Puukotus?

Näin unta, jossa olin vanhassa koulussani(yläaste ja lukio). Olin todella väsynyt (kai stressaantunut) enkä tajunnut mistään mitään. Kävelin vain käytävillä enkä nähnyt ketään. Kaikki tuijottivat minua, koska luulivat kai että olen vetänyt jotain aineita. Yhtäkkiä ihmiset ympäriltäni alkoivat kaikota nopeasti ja eräs tyyppi, joka oli ala-asteella vuotta alemmalla luokalla, tuli minua vastaan. Hän hipaisi kättäni, ja jatkoi matkaansa. En tuntenut mitään kipua ennen kuin noin 10-15 min päästä jolloin huomasin, että hän oli puukottanut minua. Vasemmassa kädessäni oli melko suuri haava, jota lähdin näyttämään tarveydenhoitajalle. Samalla huusin kaikille, että koulun ovet pitää lukita. (Puukottaja oli ilmeisesti jo poistunut koulusta).

Terveydenhoiitaja sitoi haavan, mutta se vuoti ihmeen paljon. Hänen vastaanottonsa takaovea ei saanut lukkoon, vaikka kuinka yritimme. Manasimme yhdessä vanhoja rakennuksia, kun mikään ei toimi, ja nyt olimmekin ala-asteen koulurakennuksessani. Sanoin terveydenhoitajalle, että meidän pitää saada turvamiehet etsimään puukottajaa. "Ei meillä sellaisiakaan ole", terkkari sanoi. Samassa luoksemme tuli joukko poikia, jotka olivat yläasteella samaan aikaan kanssani. He olivat ns. vapaaehtoisryhmä, joilla oli jokin mellakkavarustus ja he lähtivät etsimään puukottajaa.

Tämä puukottaja ei edes ollut mikään rikollisen oloinen tyyppi, vaan joku, jolle kaverini aina naureskelivat ala- ja yläasteella. Joten en ymmärrä miksi hän sitten oli tuo puukottaja. Ja osaako joku yhtään valaista mulle tätä unta? Mitä se meinaa?
1507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyseessä voi olla jokin henkinen loukkaus, ehkä joku nolasi sinut, tai saattoi naurettavaan asemaan. Siitä voi olla jo aikaakin, mutta kärsit asiasta edelleenkin, etkä ole pystynyt tukkimaan sitä ja manaat, etteivät vanhat suojelusysteemisi pure. Kuitenkin sinussa nyt uudet voimat, "vapaaehtoiset" jylläävät. Et antanut taustatietoja, joten tämä on jälleen kerran hakuammuntaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä tarkoittaa? kirjoitti:

Näin unta, jossa olin vanhassa koulussani(yläaste ja lukio). Olin todella väsynyt (kai stressaantunut) enkä tajunnut mistään mitään. Kävelin vain käytävillä enkä nähnyt ketään. Kaikki tuijottivat minua, koska luulivat kai että olen vetänyt jotain aineita. Yhtäkkiä ihmiset ympäriltäni alkoivat kaikota nopeasti ja eräs tyyppi, joka oli ala-asteella vuotta alemmalla luokalla, tuli minua vastaan. Hän hipaisi kättäni, ja jatkoi matkaansa. En tuntenut mitään kipua ennen kuin noin 10-15 min päästä jolloin huomasin, että hän oli puukottanut minua. Vasemmassa kädessäni oli melko suuri haava, jota lähdin näyttämään tarveydenhoitajalle. Samalla huusin kaikille, että koulun ovet pitää lukita. (Puukottaja oli ilmeisesti jo poistunut koulusta).

Terveydenhoiitaja sitoi haavan, mutta se vuoti ihmeen paljon. Hänen vastaanottonsa takaovea ei saanut lukkoon, vaikka kuinka yritimme. Manasimme yhdessä vanhoja rakennuksia, kun mikään ei toimi, ja nyt olimmekin ala-asteen koulurakennuksessani. Sanoin terveydenhoitajalle, että meidän pitää saada turvamiehet etsimään puukottajaa. "Ei meillä sellaisiakaan ole", terkkari sanoi. Samassa luoksemme tuli joukko poikia, jotka olivat yläasteella samaan aikaan kanssani. He olivat ns. vapaaehtoisryhmä, joilla oli jokin mellakkavarustus ja he lähtivät etsimään puukottajaa.

Tämä puukottaja ei edes ollut mikään rikollisen oloinen tyyppi, vaan joku, jolle kaverini aina naureskelivat ala- ja yläasteella. Joten en ymmärrä miksi hän sitten oli tuo puukottaja. Ja osaako joku yhtään valaista mulle tätä unta? Mitä se meinaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu