Hartaasti odotimme sinua koko suvun voimin, toivottua ensimmäistä lapsenlasta. Sinun oli määrä syntyä syksyn kauneimpaan aikaan. Eilen saimme vanhemmiltasi tietää, ettei sinulla ole mahdollisuuksia selvitä äitisi kohdun ulkopuolella. Vanhempasi joutuivat tekemään elämänsä raskaimman päätöksen. Surumme on suunnaton. Mummi ja pappa
Enkelilapsen
mummi ja pappa
71624
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
http://www.kotimaa.fi/askel/
Osaanottoni. Oman enkelilapseni syntymästä on jo yli 30 vuotta.
Kahden lapsenlapsen mummu.
:´( Todella inhottavaa.
Kirjoitit todella kauniisti. Vuodatin kyyneleen jos toisenkin teidän pienelle enkelille.
Otan osaa suureen suruunne mummi ja pappa.
Ja kaikki muutkin jotka olette kovasti odotetun pienokaisen joutuneen luovuttamaan Taivaan Kotiin ennen aikojaan. :(
Mutta muistakaan, taivaassa pienet enkelit ovat murheiden ja vaivojen saavuttamattomissa, heidän on hyvä olla.
kaikille. Tippa tuli itsellekin silmään ajatuksesta :( voimia kaikille teille
Kiitos teille kaikille. Pikkuinen tyttö syntyi, vanhempiensa mukaan muuten täydellinen mutta epämuodostuma joka oli kaikkeen syynä, oli selkeästi sellainen, ettei muuta mahdollisuutta ollut.
arvokas tuki ja turva olette nyt tilanteessa.
Ihan suru tuli minullekkin.
jaksamista ja toivon , että vielä iloa tulee elämään