Kukaan ei ole

koskaan rakastunut minuun.Miltähän se tuntuu,kun saa kokea olla romanttisessa mielessä rakastettu.Olisi todella kiva tietää.
Itse olen kyllä ollut rakastunut,mutta en saanut vastakaikua tunteilleni.
En haluaisi olla enää yksin.
51046
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

pian se alkaisi ahdistaa ja miettisit joka päivä miten tuollekin nyt sanoisi nätisti vai jättäisikö vain vastaamatta. Rasittavaa sekin on.

Ja mistäs tiedät jos joku ujo on rakastunutkin sinuun mutta ei uskalla kertoa? Ja sitten kun joku rakastuu ja tunne on molemminpuolista, niin voit uskoa että se on aitoa rakkautta eikä mitään pinnallista. Se jos mikä eniten ärsyttää!

Taidat itsekin olla aika ujo? Ole vähän rohkeampi,
uskalla myös pettyä. Toivotan onnea elämääsi. :)

Äänestä

Tuntuu vaan siltä että ne ihmiset joihin tutustuu on kaikki eri maailmoissa. Toki minua kiinnostaisi opetella elämään siellä missä muutkin elää, mutta olen erakoitunut, ujohkokin. On vaikea muuttua hetkessä.
En sitten tiedä mitä tälle tekisin. Ajan kanssako opettelisin pelaamaan niitä pelejä mitä ihmiset keskenään pelaa, ja sitä kautta oppisin ja uskaltaisin mukaan, vai jäisin etsimään tai odottelemaan toista samankaltaista ihmistä, joka on niin lähellä sitä maailmaa missä elän, ja toivoisin, että kun joskus sellaisen ihmisen löytäisin, tällä kertaa se ihminen tuntisi minua kohtaan kuten minä tunsin häntä kohtaan...

Jos et tunne katsovasi maailmaa lasin takaa, sinulla on vielä toivoa löytää se etsimäsi romanssi. En minäkään aio luovuttaa, vaikka hankalalta tämä kaikki tuntuu usein.

Äänestä
  • En tiedä, miten näin on käynyt.. mutta mitään todellista aitoa rakkautta en ole kokenut. Tunnen olevani jotenkin ulkopuolella siitä maailmasta. Mutta en toivoa menetä..

    En etsi, mutta toivon sen tulevan kohdalleen jonain päivänä, kun on sen aika.

    Äänestä

  • sama tilanne.. kirjoitti:

    En tiedä, miten näin on käynyt.. mutta mitään todellista aitoa rakkautta en ole kokenut. Tunnen olevani jotenkin ulkopuolella siitä maailmasta. Mutta en toivoa menetä..

    En etsi, mutta toivon sen tulevan kohdalleen jonain päivänä, kun on sen aika.

    Todellista rakkautta en ole tuntenut ja tuskin tulen edes tuntemaan. Kaipa se rakkaus olisi jo eteen tullut jos sitä olisi mua varten ollut olemassa. Mutta muille toivotan parempaa onnea rakkauden suhteen.

    Äänestä

  • jo menettänyt kirjoitti:

    Todellista rakkautta en ole tuntenut ja tuskin tulen edes tuntemaan. Kaipa se rakkaus olisi jo eteen tullut jos sitä olisi mua varten ollut olemassa. Mutta muille toivotan parempaa onnea rakkauden suhteen.

    ...ihastus muuttui rakkaudeksi. Ensin aattelin että olenkohan jollain lailla tunnevammainen, kun vaikka siitä henkilöstä pidinkin, en tuntenut että vielä rakastaisin häntä. Mutta sitten tajusin että ne tunteet syveni rakkaudeksi. Mutta se oli vuosien tulosta.
    Kenties sinullakin kestäisi aikansa tunteiden syvenemiseen, mikäli elämässäsi on joku ihminen josta todella pidät.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


..... kirjoitti:

koskaan rakastunut minuun.Miltähän se tuntuu,kun saa kokea olla romanttisessa mielessä rakastettu.Olisi todella kiva tietää.
Itse olen kyllä ollut rakastunut,mutta en saanut vastakaikua tunteilleni.
En haluaisi olla enää yksin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu