Pikkulasten äideille tehdään yhä useammin abortteja
Julkaistu 06.07.2008, klo 05.07 (päivitetty 06.07.2008, klo 11.41)
Kuva: Matti Juntunen / YLE
Pienten lasten äideille tehdyt abortit ovat yleistyneet poikkeuksellisesti.
Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen Stakesin aiemmin julkistamattomista tilastoista käy ilmi, että noin 12 prosenttia raskaudenkeskeytyksistä on tehty viime vuosina alle kaksivuotiaiden lasten äideille.
Valtaosa aborteista tehdään sosiaalisin perustein. Kaikkiaan abortteja tehtiin viime vuonna 10 303. Asiasta kertoi Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen.
YLE Uutiset
Olisiko huosta pelko kyseessä?
17
508
Vastaukset
- taloudellinen ahdinko
ja vallitseva huostaanottokäytäntö, jos lapset ryöstetään ja sijoitetaan ventovieraille oikein suurien rahojen kera ja lapselta katkaistaan siteet sukuun!
- amalia
lähinnä huolimattomuudesta ja välinpitämättömyydestä.
Aborttia pidetään yhä useammin ehkäisykeinona.
Nykyaikana ei ole vaikeaa hoitaa ehkäisyä niin, ettei aborttiin asti tarvis mennä.
Mitä ihmettelemistä tossa on, muuta kuin se, että miten pienten lasten äidit voivatkaan olla huolimattomia ehkäisyn hoidossa.
Miksi eivät ole ensimmäisen tai toisenkaan jälkeen laitattaneet kierukkaa.
Kauheeta pelleilyä elämällä.
Kaikkien, varsinkin jo synnyttäneiden pitäisi ymmärtää, kuinka helposti raskaaksi voi jäädä hedelmällisessä iässä oleva nainen, joten olisi parempi katsoa kuin katua.- tiedon jakajissakin!
http://www.kaleva.fi/plus/juttu737289_page0.htm
Aborteista 12 prosenttia tehdään pikkulasten äideille
Yhä useampi abortti tehdään tuoreelle äidille, kertoo Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen.
Viime vuosina noin 12 prosenttia kaikista raskaudenkeskeytyksistä on tehty alle kaksivuotiaiden lasten äideille.
Viime vuonna Suomessa tehtiin kaikkiaan runsaat 10 000 aborttia.
Pikkulasten äideille tehtävät abortit ovat 1990-luvulta lähtien lievästi lisääntyneet, kun raskaudenkeskeytysten määrä on muuten pysynyt vakiona. Kasvua eivät selitä lääketieteelliset syyt, sillä valtaosa keskeytyksistä tehdään sosiaalisin perustein.
Suhteessa eniten raskaudenkeskeytyksiä tehdään siinä vaiheessa, kun vanhempi vauva on 6-8 kuukauden ikäinen.
Todennäköistä on, että usein perheissä on luotettu liikaa imetyksen ehkäisytehoon.
Tampereen yliopiston lääketieteen professorin Elise Kosusen mukaan jopa ammattilaisilla saattaa olla vääriä käsityksiä asiasta.
Todellisuudessa vain alkuvaiheen täysimetys auttaa ehkäisyssä.
Kosusen mielestä Suomessa ollaan myös liian varovaisia tarjoamaan imettäville äideille hormonaalista ehkäisyä.
- Sadetar
Kyllä syy on siinä, että luotetaan ihan liikaa imetyksen tehoon, eikä huolehdita ehkäisystä. Turhaa syytellä ketään muuta kuin niitä abortoitavien vanhempia.
Ihan yleisestikin, on ihan ihmeellistä, miten tyhmiä ja huolimattomia aikuiset ihmiset ovat, kun eivät ehkäisystä pidä huolta.- siitä etteivät
ammattilaisetkaan todellisuudessa tiedä!?! ettei ehkäisy imettämällä toimi.
Ja nämä ammattilaiset (neuvoloissa, terveyskeskuksissa jne) kun neuvovat sitten nuorta aikuista, joka uskoo tietenkin asiantuntijan sanaan
niin seuraksethan ovat sitä mitä ne nyt ovat.
Tietoa on siis levitettävä ja sinne missä sitä tarvitaan.
Mutta se että onko vahinko siis vahinko ettei sitä voisi ottaa vastaan tähän maailmaan onkin jo sitten taas ihan toinen juttu..... - amalia
siitä etteivät kirjoitti:
ammattilaisetkaan todellisuudessa tiedä!?! ettei ehkäisy imettämällä toimi.
Ja nämä ammattilaiset (neuvoloissa, terveyskeskuksissa jne) kun neuvovat sitten nuorta aikuista, joka uskoo tietenkin asiantuntijan sanaan
niin seuraksethan ovat sitä mitä ne nyt ovat.
Tietoa on siis levitettävä ja sinne missä sitä tarvitaan.
Mutta se että onko vahinko siis vahinko ettei sitä voisi ottaa vastaan tähän maailmaan onkin jo sitten taas ihan toinen juttu.....varmaan aivan silkka vahinko, jos lapsi on vasta alle vuoden.
Se on nuorilta naisilta vain realismia, olla synnyttämättä toista lasta heti perään.
Osaavat edes omat voimansa arvioida oikein, mistä voi sentään nostaa hattua heille.
Kaikki eivät sitäkään asiaa osaa arvioida ja suhtautuvat aivan liian tunteella ja kuvittelevat saavansa voimia jostain ihmeellisestä uuden vauvan myötä.
Kaikki tiedämme, miten onnettomasti monet sellaiset haaveet ja kuvitelmat ovat päättyneet.
Siinä ei kärsi vain uusi vauva, vaan myös se ensimmäinen , kuten koko perhe.
Ihan hyvä, että järki voittaa, vaikka vain jälkijunassa. - amalia
siitä etteivät kirjoitti:
ammattilaisetkaan todellisuudessa tiedä!?! ettei ehkäisy imettämällä toimi.
Ja nämä ammattilaiset (neuvoloissa, terveyskeskuksissa jne) kun neuvovat sitten nuorta aikuista, joka uskoo tietenkin asiantuntijan sanaan
niin seuraksethan ovat sitä mitä ne nyt ovat.
Tietoa on siis levitettävä ja sinne missä sitä tarvitaan.
Mutta se että onko vahinko siis vahinko ettei sitä voisi ottaa vastaan tähän maailmaan onkin jo sitten taas ihan toinen juttu.....mistä ihmeestä tuollainen keksintö on tullut, että muka imetys olisi ehkäisykeino?
En ole vielä sellaisesta tähän mennessä koskaan kuullutkaan.
Kenen idiootin keksintöä se mahtaa olla?
Olen kuullut sellaisestakin tapauksesta, että mies onnistui laittamaan vaimonsa raskaaksi jo synnytyslaitoksella.
Kun itse tein lapseni, niin silloin valistettiin, että juuri synnytyksen jälkeen on surin vaara jäädä raaskaaksi, kun paikat on ns. auki.
Siitä mahdollisuudesta varotettiin erityisesti.
Ei eletty missään harhoissa.
Luulisi, että nykyisin neuvonta olisi parantunut, mutta jatkuvasti törmää todelliseen tietämättömyyteen, tänä valistuksen aikana. Ei voi kuin ihmetellä.
Luulen, ettei mun ikäisissä naisissa ollut ketään, joka ei olisi tiennyt miten helposti raskaaksi voi jäädä ja ehkäisystä huolehdittiin myös.
Silloin tuli äitiyspakkauksessa paketti kortsuja myös, miten on nykyisin? - Sadetar
amalia kirjoitti:
mistä ihmeestä tuollainen keksintö on tullut, että muka imetys olisi ehkäisykeino?
En ole vielä sellaisesta tähän mennessä koskaan kuullutkaan.
Kenen idiootin keksintöä se mahtaa olla?
Olen kuullut sellaisestakin tapauksesta, että mies onnistui laittamaan vaimonsa raskaaksi jo synnytyslaitoksella.
Kun itse tein lapseni, niin silloin valistettiin, että juuri synnytyksen jälkeen on surin vaara jäädä raaskaaksi, kun paikat on ns. auki.
Siitä mahdollisuudesta varotettiin erityisesti.
Ei eletty missään harhoissa.
Luulisi, että nykyisin neuvonta olisi parantunut, mutta jatkuvasti törmää todelliseen tietämättömyyteen, tänä valistuksen aikana. Ei voi kuin ihmetellä.
Luulen, ettei mun ikäisissä naisissa ollut ketään, joka ei olisi tiennyt miten helposti raskaaksi voi jäädä ja ehkäisystä huolehdittiin myös.
Silloin tuli äitiyspakkauksessa paketti kortsuja myös, miten on nykyisin?Kyllä tulee kortsuja vieläkin. Ja lisää saa kaupasta, jos loppuu kesken. ;) Se on vaan se, ettei haluta käyttää, eihän ne nyt niin mukavia ole, mutta eipä se aborttikaan varmaan kivalta tunnu...
Välinpitämättömyyttä, väitän edelleen. Nykyään niin moni nuori vanhempi käyttää nettiä, että tietoa löytyy kyllä lisää, ei tarvitse sokeasti luottaa siihen omaan terkkariin. Minä ainakin olen pitänyt neuvolan ohjeita suuntaa antavina, en lopullisena totuutena. Ihmisiä ne terkkaritkin vaan on, eivätkä aina ole ihan ajan tasalla uusimmista tutkimustuloksista. - viranomaiset neuvovat..
amalia kirjoitti:
varmaan aivan silkka vahinko, jos lapsi on vasta alle vuoden.
Se on nuorilta naisilta vain realismia, olla synnyttämättä toista lasta heti perään.
Osaavat edes omat voimansa arvioida oikein, mistä voi sentään nostaa hattua heille.
Kaikki eivät sitäkään asiaa osaa arvioida ja suhtautuvat aivan liian tunteella ja kuvittelevat saavansa voimia jostain ihmeellisestä uuden vauvan myötä.
Kaikki tiedämme, miten onnettomasti monet sellaiset haaveet ja kuvitelmat ovat päättyneet.
Siinä ei kärsi vain uusi vauva, vaan myös se ensimmäinen , kuten koko perhe.
Ihan hyvä, että järki voittaa, vaikka vain jälkijunassa.nuoria äitiä...ja sitten myöhemmin saavat vanhemmat kuulla omaavansa vanhuuden puutetta!?
Minulle kävi neuvolan lääkärin käynillä erikoinen tapaus..kun olin esikoiseni kanssa neuvola lääkärin tarkastuksessa,niin lääkäri istui minua vastapäätä ja terveydenhoitaja lääkärin vieressä..Lääkäri kysyi terveydenhoitajalta imettääkö tämä äiti vauvaansa? Terveydenhoitaja vastasi en tiedä kyllä kai.. Olin aivan hölmönä... kun kaiken järjen mukaan lääkärin olisi minulta pitänyt kysyä asiaa suoraan eikä terveydenhoitajalta...Tuli sellainen olo kuin en itse olisi ollut paikalla kun lääkäri tuota kysyi...En tiedä oliko lastenlääkärillä kaikki kotona..mutta tuli turvaton olo että voiko lääkäriin luottaa... - amalia
Sadetar kirjoitti:
Kyllä tulee kortsuja vieläkin. Ja lisää saa kaupasta, jos loppuu kesken. ;) Se on vaan se, ettei haluta käyttää, eihän ne nyt niin mukavia ole, mutta eipä se aborttikaan varmaan kivalta tunnu...
Välinpitämättömyyttä, väitän edelleen. Nykyään niin moni nuori vanhempi käyttää nettiä, että tietoa löytyy kyllä lisää, ei tarvitse sokeasti luottaa siihen omaan terkkariin. Minä ainakin olen pitänyt neuvolan ohjeita suuntaa antavina, en lopullisena totuutena. Ihmisiä ne terkkaritkin vaan on, eivätkä aina ole ihan ajan tasalla uusimmista tutkimustuloksista.oman järjen käyttö ei ole kiellettyä.
Itse jokaisen on itsestään vastattava.
Mulle terkkarin ohjeet aikanaan oli suunnilleen silleen, et noin en ainakaan tee.
Olenkin ollut aina hyvin kriittinen ns. auktoriteetteja kohtaan.
Vanhempieni mukaan olin vaikein lapsi myös kasvattaa, koska pyysin perustelut joka asiaan mitä multa vaadittiin, tai mitä mulle yleensäkin yritettiin neuvoa ja selittää.
No, jos perustelut oli hyvät, niin sen jälkeen voi asian helposti hyväksyä, vai mitä? - kuulepas nyt
amalia kirjoitti:
varmaan aivan silkka vahinko, jos lapsi on vasta alle vuoden.
Se on nuorilta naisilta vain realismia, olla synnyttämättä toista lasta heti perään.
Osaavat edes omat voimansa arvioida oikein, mistä voi sentään nostaa hattua heille.
Kaikki eivät sitäkään asiaa osaa arvioida ja suhtautuvat aivan liian tunteella ja kuvittelevat saavansa voimia jostain ihmeellisestä uuden vauvan myötä.
Kaikki tiedämme, miten onnettomasti monet sellaiset haaveet ja kuvitelmat ovat päättyneet.
Siinä ei kärsi vain uusi vauva, vaan myös se ensimmäinen , kuten koko perhe.
Ihan hyvä, että järki voittaa, vaikka vain jälkijunassa.ei aleta neuvomaan, ei viisaimpia eikä tyhmempiäkään....
Jokainen tietää itse omat voimavaransa jne. Jokainen tekee ihan itse omien ja perheensä voimien ja jaksamisen arvion esimerkiksi uuden vauvan tulon suhteen.
Meillä on (jo aikuisilla 3:lla) vuoden välit ja ihan hyvin on jaksettu. Ja suurimman osan lapsuudesta aikuisuuteen ihan yksikseen hoitamalla ja huoltamalla.
Ei neuvota eikä ainakaan väärää tietoa jakamalla ohjailla (voimat ei riitä jne),
tietoahan voi jakaa myös neutraalisti ja asiallisestikin, ainakin maallikkona.
Viidakkorumpu oli jo aikoinaan sitä mieltä
että imetyksen aikana ei voi tulla raskaaksi ja kyllä neuvolastakin (ja äiti-piirissä) sellainen asia myös sivulauseissa mainittiin, asiahan tietenkin taas erikseen kuka moiseen "ehkäisysysteemiin" sitten luotti!
Ja osalla neuvolan tädeistä ja sedistäkin voi olla tätä tietoa edelleen levitettävänään....
Ihan samalla tavalla Amalia kuin Sinulla tämä varma (?) tieto siitä, ettei heti uuden vauvan kanssa jaksa jne. - samaa mieltä
amalia kirjoitti:
oman järjen käyttö ei ole kiellettyä.
Itse jokaisen on itsestään vastattava.
Mulle terkkarin ohjeet aikanaan oli suunnilleen silleen, et noin en ainakaan tee.
Olenkin ollut aina hyvin kriittinen ns. auktoriteetteja kohtaan.
Vanhempieni mukaan olin vaikein lapsi myös kasvattaa, koska pyysin perustelut joka asiaan mitä multa vaadittiin, tai mitä mulle yleensäkin yritettiin neuvoa ja selittää.
No, jos perustelut oli hyvät, niin sen jälkeen voi asian helposti hyväksyä, vai mitä?että jokainen vastaa itse, enkä ainakaan minä ole saanut sellaista informaatiota että imetys olisi ehkäisykeino, päinvastoinhan siitä on ollut informaatiota.
Itselläni on lapset peräjälkeen, mutta tykkäsin että heistä on sitten seuraa tosilleen kun olin katsellut perheitä joissa lapsi on äitinsä kimpussa.
Vaan ihmetyttää se, että nykyajan nuoret valittaa seksin puutetta lasten hoidon kiireiltä, niin onhan sitä päästy kun raskaaksikin kerran on tultu. - amalia
kuulepas nyt kirjoitti:
ei aleta neuvomaan, ei viisaimpia eikä tyhmempiäkään....
Jokainen tietää itse omat voimavaransa jne. Jokainen tekee ihan itse omien ja perheensä voimien ja jaksamisen arvion esimerkiksi uuden vauvan tulon suhteen.
Meillä on (jo aikuisilla 3:lla) vuoden välit ja ihan hyvin on jaksettu. Ja suurimman osan lapsuudesta aikuisuuteen ihan yksikseen hoitamalla ja huoltamalla.
Ei neuvota eikä ainakaan väärää tietoa jakamalla ohjailla (voimat ei riitä jne),
tietoahan voi jakaa myös neutraalisti ja asiallisestikin, ainakin maallikkona.
Viidakkorumpu oli jo aikoinaan sitä mieltä
että imetyksen aikana ei voi tulla raskaaksi ja kyllä neuvolastakin (ja äiti-piirissä) sellainen asia myös sivulauseissa mainittiin, asiahan tietenkin taas erikseen kuka moiseen "ehkäisysysteemiin" sitten luotti!
Ja osalla neuvolan tädeistä ja sedistäkin voi olla tätä tietoa edelleen levitettävänään....
Ihan samalla tavalla Amalia kuin Sinulla tämä varma (?) tieto siitä, ettei heti uuden vauvan kanssa jaksa jne.alle vuoden synnytyksestä, uudet raskaudet?
En neuvo, mutta kannustan käyttämään järkeä ja arvioimaan todella omaa jaksamistaan.
Siinä kyllä neuvon, että pitäisi opetella huolehtimaan ehkäisystä, ellei lisää lapsia halua.
Nykyisin se on vielä niiiin helppoa.
Onko sinusta hyvä, että äidit jättävät ehkäisyn huolehtimatta ja ehkäisevät vain abortoimalla.
Minusta on ihan hyvä, ettei vahinko lapsia synnytetä. Niin monet munkin ikäiset ihmiset ovat koko elämänsä saaneet kärsiä, synnyttyään vahinkona.
Ennen ei ollut vaihtoehtoja.
Jokainen tekee omat ratkaisunsa, eikä pidä mennä tuomitsemaan, jos aborttiin päätyvät.
Pitäisi vain heidän ottaa opikseen, että ei enää uusiin abortteihin tule tarvetta.
Kait nyt sen ymmärrät, että vaikka neuvoisin täällä mitä, niin jokainen itse tekee omat päätöksensä, en niihin voi vaikuttaa.
Enpä ole heidän sängyissäkään vahtimassa, sielläkin tekevät kuten haluavat.
Silti, jos voisin, niin heiluisin varmaan vieressä kortsupaketin kanssa muistuttamassa ehkäisystä.
Sinä olet jaksanut aikanaan lastesi kanssa, kute niin monet muutkin kanssasisaremme.
Kait jaksettiin, kun oli pakko. Ei ollut yhteiskunnan apuja saatavilla kuten nyt.
Se vain, että kun nykyisin ne ei tahdo jaksaa yhdenkään kanssa, niin silloin on viisautta olla tekemättä lisää, vai oletko tästäkin toista mieltä? - Mutta kyllä tietoa
amalia kirjoitti:
alle vuoden synnytyksestä, uudet raskaudet?
En neuvo, mutta kannustan käyttämään järkeä ja arvioimaan todella omaa jaksamistaan.
Siinä kyllä neuvon, että pitäisi opetella huolehtimaan ehkäisystä, ellei lisää lapsia halua.
Nykyisin se on vielä niiiin helppoa.
Onko sinusta hyvä, että äidit jättävät ehkäisyn huolehtimatta ja ehkäisevät vain abortoimalla.
Minusta on ihan hyvä, ettei vahinko lapsia synnytetä. Niin monet munkin ikäiset ihmiset ovat koko elämänsä saaneet kärsiä, synnyttyään vahinkona.
Ennen ei ollut vaihtoehtoja.
Jokainen tekee omat ratkaisunsa, eikä pidä mennä tuomitsemaan, jos aborttiin päätyvät.
Pitäisi vain heidän ottaa opikseen, että ei enää uusiin abortteihin tule tarvetta.
Kait nyt sen ymmärrät, että vaikka neuvoisin täällä mitä, niin jokainen itse tekee omat päätöksensä, en niihin voi vaikuttaa.
Enpä ole heidän sängyissäkään vahtimassa, sielläkin tekevät kuten haluavat.
Silti, jos voisin, niin heiluisin varmaan vieressä kortsupaketin kanssa muistuttamassa ehkäisystä.
Sinä olet jaksanut aikanaan lastesi kanssa, kute niin monet muutkin kanssasisaremme.
Kait jaksettiin, kun oli pakko. Ei ollut yhteiskunnan apuja saatavilla kuten nyt.
Se vain, että kun nykyisin ne ei tahdo jaksaa yhdenkään kanssa, niin silloin on viisautta olla tekemättä lisää, vai oletko tästäkin toista mieltä?siitä että imettäminen toimisi yhtenä ehkäisymuotona leviää edelleen esimerkiksi uskonnollisissa piireissä.
(Lestadiolaisperheissä esimerkiksi lapsien lukumäärä on noin 10 - 18 lapsen välillä ja kun ehkäisy ei heidän uskontonsa vuoksi sovi niin imettäminen sopii ...).
Tuossa alkuperäisessä uutisessahan kerrottiin lisäksi myös etteivät ammattilaiset esimerkiksi tarjoa mielellään hormonaalista ehkäisyäkään imettäville äideille liian varovaisuutensa vuoksi.
Joten kyllä kaikenkaikkiaan ammattilaisillakin tuntuu nyt olevan nämä ehkäisyasiat hiukkasen hakusessa ja hukassa.
Ja mihin muuhun nykyäidit ja -isät tukeutuvat ja luottavat tiedon oikeellisuuteen
kuin juuri näihin eri alojen ammattilaisiin!
Aborttihan ei ole mikään ehkäisykeino tai -muoto mutta näiden päiväpillereiden tulon myötä siitäkin on tullut ilmeisen helppo ja nopea, kätevä ratkaisu ja ehkäpä jopa ehkäisykeinokin.
http://www.tohtori.fi/?page=6771267&id=8236055
Aborttipilleri käsilaukun vakiovarusteisiin?
Mutta jokainenhan tekee loppujen lopuksi itse omat ratkaisunsa (toivottavasti)
kunhan asioista ja tilanteista jne on tietoa riittävästi saatavilla
ja nimenomaan sitä oikeaa, asiallista, tutkittuakin tietoa ja siellä juuri missä sitä tarvitaan.
P.S Meillä on kyllä ollut jokaisen ipanan kohdalla niin että kun laitokselta on tultu
niin kodinhoitaja on otettu viikoksi lasten isän matkatöiden vuoksi.
Eli sitä kodinhoitoapua on ollut kyllä silloin saatavilla,
aivan toisin kuin nyt näillä nykyisillä sukupolvilla. - amalia
Mutta kyllä tietoa kirjoitti:
siitä että imettäminen toimisi yhtenä ehkäisymuotona leviää edelleen esimerkiksi uskonnollisissa piireissä.
(Lestadiolaisperheissä esimerkiksi lapsien lukumäärä on noin 10 - 18 lapsen välillä ja kun ehkäisy ei heidän uskontonsa vuoksi sovi niin imettäminen sopii ...).
Tuossa alkuperäisessä uutisessahan kerrottiin lisäksi myös etteivät ammattilaiset esimerkiksi tarjoa mielellään hormonaalista ehkäisyäkään imettäville äideille liian varovaisuutensa vuoksi.
Joten kyllä kaikenkaikkiaan ammattilaisillakin tuntuu nyt olevan nämä ehkäisyasiat hiukkasen hakusessa ja hukassa.
Ja mihin muuhun nykyäidit ja -isät tukeutuvat ja luottavat tiedon oikeellisuuteen
kuin juuri näihin eri alojen ammattilaisiin!
Aborttihan ei ole mikään ehkäisykeino tai -muoto mutta näiden päiväpillereiden tulon myötä siitäkin on tullut ilmeisen helppo ja nopea, kätevä ratkaisu ja ehkäpä jopa ehkäisykeinokin.
http://www.tohtori.fi/?page=6771267&id=8236055
Aborttipilleri käsilaukun vakiovarusteisiin?
Mutta jokainenhan tekee loppujen lopuksi itse omat ratkaisunsa (toivottavasti)
kunhan asioista ja tilanteista jne on tietoa riittävästi saatavilla
ja nimenomaan sitä oikeaa, asiallista, tutkittuakin tietoa ja siellä juuri missä sitä tarvitaan.
P.S Meillä on kyllä ollut jokaisen ipanan kohdalla niin että kun laitokselta on tultu
niin kodinhoitaja on otettu viikoksi lasten isän matkatöiden vuoksi.
Eli sitä kodinhoitoapua on ollut kyllä silloin saatavilla,
aivan toisin kuin nyt näillä nykyisillä sukupolvilla.lestadiolais-esimerkki, pitäisi avata ihmisten silmät.
Eipä ole ehkäisy heilläkään kovin hyvin toiminut jos
10-18 lasta ovat saaneet.
Missä on ihmisten järki?
Sitä tässä lähinnä perään kuulutan. Ihmettelen siis, että miten näissä asioissa on menty tiedon lisääntyessä noin paljon takapakkia.
En usko, et kukaan mun ikä tovereista olisi luottanut esim. imetyksen ehkäisevään vaikutukseen.
Jokainen hitto vie tajusi, että kortsua tai muuta ehkäisyä on KÄYTETTÄVÄ tai seurauksena on raskaus.
Nuoretkin luulee vissiin, et kortsut on tarkotettu ain ilmapalloiksi.
Saavat vielä kaikki tauditkin itselleen.
Miksi ei valistusta tehosteta, jos se ei nykyisellään mene perille.
Luulen, että sitä annetaan enemmän kuin ennen, mutta nuoret ei välitä kuunnella, eikä uskoa.
Kaikki pitää mennä kantapään kautta, ilmeisesti. - kuuntelemisiaan moittimaan
amalia kirjoitti:
lestadiolais-esimerkki, pitäisi avata ihmisten silmät.
Eipä ole ehkäisy heilläkään kovin hyvin toiminut jos
10-18 lasta ovat saaneet.
Missä on ihmisten järki?
Sitä tässä lähinnä perään kuulutan. Ihmettelen siis, että miten näissä asioissa on menty tiedon lisääntyessä noin paljon takapakkia.
En usko, et kukaan mun ikä tovereista olisi luottanut esim. imetyksen ehkäisevään vaikutukseen.
Jokainen hitto vie tajusi, että kortsua tai muuta ehkäisyä on KÄYTETTÄVÄ tai seurauksena on raskaus.
Nuoretkin luulee vissiin, et kortsut on tarkotettu ain ilmapalloiksi.
Saavat vielä kaikki tauditkin itselleen.
Miksi ei valistusta tehosteta, jos se ei nykyisellään mene perille.
Luulen, että sitä annetaan enemmän kuin ennen, mutta nuoret ei välitä kuunnella, eikä uskoa.
Kaikki pitää mennä kantapään kautta, ilmeisesti.jos ammatilaisetkin ja eri terveysjärjestötkin ovat tässä aborttitilanteessa olleet asiantuntija tietoa nuorten perheille jakamassa
ja ovat omalta osaltaan myös ehkäisykeinojakin panttaamassa (hormonaalinen ehkäisy).
Amalia tuo lestadiolaisesimerkki meni siis siten
että kun heiltä on tämä ehkäisy siis kokonaan ja koko elämän ajan kielletty
niin osa näistä naisista haluaa ettei lapsukaisia ainakaan joka jumalan vuosi tulisi
niin heillä ja heidän piireissään tätä imetystä pidetään siis tälläisena luojan luomana ehkäisymenetelmänä.
Ja järkihän ei tarkoita todellakaaan samaa kuin tieto. Vaikka kuinka järkeilisi mutta tietoa jaetaaan esimerkiksi vääränä ammattilaisten taholta yleisestikin niin ketä siis uskoa
omaa järkeä vai esimerkiksi neuvolan tädin suusta tulevaa tietoa (nuori aikuinen kun luottaa yleensä auktoriteetteihin ja ammattiviisaisiin ja nettiinkin!) .
http://www.helistin.fi/?page=8246708&id=9246343
Imetys ja ehkäisy
12.10.2007
Periaatteessa ehkäisystä huolehtiminen on imetyksen aikana helppoa, imetys itsessään estää normaalia kuukautiskiertoa........
......................
Imetys ehkäisykeinona
Synnytyksen jälkeen on lähes täydellinen lama hedelmällisyyden suhteen. Kuukautisten alkaessa hedelmällisyys pikkuhiljaa kasvaa. Imemisärsytyksen tulee olla riittävän tiuhaan, jotta imetyksen aiheuttama lama on riittävä. Yleisesti ajatellaan, että imetys yksinään riittää ehkäisykeinona noin 5-6 kuukauden ajan synnytyksen jälkeen, jos lapsi on täysimetyksellä ja kuukautiset eivät ole palanneet.
http://www.sexaktuellt.com/pdf/fi-FI_prev.pdf
© Statens Folkhälsoinstitut –2003
Ehkäisymenetelmät
...
Imetys 6
......
Imetys
Jo muinaisista ajoista lähtien on tiedetty, että naisen hedelmällisyys on alhaisempi
imetysaikana. Pitkä imetysaika on edelleenkin tavallinen perhesuunnittelun keino ympäri
maailmaa.
Nykyaikaiset tutkimukset osoittavat, että imetys suojaa hyvin raskaudelta, jos seuraavat
kolme ehtoa on täytetty:
1. Jos nainen imettää lasta vuorokauden ympäri, eikä lapsi saa mitään muuta ravintoa.
2. Jos nainen ei ole saanut kuukautisiaan takaisin synnytyksen jälkeen.
3. Jos on kulunut vähemmän kuin kuusi kuukautta synnytyksestä.
Kaikkien näiden kolmen ehdon tulee olla täytettyjä, jotta imetys voisi toimia ehkäisykeinona.
Varmuus
Raskauden riski on erittäin pieni (1-2 naista sadasta), jos yllä mainitut kolme ehtoa on
täytetty. Huomioi, että imetystä voidaan käyttää ehkäisykeinona korkeintaan kuusi kuukautta
synnytyksen jälkeen.
Edut
Helppo ja käytännöllinen tapa, jos imetys sujuu ongelmitta.
Haitat
Naiset, joilla on ongelmia imetyksen kanssa ja antavat lapselle muuta ravintoa (katso yllä),
eivät voi käyttää tätä menetelmää. - amalia
kuuntelemisiaan moittimaan kirjoitti:
jos ammatilaisetkin ja eri terveysjärjestötkin ovat tässä aborttitilanteessa olleet asiantuntija tietoa nuorten perheille jakamassa

eivät voi käyttää tätä menetelmää.mistä oli kyse lestadiolaisten ehkäisyssä ja olin asiasta tietoinen entuudestaan.
Se vain huvitti, että jo lapsimäärä heillä pitäisi olla varottava esimerkki kaikille, ehkäisyn toimimattomuudesta.
Jos on kahdeksan- yhdeksän vuotta aviossa ja sinä aikana saa 8 lasta, niin....
Minä nyt vain noiden nuorten kuuntelemisesta olen nähnyt esimerkkejä aivan lähipiiristä, joten siitä tuli vain mieleen.
Kyllä tietoa ehkäisystä on, mutta eikö ne sitten ymmärrä mitä puhutaan.
Tässä puhun nyt ihan nuorista, ensikertalaisista, jotka eivät vielä ole neuvolantätien ulottuvilla, vaan koulun ehkäisyneuvonnan varassa.
Meidän lapsille ainakin jo kuudennella luokalla jaettiin ekat kortsut ja annettiin ´valistukset.
Se oli mun mielestä aivan liian aikaista, ainakin pojille, mutta neuvontaa on annettu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751957Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361685Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81312Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241139Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561136Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151015- 59918
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57903