mitä vetää ihminen jonka silmät seisoo päässä, ei kuitenkaan haise viinalta, käyttäytyy kuin kännissä, jossakin vaiheessa tulee armoton nälkä, syö jumalattomasti...
sekä outo haju jota en osaa yhdistää mihinkään...
Lisäilen kun tulee jotain mieleen...
kertokaa. :(
sekä outo haju jota en osaa yhdistää mihinkään...
Lisäilen kun tulee jotain mieleen...
kertokaa. :(
Vastaukset 14
Vanhimmat
Oikea vastaus olisi muuten kannabis, paitsi että silmät eivät seiso päässä, ne punoittavat. Eikä kannabiksen vaiktuksen alaisena todellakaan käyttäydy niin kuin humalassa.
kuinka kannabista käyttävä käyttäytyy? Oon ihan oikeasti ihan ummikko näissä.
Jos olet oikeasti tietämätön, niin pyydän anteeksi. Kyllä hampun vaikutuksen alaisena voi toki muistuttaa myös humalaista, mutta yleensä on kuitenkin rauhallisempi, ehkä saattaa hihitellä helposti ja innostua toisinaan pölöttämäänkin paljon. Tai sitten on enimmäkseen rauhalisesti omissa ajatuksissaan ja puuhailee kaikenlaista arkistakin. Siivoilee, maalailee, kirjoittelee, soittaa jotain instrumenttia, katselee elokuvaa ja mitä milloinkin. Mutta harvoin mitään älytöntä niin kuin humalassa saattaa tehdä.
Kannabispilvessä ihminen ei ole läheskään niin riidanhaluinen kuin humalainen, ei puhu kovalla äänellä kuin ehkä "nousupilvessä" hetken aikaa (kikatellessa) eikä yleensä ole niin holtiton. Pikemminkin mitä enemmän pilvessä, sen todennäköisimmin tekee mieli olla rauhallisessa liikkeessä tai ihan vain makoilla. Sen vuoksi liikaa pössyttelevät ihmiset ns. passivoituvat vaikutuksen alaisina. Mutta jos ei jatkuvasti pössyttele, esim. nauttii viikonloppuiltana tai vapaalla niin kotosalla on ihan kiva olla vain ilman ihmeempää hosumista.
Juuri ennen tämän viestin kirjoittamista poltin pienet savut ja on ihan mukava vastailla asiallisesti sinulle. Itse poltan viikonloppuiltoina ja joskus arkena silloin tällöin kaveriseurassa tai itsekseni kotona. Päivisin käyn töissä, joten en viitsi edes joka ilta ottaa pikkusavuja, vaikka mieli tekisikin. Jos ollaan kavereiden kanssa niin usein rupatellaan tai pelaillaan jotain. Enkä tarkoita vain play stationia, vaan futista tai muuta liikunnallista. Retkeillään myös paljon kesäisin. Jos tyttöystävän kanssa pössytellään niin puhaillaan kotona kaikkea kivaa mitä rakkaan kanssa voi kotona puuhastella. Yksin taas lueskelen, kuuntelen musiikkia tai kirjoittelen kuten nyt, siivoilen tai laitan ruokaa.
Kännissä jos olen, menee helposti sekoiluksi, ei kuuntele muita, tulee riideltyä helposti tai ihan vain hauskanpidon ohessa menee muisti, paljon rahaa ja on seuraavana päivänä erittäin huonovointinen. Toki alkoholia voi käyttää kohtuudella ja tätä nykyä juon max muutaman oluen viikossa, alle kuusi kuitenkin. Mutta jos miettii humalaisen ja kannabishumalaisen eroa, niin tiivistäen: humalainen muuttuu sitä estottomammaksi mitä enemmän juo ja hamputtelija päin vastoin harkitsee tekemisiään entistä enemmän, mitä enemmän on "high".
Kärjistetysti sanottuna humalainen on röyhkeämpi, päällekäyvempi, äänekkäämpi ja hankalampi. Pössytellyt on varovaisempi (varsinkin jos et tiedä hänen pössyttelystään), hiljaisempi ja ehkä vähemmän seurallisempi. Usein kieltämättä kyllä nälkäinen ja syö mielellään (kannabis voi olla yksi tehokkaimmista lääkkeistä bulimiaaan tai anoreksiaan siltä osin, että ihmiselle tulee usein hyvä ruokahalu vaikutuksen alaisena. Psyykkisiä ongelmia se kyseisissä sairauksissa ei varmaankaan poista). Hamputtelija voi vaikuttaa ulkopuolisesta hieman "hönöltä", varsinkin jos on ihan savuissa. Mutta yleensä kuitenkin terävämmältä kuin kännissä oleva.
Itse pidän siitä, ettei polta liikaa. Tapani nauttia hamppua on lähempänä jotain kahvinjuontia, mutta ei yhtä runsasta ja tarkoitus on pikemminkin päivastainen kuin kahvilla: rentoutuminen. Ja polttaminenkin on vain yksi tapa käyttää ja ehkä epäterveellisin. Syöminen tai höyrystäminen eli vaporisointi on järkevämpää: ei saa savua keuhkoihinsa. Jos käyttää kerralla paljon, niin silmät alkavat pikemminkin lerputtaa kuin seisoa. Ne myös punoittavat ja vaikuttavat uneliailta.
P.S Tämähän koski nyt vain klassikkoaihetta eli kannabiksen vaikutuksien ja alkoholin vaikutuksien poikkeavuutta ja lähinnä omasta näkökulmastani. Mutta suurin osa kannabista käyttäneistä varmaankin allekirjoittaa ylläolevat luonnehdintani...
paukuissa ollessa ja niiden ketkä ei saa tietää ollessa läsnä käyttäytyy hillitysti sillä on pikkasen vainoharhainen kiinnijäämisestä :)
itse ainakin pystyn olemaan porukoiden kanssa hengaillessa paukuissa ihan hyvin ilman et ne huomaa kun vähän skarppaa ja miettii tarkemmin kun normaalisti mitä tekee ja sanoo
yleensä aloittelevat polttelijat huomaa siitä että sekoilee kaikenlaista ja nauraa ja hihittelee paljon
ehkä ulospäinpaukuissa olijan tunnistaa siitä että on ikään kuin vähän "kivettynyt", seisahtanut
Ei kuitenkaan haise viinalle mutta käyttytyy kuin kännissä; kaikki tuntuu erityisen hauskalta, on tavallista sosiaalisempi, estottomampi, puheliaampi - tosin jutuissa ei välttämättä ole päätä eikä häntää... Kuitenkin, olo tuntuu samaan aikaan jotenkin etäiseltä ja takkuiselta; kaikki jumittaa, silmät seisoo päässä, kävely ja pystyssä pysyminen on välillä yhtä taistelua. Olo on jotenkin tunnoton. Ja jotenkin arvaan, että se mainitsemasi outo haju on sellainen tärkkelysmäinen, tai jotain sinne päin. Nousujen jälkeen olo ehkä jotenkin tasottuu, mutta se saattaa tulla entistä poissaolevammaksi - uneliaaksi, ärtyneeksi, jne. Tässä vaiheessa yleensä sitten iskee se aivan saatanallinen nälkäkin; älytön himo vaan vetää kaikki syötäväksi kelpaava ja tuntuu että sekään ei riitä.
Kuulostaa siis ihan lääketokkuralta tuo mainitsemasi. Tarkoituksellista lääkkeiden väärinkäyttöä - viihdekäyttämistä siis. Ehkä toletkin vielä suunnilleen nollissa; jos käyttö olisi pitkään jatkunutta, niin esimerkiksi käyttäytyminen olisi ikäänkuin jo hillitympää - se, kun tolet on jo pilvissä, sitä käyttää enää vain siksi, että olo olisi enemmänkin normaali, ei juurikaan siksi, että siitä jotain hauskoja oloja enää saisi = riippuvuus.
Nämä ovat siis vain omia kokemuksiani asiasta; omasta käytöstä ja riippuvuudesta, ja sivustaseuraajan näkökulmasta.
Ehkä se on se kannabiskin, ehkä joku aivan muu. Tossa alussa alussa kuvailit asioita, mutta kohta sitten sanotkin, että et tarkoittanutkaan sitä mitä ensin kirjoitit. Jos koittaisit päättää, niin ehkä joku osaisi neuvoakkin?
etten nyt ole osannut selittää onko käytös humalainen vai jotain muuta. Tarkemmin kuin ajattelee niin humalainen on estottomampi. Tämä on enemmän sitä rauhallista sekavuutta, huomaa selvästi että jotain on vedetty mutta viina ei haise. Rauhallisesti käyttäytyy. En osaa selittää. Itse olen epäillyt noita lääkkeitä myös. Mutta niidenkään väärinkäytöstä en tiedä mitään, niin pumpulissa olen elännyt. Nyt täytyy alkaa ikävä kyllä opiskelemaan ja tekemään tutkimustyötä.
verensokerin äkki laskut ja äkki nousut kyllä myös tekevät kakenlaista käytöstä ja outoa hajua kehoon , stressihormonien äärimmäistä aktivoitumista jne. Se vaiuttaa myös silmäterään, jos adrenaliini aktivoituu.
Apteeksita saa ostaa U-gluc stix , jolla voi katsoa että virtsa on normaali, ei sokeria, ei happoja eikä valkuaista.
tähän viestiin mitään fiksua tähän aikaan enään. Hauskaa illan jatkoa myös sulle, toivon että sait hyvät naurut iloisella asialla. Jatkoja.
VITTUAKOS SÄ TULET TÄNNE VINKUMAANKAAN jos aseentees heitä kohtaan jotka asiasta ehkä jotain edes tietäs on toi. lopeta toi räyhääminen ja muiden vähättely. jos ei asialliset vastaukset kelpaa niin painu sillon vittuun täältä kun ei kerta miellytä. jos sä tolleen käyttydyt, nii onko se ihmekkään jos porukka haukkuu provoksi?! äh, stana näitä kermaperseitä...
Mikä kumma sut sai noin riehaantumaan?
Ei täällä kukaan ole kitissyt, taikka valittanut mitään.
Huhhuh...
Vastauksesi itsessään on aiheeton, hyökkäävä ja muutenkin aika juntti, taidat olla itsekin aika idiootti.:)
tuo jumalaton syöminen viittaa siihen että olis paukuissa
muuten viittaa mafetamiiniin mutta en kylläoo ikinä kuullut että anfetamiinipäinen söisi kauheesti, päinvastoin usein stimulanttien vaikutuksen alaisena leipä maistuu monesti siltä kunsöis sahajauhoa
erittäin pieni sauma olis että olis jotain opiaattia/opioidia vedetty, bentsolääkkeet kyllä mahdollisia myös kuten sandra sanoikin