on on siellä käynyt
tai ainakin uskon niin
harhailukin on mahdollista
vaikka helposti voisi kuvitella
ettei se onnistu
eksyminen sinne on mahdotonta
sinne joutuu väkisin
ja tahtomattaan
tahtonut en sinne minäkään
kannoin kilpeni
teroitin puukkoni
suljin aistini
mutta Sinä
Sinä otit minua napakasti kädestä
annoit tuulen sotkea hiukseni
kosketit hiljaista väräjävää
sointua minussa
mihin kanssasi pääsin
johonkin onnelaanko
vielä mitä
seison nyt sumussa
ja ulvovassa tuulessa
rosoisimmalla kohdalla
keskellä vaarallisesti rutisevaa
Surujen siltaa
sinne Sinä minut veit
ei siitä tarvinne muistuttaa
jokainen on on siellä käynyt
tai ainakin uskon niin
harhailukin on mahdollista
vaikka helposti voisi kuvitella
ettei se onnistu
eksyminen sinne on mahdotonta
sinne joutuu väkisin
ja tahtomattaan
tahtonut en sinne minäkään
kannoin kilpeni
teroitin puukkoni
suljin aistini
mutta Sinä
Sinä otit minua napakasti kädestä
annoit tuulen sotkea hiukseni
kosketit hiljaista väräjävää
sointua minussa
mihin kanssasi pääsin
johonkin onnelaanko
vielä mitä
seison nyt sumussa
ja ulvovassa tuulessa
rosoisimmalla kohdalla
keskellä vaarallisesti rutisevaa
Surujen siltaa
sinne Sinä minut veit
Vastaukset 21
Vanhimmat
... ja taas tässä kohtaa itketään...
voi, mari... :´(
Nyt tehdään niin, että sinä nojaat minun olkapäähäni
ja itket ihan rauhassa.
Joskus tarvii sellaisen hetken, olkoon se tämä!
Mutta en minä
tässä kohtaa itkenyt.
Me ollaan niin vietävissä.
Varmasti löydät itsesi joskus
Onnen kaarisillalta.
Uskon niin.
Koskettavia sanoja.
Kauniisti järjestettyinä.
PS.Sydämellinen kiitos
vuoden kestäneestä
kauniista ystävyydestä.
Hyvää jatkoa.
Arvostan sanojasi A....a
Toivotan myös sinulle kaikkea hyvää elämääsi.
Lumi hiutale.
Olet yksi niistä joiden runot
aina koskettavat ja puhuttelevat.
Edellinen taisi olla kevyempi,
johon en ehtinyt vastata,vaikka
mieli teki...juonikas ja pidin.
Runosi on elämän monisäikeisyyden
punos-rakkauden maailman-karheudesta
että orastavasta vielä
tuntemattomasta toiveesta,
joka vie,ja olet kysymyksen
sillalla.
Marinin takuu tuote,
jolla on ikuinen
takuu...
...-mutta minne Sinua
viedään ja kuka on
- Kapteeni.
Huh!
Ja sinä olit saanut viestiisi taas latauksen...
jonka merkitystä on tässä vähän mietittävä.
Maalta kun olen, en aina ymmärrä teidän
kaupunkilaisherrojen kauniita sanoja,
tai yritän tulkita niitä, meneekö oikein vai ei, siitä ei ole nyt takeita.
Minä luulen, että elämäni on sen verran
pieni pursi, että kapteenia ei ole ja
ja kun oikein laidalla seison,
pursi vain hörppää vettä ja.....
loppu on legendaa:)))
Kiitos, kun piipahdit luonani:)
Ai maalta ja kaupungista
-en sano nyt mitään
tuohon.
Kyllä täällä miljöössä
myös hörpitään vettä,
ja toisinaan mastokin
liippaa Näsin pintaa.
Mutta ei olla hukuttu,
eikä ole tarvinnu
turvautua teko sellaiseen,
eikä alus pahasti
vuoda ja kapteeni
on selvin päin.
Omasta lopustani en
vielä tiedä miten...
