Nightwish-diskurssi

On ollut tavattoman mielenkiintoista seurata yli vuoden ajan, kuinka ihmiset selittävät kokemuksiaan, argumentoivat omaa mielipidettään ja kertovat "totuutta" kaikille "väärässä oleville". Onko mikään rokkibändi koskaan herättänyt näin paljon keskustelua miehistönvaihdoksen ja uuden albumin seurauksena? Hauskaa on se, että jopa samoja argumentteja käytetään täysin päinvastaisten mielipiteiden tueksi. Kaikenlaista "totuutta" on kuultu, ja tämä vääntäminen on oikeasti hauskaa seurattavaa! :)

Minusta ainakin yksi asia on tullut selväksi: Nightwishin musiikkia ja yleensäkin bändin olemusta on äärimmäisen vaikea käsitteellistää. Kokonaisuutena ihmiset eivät tunnut saavan siitä minkäänlaista käsitteellistä otetta. Kun tutkii Nightwish-diskursseja suuressa mittakaavassa, niin bändi on esimerkiksi yhtä aikaa menettänyt omaperäisyytensä ja päässyt omaperäisyydessään entistä korkeammalle tasolle. Se on yhtä aikaa massasta erottumaton tusinabändi sekä uutta tietä raivaava pioneeri. Anette Olzon on yhtä aikaa karismaton kotiäiti ja vaivattomasti yleisöä mukanaan taluttava rocktähti. Bändi koostuu yhtä aikaa huippumuusikoista ja keskinkertaisista muusikoista. Musiikki syntyy yhtä aikaa aidoista, viattomista tunteista ja puhtaasti kaupallisista motiiveista.

Yleisen diskurssianalyysin tasolla ei ole nähtävissä minkäänlaista yhtenäistä näkemystä, koska erilaiset diskurssit tuottavat täysin erilaisia todellisuuksia. Missään nimessä Nightwishin koko yleisö ei ole vaihtunut, joten diskurssitodellisuuksien eroja ei voida pätevästi argumentoida ryhmäidentiteettien kautta (esim. hevarit - popparit, massat - sivistyneet jne.). Kaiken sekamelskan keskellä jotkut sitten omasta mielestään "näkevät totuuden". Tekstintutkijalle tuskin mikään on herkullisempaa aineistoa. Aivan mahtavaa.

Minusta näyttää, että Nightwish ei yksinkertaisesti voi olla mikä tahansa tusinabändi, koska se herättää näin vastakkaisia mielipiteitä ja tunteita. Oli se sitten jonkun mielestä hyvää tai huonoa, heviä tai poppia tai , niin Nightwishin on mielestäni pakko olla jotain outoa ja ainutlaatuista, koska sitä on niin vaikea käsitteellistää.

Hienoa, jatkakaa.
21251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mutta nykyisin kun postmodernismikin on jo vanha juttu, niin ei ehkä pyritäkään siihen että asiakkaiden pitäisi käsitteellistää tuotetta mitenkään yhtenäisesti. Nuorisolle suunnatut mainoksetkin pelaavat paljon monitulkintaisuudella ja ironialla eikä sillä että pitäisi vain ihailla sitä mitä eteen työnnetään.

Äänestä
  • uusin levykin on niin moninutkainen kokonaisuus, että jo sitä on pelkästään vaikea lokeroida. Ei se ole oikein puhdasta poppia, kuten ei myöskään puhdasta heviä. Se on vaan helvetin hyvää musaa todella monelle. onneksi näitä on vaikeasti analysoitavia on muitakin. Harm vaan, ettei suomessa tällä kertaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Eräs akateeminen... kirjoitti:

On ollut tavattoman mielenkiintoista seurata yli vuoden ajan, kuinka ihmiset selittävät kokemuksiaan, argumentoivat omaa mielipidettään ja kertovat "totuutta" kaikille "väärässä oleville". Onko mikään rokkibändi koskaan herättänyt näin paljon keskustelua miehistönvaihdoksen ja uuden albumin seurauksena? Hauskaa on se, että jopa samoja argumentteja käytetään täysin päinvastaisten mielipiteiden tueksi. Kaikenlaista "totuutta" on kuultu, ja tämä vääntäminen on oikeasti hauskaa seurattavaa! :)

Minusta ainakin yksi asia on tullut selväksi: Nightwishin musiikkia ja yleensäkin bändin olemusta on äärimmäisen vaikea käsitteellistää. Kokonaisuutena ihmiset eivät tunnut saavan siitä minkäänlaista käsitteellistä otetta. Kun tutkii Nightwish-diskursseja suuressa mittakaavassa, niin bändi on esimerkiksi yhtä aikaa menettänyt omaperäisyytensä ja päässyt omaperäisyydessään entistä korkeammalle tasolle. Se on yhtä aikaa massasta erottumaton tusinabändi sekä uutta tietä raivaava pioneeri. Anette Olzon on yhtä aikaa karismaton kotiäiti ja vaivattomasti yleisöä mukanaan taluttava rocktähti. Bändi koostuu yhtä aikaa huippumuusikoista ja keskinkertaisista muusikoista. Musiikki syntyy yhtä aikaa aidoista, viattomista tunteista ja puhtaasti kaupallisista motiiveista.

Yleisen diskurssianalyysin tasolla ei ole nähtävissä minkäänlaista yhtenäistä näkemystä, koska erilaiset diskurssit tuottavat täysin erilaisia todellisuuksia. Missään nimessä Nightwishin koko yleisö ei ole vaihtunut, joten diskurssitodellisuuksien eroja ei voida pätevästi argumentoida ryhmäidentiteettien kautta (esim. hevarit - popparit, massat - sivistyneet jne.). Kaiken sekamelskan keskellä jotkut sitten omasta mielestään "näkevät totuuden". Tekstintutkijalle tuskin mikään on herkullisempaa aineistoa. Aivan mahtavaa.

Minusta näyttää, että Nightwish ei yksinkertaisesti voi olla mikä tahansa tusinabändi, koska se herättää näin vastakkaisia mielipiteitä ja tunteita. Oli se sitten jonkun mielestä hyvää tai huonoa, heviä tai poppia tai , niin Nightwishin on mielestäni pakko olla jotain outoa ja ainutlaatuista, koska sitä on niin vaikea käsitteellistää.

Hienoa, jatkakaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu