Möröps,
Ensinnäkin kiitos kaikille, jotka tällä palstalla jaksavat auttaa. On todella hienoa kun on vielä tällaisia ihmisiä =)
Nyt sitten asiaani, jonka toivon, että kuuntelisitte loppuun ja antaisitte kommentteja.
Olen kohta 19 vuotias miehenalku. En ole koskaan seurustellut oikeasti kunnolla, vaikka puolentoista kuukauden juttu on kerran ollut. Asiaani tai ongelmaani pohjustaakseni on minun kerrottava ensin omasta seurusteluhistoriastani.
Ensimmäisen kerran seurustelin v. 2006, kyseessä oli perinteinen pieni ihastuu isoonsa - asetelma, olimme siis riparilla ja minä olin tuo iso. Aloimme seurustelemaan, hän ilmeisesti oli varsin kokenut, minä en ollenkaan. Parin viikon jälkeen hän jätti viestin, jossa hän sanoi lähtevänsä eksänsä mukaan. Mitään selitystä ei annettu. Pelkkä ilmoitus. Järkytyin ja tunsin itseni luonnollisesti petetyksi.
Seuraavan kerran seurustelin seuraavan vuoden huhtikuussa. Olin tavannut ihmisen keikalla, josta sitten juttu kehittyi. Hänkin jätti minut puolentoista viikon jälkeen sanoen, ettei häntä oikeasti kiinnostanut, vaan hän halusi vain kokeilla. Siitä lähtien tähän päivään asti on minua vaivannut päässäni, miksei suhteeni ole kestäviä.
Seuraava juttu oli sitten kesäkuussa, jota voin sanoa parhaimmaksi suhteekseni. Olin sitä ennen taistellut irti masennuksesta, jonka sai aikaan se, etten luottanut enää ihmisiin, enkä varsinkaan seurustelukumppaneihin. Henkilö, johon tutustuin, vaikutti varsin lupaavalta, hänellä oli luottamustehtävä koulussa (=tukioppilas) ja hän oli musiikkiluokalla, josta tunnetusti tulee upeita ihmisiä (ei millään tavalla vähätellen myös muita luokkalaisia!). Kaksi viikkoa sujui hyvin, ja olin ensi kerran todella onnellinen. Sitten tuli eräät bileet, jota ennen olimme sopineet ettemme juo siellä. Eipä aikaakaan kun näin tyttöystäväni pullo kädessä puhumassa erittäin lähellä toisiaan pojan kanssa. Mustasukkaisuuden aalto tuli uudestaan ja mielessä kävi vanhat luottamusongelmat, ne joiden takia masennuin. Lähdin bileistä pois, jonka vuoksi sain huudot tytöltäni. Huusi, että miksi en luota, ja periaatteessa syyllisti minua. Saimme riitamme kuitenkin sovittua, mutta hän ei anteeksi pyytänyt. Seuraavalla viikolla hän lähti englantiin kielimatkalla ja sovimme pitävämme yhteyttä. Lähdin itse riparille vanhaksi. Pari päivää meni hyvin, kunnes tuli eteen tilanne, jossa vain minä soitin hänelle, häneltä ei koskaan viestejä tullutkaan. Päätin antaa hänelle aikaa, jolloin emme pitäneet yhteyttä. Tavatessamme seuraavan kerran hän huusi minulle etten ollut pitänyt yhteyttä, jonka johdosta ero olisi edessä. Yritin selittää että olisi joskus ollut hänen vuoronsa soittaa, mutta hän ei kuunnellut.
Seuraavaan juttuun aikaa menikin sitten kahdeksan kuukautta. Kaverini, erittäin hyvän ystäväni kanssa suutelimme kerran kun olimme heillä (oikeastaanhan erittäin moni piti meitä parina). Puimme asiaa pitkään ja ajattelimme ruveta oikeasti seurustelemaan. Mutta hänen olisi nähtävä ensin eräs mies, jonka kanssa hänen pitäisi sopia jutut, ennenkuin olisi valmis. Annoin hänelle aikaa. Sitten tapahtui jotain, puolentoista kuukauden hiljaiselo, mitään kontaktia en häneen saanut, valitti töistä ja väsymyksestä. Kuulin useilta ihmisiltä, että olivat nähneet ystäväni ja hänen eksänsä kulkevan kaupungilla käsi kädessä. En voinut uskoa kuulemaani ja sanoin kavereilleni että olivat nähneet asiat väärin. Kuitenkin erittäin moni sanoi samaa. Olin vihainen, mutta annoin kuitenkin anteeksi, luullen, että kyse oli vain kaveruudesta. Kerran kahvilla ollessamme puimme asiaa ja hän sanoi että hänelle oli tullut ikävä eksäänsä ja he olivat koko puolitoista kuukautta harrastaneet seksiä ja hän lähtisi eksänsä mukaan. Oloni oli luonnollisesti pettynyt ja petetty.
Nyt sitten itse asiaan. Heinäkuun alussa ihastuimme yhden tytön kanssa toisiimme. Tyttö on vasta eronnut (kaksi viikkoa sitten), koska hän ei tuntenut oloaan onnelliseksi. Lisäksi hänen ensimmäinen rakkautensa oli haukkunut häntä huoraksi ja samalla pettänyt häntä, mutta tyttö antoi anteeksi. Kaksi päivää sitten tyttö sanoi, ettei pysty vielä seurustelemaan, koska hänen täytyy saada asiat kuntoon ennen sitä.
Nyt minua pelottaa, että joudun taas hylätyksi. Että hän lähtee taas jonkun muun mukaan. Olen jo niin valmistautunut siihen, että minua loukataan, että minua ahdistaa kun en tiedä milloin se tapahtuu, kuinka kauan minun pitää pitää valmiustasoa yllä, etten pettyisi liikaa. Minua ahdistaa iltaisin ja otan lääkkeitä pystyäkseni nukahtamaan. En pysty luottamaan siihen, että hän pysyisi. Kun näen hänen laittavan sydämiä tuntemattomille pojille galleriassa (itse sanoo, ettei se ole mitään) tuntuu kuin rintaani puristaisi jokin. En ymmärrä miksen kelpaa. Onko minut tuomittu elämään haavemaailmassa, haaveillen upeasta suhteesta, joka on pitkäkestoinen? Muutahan en halua. En polta, enkä juo, enkä koskaan ole pettänyt. Urheilen ja soitan kitaraa, ja kaverit sanovat komeaksi. Enkä vain tiedä miksen kelpaa. Ja miksi minut on niin helppo pettää.
Mitä minun pitäisi tehdä? En haluaisi menettää ihmistä, mutta en halua kärsiä enää. En jaksa. Olen jo miettinyt itsemurhaa.. mutta en uskalla toteuttaa sitä. Elän joka päivä hylätyksi tulemisen pelossa. Ja en käsitä miten joillakin voi olla niin pitkä suhde, johon ei kuulu pettämistä. On outoa lukea täältä, että joku pettää ja saa jopa anteeksi, itse en varmasti saisi.
Kiitos kun kuuntelitte ja nyt toivoisin, että vastaisitte.. Ihan mitä tahansa, otan jopa haukkuja vastaan, mutta vain jos siihen on aihetta.
Ongelmani ja avautumiseni, Jos joku jaksaisi lukea?
9
656
Vastaukset
- Navicat
Moi
Viestisi sai minut ajattelemaan asioita. Olen itsekin 19 vuotias miehenalku, mutta en ole koskaan seurustellut.
Joskus mietin, että olenko jäänyt jostain paitsi. Suhteet tuovat mukanaan hyvää, mutta myös paljon pahaa. Teikäläinen on esimerkki siitä, miten voi käydä, kun asiat eivät suju.
Toisaalta, ottaisinko riskin kävellä jään poikki, jos voin liukastua ja upota? Jos jään toisella puolella odottaa mahdollinen ikuinen onni, niin miksikäs ei?. Toisilla vain kun ei ole mahdollisuutta edes nähdä sitä jäätä...miksi siis jättäisin tilaisuuteni käyttämättä?.
Sanoisin, että anna mennä vaan, ja mene täysillä eteenpäin. Jos tulee takaiskuja, niin sitten tulee, et sinä niihin kuole. Itsemurhaan kyllä kuolet, sitä ei kannata edes harkita. Kyllä sä vielä sun valittus löydät, vaikka se olis sun viimeinen tekos tällä planeetalla. Älä luovuta. Ties vaikka se olisikin sitten tämä kyseinen tyttö =) - asdtdyfh
Lähdet aivan liian nopeasti suhteeseen... Normaali ihminen olisi vielä treffailuvaiheessa, kun sut jo jätetään.
- kohtalotoveri.
mä olen tyttö, vuoden susta vanhempi. luin sun juttuas, ja tuntui kuin olisin voinu ite kirjottaa ton. mulla kaikki rakkausjutut kusee aina silmään. ei mussa mitään vikaa ole, kai. tai sitä mä just ihmettelen, että mikä se vika on. oon kavereiden(tyttöjen ja poikien) mielestä kaunis yms. mä tuun toimeen ihmisten kanssa. mulla ei oo mitään ongelmia "saada" miestä. paljon vaikeempaa on pitää. jätkät vaan lakkaa pitämästä yhteyttä. tai roikottaa mua varalla. kohtelee paskamaisesti. mä tiedän, ettei kaikki jätkät todellakaan ole tällaisia. mä vaan onnistun kerää sellaset mukaani. eilen aamulla pistin lopullisesti poikki yhden jätkän kanssa, joka oli leikkiny juupaseipäs-kissa_ja_hiiri-leikkiä mun kanssa 3kk. se satutti mua pahasti, mut enemmän muhun olis sattunu, jos olisin jääny sen jätkän jyrättäväks. sydänvikasena mulla oli rytmihäiriöitä koko eilisen päivän. tänään jo parempi.
enpä tiedä autoinko sua yhtään. halusin vaan kertoo, että et ole yksin. mäkään en luota siihen, että se toinen pysyisi vierellä. parin viikon jälkeen alan aina epäilee, että toinen käyttää mua. mut voimia sulle. ja haleja.- lost_in_void
Kiitos kaikille =). On lohduttavaa kuulla etten ole yksin.. ja olen pahoillani sun tilanteesta kohtalotoveri. ja niin, tänään hän lähti toisen mukaan.. enkä voinut uskoa sitä. aina käy näin. en jaksa enää antaa toisten odottaa..
- kohtalotoveri
lost_in_void kirjoitti:
Kiitos kaikille =). On lohduttavaa kuulla etten ole yksin.. ja olen pahoillani sun tilanteesta kohtalotoveri. ja niin, tänään hän lähti toisen mukaan.. enkä voinut uskoa sitä. aina käy näin. en jaksa enää antaa toisten odottaa..
olis kiva jutella. jos haluat jutella, parantaa oloa, pistä joku osote tänne. voitais mailailla ja mesettää. ihan vaan kun kohtalotovereita ollaan. :)
- Ujopelkuri
Ite oon 15 enkä oo ku kerran yhen nettisuhteen kokenu mutta... no. Kyl sitä ite pelkää ihmisten menettämistä aika paljonki, vaikka ei ookaa ikinä oikeessa suhteessa ollu. Ku miettii itel nii no. Mitäpä menetettävää sitä olis jos joku kysyis suhteeseen ja iteki olis kiinnostunu... mut sit ku olis se suhde nii sit olis aika paljonki menetettävää... eli kannattaako suhteeseen meneminen sit... Loppujen lopuks...
Ite uskon et suhteet voi kestää.. mut se vaatis kaks samanhenkistä ihmistä. Silleen et kumpikaan ei haluis muuta kun sen yhen suhteen. Ja just sen rehellisen ja kestävän suhteen...
En tiiä... Itsemurhaa toivon ettet tee... yks hyvän olonen tyyppi menis taas :/ Tohon on törmänny ennenki. Ihmetyttää kyl miks joillain ei oo ketään vaikka luulis et niiden tyyppien luonteella ja ulkonäöl olis joku. Tosi mukavii ihmisii jotkut eikä silti oo ketään :< Huoh... No. Toivottavasti kuitenki suhde tulee kestää... Sul on paljon pelis... :/ Tsemppii sinne hei...- Ujopelkuri
Ei näköjään se suhde kestäny :< Tsemppii elämään... yksin on vaikeeta elää... toisille kai se on helpompaa kuin toisille... mut silti... :/ Tsemppii hei... :/ Ja muutenki. Toivottavasti kaikki rupeis menee paremmin...
- Susu1986
Tekstisi sai minutkin ajattelemaan asioita uudelleen ja uudelleen.. ja kieltämättä tekstisi puraisi syvältä (meinasi oikein itku tulla.)
Olen täällä hiukan juu samaamieltä kuin muutama muukin; eli lähdet liian nopeasti uusiin suhteisiin. Hengaile ja vietä muutama kuukausi ns. tutustumisaikaa jos tapaat tulevan naisehdokkaan.. ei sitä heti tarvitse hypätä suinpäin "sokeana" suhteeseen. Ajattelit kyllä hienosti myös entistä tyttöystävääsi joka lähti kielimatkalle; annoit hänelle omaa aikaa, jonka hän ikävä kyllä ymmärsi aivan väärin ja syytti sitten sinua. Mutta mun neuvoni on että hengaile ja vietä tulevan naisehdokkaan kanssa monia yhteisiä aikoja ennen kuin ryntäät suhteeseen. Naiset on sitä paitsi myytyjä jos soitat muutaman kipaleenkin silloin tällöin (tiedän kokemuksesta; avokkini soittelee silloin tällöin.) Mutta voin luvata että joku kaunis päivä tapaat "sen oikean", joka arvostaa sinua ja haluaa sinut sellaisena ihanana miehenä jota tekstisikin mukaan vaikutat olevan.. kuulostat suorastaan unelmamieheltä.. sille jollekin, jonka tapaat vielä joksus.
Onnea ja voimia.. - tituitutiuu
Todella koskettava teksti. Tää ei ehkä lohduta, mutta on ihmisiä jotka ei ole saaneet seurustella ollenkaan. no minulla on kans ollut vähän samantapaisia ongelmia, tosin ei noin useaa kertaa, mutta olen miettinyt jättääkö petetyksi tulemisen tunne ihmiseen jonkin jäljen mikä aiheuttaa sen että käyttäytyy niin että tulee petetyksi uudelleen. toivottavasti tämä on väärä olettamus, mutta voi siinä jotain perää olla. Mutta onnea sinulle ja koita unohtaa menneet niin ehkä kaikki onnistuukin paljon helpommin :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751962Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361690Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81317Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241142Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561136Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151016- 59921
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57908