Vielä purjehdin, vettä tai ei,
hiljaa ja mutkitellen, semmoista se vaan on!
Kiitos, kun jaksoit paneutua runooni..
Villasukat ja kohta villatakkikin
päällä, kärvistelee
Marin
varovasti,varovasti merkkejä
katsellen ja ilmastoja
seuraillen niin maalla
kuin vedessäkin...- kyllä
se vielä hivenen lämpiää,
mutta villat pidetään
matkassa.
dolan
Kohta on tuplasukat...:D
Etkös voisi vähän puhaltaa tänne päin lämmintä;)
Marin
Lähdetään yhdessä käymään
Karjalan kunnailla...
...siellä missä on se
Onnen satumaa.
ps...-silti villoja mukaan
kun katsellaan niitä
Palstoja...runojen lisäksi.
Vai sellaisia sinä olet suunnitellut:)
Enpä lupaa mitään, taitaa karjalanpalstat
lykätä koiranputkea.
Kesäpäivä, jihuu... nyt ulos, kipinkapin!
Ihme ja kumma...täällä on jo
vastauksetkin valmiina
...uutta koukkuun
sit myöhemmin.
Itsesuojelu vaisto
ainakin pelaa.
sitten kun olen ehyt
selvinnyt kaikista harhailuistani
elämän kompastuskivistä
siitä tuskasta jonka jätit
silloin olen valmis
astumaan toivon sillalle
jonka toisessa päässä on rauha
tyyni vesi alla
ja sydämeni tietää paikkansa
Mari, runosi ei juuri enempää voisi satuttaa
sanomallaan. Sinä olet tunteiden tulkki vailla
vertaa.
Sinä yllätit minut taas, Linda!
Runosi on lumoava ja sanasi omastani myös.
Suurkiitokset Sinulle:)
Ensinnäkin se silta ei rutissu
sitten yhtään,mutta sie rutisit
koko ajan..vaikka se huru-ukko
sano sulle ettei oo mittään vaaraa
täst tippuu vaan kerran ja thats it!
Oma vikas ku terottelit
sitä leukuu kynsines johan siinä
raavaampiki peljästyy ja taluttelee
laholle sillalle!!
Ja vielä kaiken huipuks menit ja eksyit
sinne voi jeekale sanon mie!
Mie on ota enään
ikinä sinua mukkaan yleisil paikoil tiä se!
Mutta aikas mahtava runo nuin niinko muuten!
= )
Sun juttuhis ei usko kukkaan, taas laskit luikuria
koko rahalla, sie känsänokka!
(ettet taas olis vaan kanervavarpu kekkulissa)
Miun leuku on ruostunu käytön puutteessa
ja puukon sinä varastit
jo talvisovan jälkeen, etkä oo sitä palauttanu, vaikka kuinka sitä ole rukkoillu.
Niettä en minäkään lähe sun kanssas mihinkää...
olet sen verran hervoton, koko ajan
saa perrääs kattoo, ettet munaa koko noitienmarttakerhoo.
Ja....hyrskäle, on miun kiitettävä siuta,
ossaat sannoo nätistiki....jag tackar och pokkar
ja tänx viel:DDDDD
Koskettavaa kerrontaa kuinka suru väräjää sydämessä.
Kaunis suruisuudessaan, herkkä sointunen hyvä runo!
Surujen siltaa, nyt ehkä toiseen suuntaan,
matka vie.
Kiitos ja kumarrus Sinulle sanoistasi:)
tuttua tarinaa
turiset
ei onnistu
sumuun heitetään
milloin mitenkin
kerro miten
sinne aurinkoon...
ei mulle ole vielä
sekään selvinnyt:)))
Kaarusein:)
Tää on kyllä taas temppuillut ihan älyttömästi
eilisestä saakka, mutta sitkeys aina palkitaan,
vaikka hermo kiristyykin..
Ja minultako kysyt tietä..huh..älä vaan
se on minullekin arvoitus.
Mutta muistan kyllä sinua, jahka sen löydän:)