hmmm

minkälainen on vaaka nainen parisuhteessa???
8996
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Yrittäessään tehdä suhteestanne täydellisen taideteoksen hän saattaa unohtaa ja uhrata itsensä - ja siitähän ei pidemmän päälle koskaan seuraa hyvää. Ennen pitkää oikeudenmukainen Vaaka turhautuu omaan käytökseensä ja katkeroituu - tai, todennäköisemmin - lähtee etsimään uutta kohdetta täydellisille tunteilleen. Vaaka kasvaa täyteen mittaansa vasta ollessaan vapaa ja tasavertainen kumppani. Älä anna hänen nöyrtyä palvelemaan itseäsi, niin saavutat rakkauden, jonka syvyydestä olet tuskin uskaltanut edes haaveilla.

Vaaka on kuitenkin hyvin älykäs, rakastaa syvällisiä keskusteluja - ja osaa suuttuessaan sanoa ne asiat, jotka satuttavat kaikkein eniten.

Äänestä
  • että leppyy myös yhtä nopeasti kuin suuttuukin, vaaka on pitkämielinen ja kärsivällinen. Ja vielä yksi piirre; vaaka ei muistele jo käsiteltyjä asioita, mikä on mennyt sitä ei jauheta enää.

    Äänestä

  • lisään vain sen verran, kirjoitti:

    että leppyy myös yhtä nopeasti kuin suuttuukin, vaaka on pitkämielinen ja kärsivällinen. Ja vielä yksi piirre; vaaka ei muistele jo käsiteltyjä asioita, mikä on mennyt sitä ei jauheta enää.

    Homma menee satavarmasti niin että käsitellyiksi=unohdettaviksi asioiksi
    lasketaan vain vaa´an omat mahdolliset
    mokat.

    Äänestä

  • vai? kirjoitti:

    Homma menee satavarmasti niin että käsitellyiksi=unohdettaviksi asioiksi
    lasketaan vain vaa´an omat mahdolliset
    mokat.

    vaaka ei pidä siitä, että vanhoja jauhetaan moneen kertaan, kun asia puhutaan kerran, se on
    sillä selvä, koski asia sitten ketä hyvänsä.
    Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään -periaate on ehdoton, ainakin minulle.
    Miksi jauhaa menneitä, ei siitä tule hullua hurskaammaksi, turhaa energian kulutusta, ja
    niin kuin jo sanoin, sellainen ei sovi ajatusmaailmaani.

    Äänestä

  • vai? kirjoitti:

    Homma menee satavarmasti niin että käsitellyiksi=unohdettaviksi asioiksi
    lasketaan vain vaa´an omat mahdolliset
    mokat.

    Vaaka on luonnostaan positiivinen ja ilmavan kevyt, se vanhojen jauhamistä on tosi painava, ei sitä vaaka mielellään tekisi, jos ei oo pakko. Katse ylös ja eteenpäin on vaakojen motto.

    Äänestä

  • ooou kirjoitti:

    Vaaka on luonnostaan positiivinen ja ilmavan kevyt, se vanhojen jauhamistä on tosi painava, ei sitä vaaka mielellään tekisi, jos ei oo pakko. Katse ylös ja eteenpäin on vaakojen motto.

    Vaakaa ei pienet tuulet heiluta!

    Äänestä

Vaakanainen on kuin ensilumi..
Sitä on vaikea unohtaa, koska se antaa kaiken. Ja vielä vaikeampi on päästä sen pois..:)

Äänestä

Vaa`asta sanotaan ja pitänee paikkansa;
-viehätysvoima on vaa`an luonteenomaisin piirre, ja vaaka osaa käyttää sitä myös taitavasti. Hän on joustava, kaukonäköinen ja sopeutuva, rakastaa rauhaa, välttää yhteentörmäyksiä eikä loukkaannu vähästä. Vaaka on herttainen ihminen, jonka viehätysvoima vaikuttaa ympäristöönkin. Hän paneutuu rakkauteen koko sielullaan, on hyvin intohimoinen.
Vaakanainen on "täydellinen" nainen, viehättävä, naisellinen, kaunis, hänellä on jalot, säännölliset piirteet, sirot liikkeet, hän on lämmin, lempeä ja tunteellinen, hänen äänensä on musikaalinen, lyhyesti sanoen hän on vastustamaton :)
Tuo oli yhden astrologin kuvaus vaa`asta, eikä hän kyllä kuvauksellaan metsään mennyt, sillä ainakin omalta osaltani voin tuon allekirjoittaa, sellainen sulotar se oikea vaaka on. Valitettavasti vaaka ei aina löydä sitä oikeaa rakkauden kohdetta elämäänsä, kun se ihannemies on kuvitelmissa niin täydellinen, ettei sellaista ole kai olemassakaan. Se joka vaa`an osaa kesyttää, saa kyllä elämälleen kaiken huolenpidon ja hellyyden mitä tarvitsee - siitä voi antaa elinikäisen takuun :))

Joten siitä vain etsimään ja kesyttämään, se kyllä kannatta. Totean kuitenkin, ettei kaikki vaa`atkaan kuitenkaan ole tuon kirjoitelman kaltaisia, joten sen timantin löytymiseen voi mennä tovi aikaa :))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yxM kirjoitti:

minkälainen on vaaka nainen parisuhteessa???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu