"Vartijoille voi tulla oikeus tarkastaa kiinni otetun paperit ja tavarat esimerkiksi näpistyksissä"
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/94462.shtml
Jos vartijoille kerran annetaan tällaisia oikeuksia, niin sitten täytyy käyttää myös tiukempaa seulaa erilaisissa vartijakoulutuksissa. Nythän sinne pääsee kärjistetysti sanottuna lähes kuka vaan.
Vartijoille poliisin oikeuksia?
44
7445
Vastaukset
- mieltä
Tarkempi katsaus siihen keitä koulutukseen pääsee.
Hyvä vaan jos tehtäväkuva laajenee, jää poliisille muita hommia. - Simeon
Tämä nyt oli pelättävissä, että nämä asiat uutisoidaan näin. En ymmärrä miksi näitä asioita oikeastaan vääristellään, kenen etua se palvelee??? Vaikuttaa asiaa tuntemattoman toimittajan kirjoitukselta. Aika karkeaa yleistystä.
POLIISILTA EI SIIRRETÄ MITÄÄN OIKEUKSIA PAJATSONA VARTIJOILLE. Näin ei ole tapahtunut koskaan, eikä tule tapahtumaan.
Vartijoiden/järjestyksenvalvojien toimivaltuuksia on tarkoitus päivitää nykyajan tasolle. Tämä tarkoittaa taas kerran koulutusvaatimusten MUUTOSTA. Ja lopullinen tarkoitus on poliisin ja vartijoiden toiminnan järkevä yhteensovittaminen ja kehittäminen. Jos tätä asiaa jatkossa uutisoidaan näin, pelotellaan kansalaiset jo valmiiksi aiheetta kielteiselle kannalle.
Ja edelleen, asia on vasta vireillä... - Simeon
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Vartijat saavat kohta tarkastaa henkilöllisyyden/1135237707655
- byebyebye
Tunnen ja tiedän että yksityis vartija firmoissa on paljon rikollisia, he toimivat huumealalla, ostavat varastettua tavaraa, kuuluvat ns" rikollisjengeihin ! se on siinä pimeä puoli kun ei ole koulutusta eilä virkavastuuta eikä virkaa joka soisi oikeudet vartioille penkoa taskuja ja näpistää/ varastaa / tehdä törkeä varkaus ottamalla humalaisilta tai sairailta pankki tunnuksia ja ottaa luottokortteja omiin tarpeisiin ja joku jengin jäsen hakee automaatilta rahat pois, tunnen tällä hetkellä vartijoita jotka tekevät amfetamiinikauppaa sekä muuta huumekauppaa, suorittavat pahonpitelyä tutuissa ravintoloissa ja kaverit vartija/portsareina pitävät suut supussa ! tiedän nytkin missä ravintoloissa helsingissä myydään huumeita ja siinä on useita vartioita mukana ! tälläiselle alamaailmanporukalle pitäisi muka jonkun oivalluksesta antaa valtuudet joita vain poliisi voi käyttää ! sekä jatkuvasti vartijat syyllistyvät törkeisiin rikoksiin työssä ja sen ulkopuolella. Nyt voi jopa rikolliset olla vartioliikkeessä työssä johtajina ja vartijat ovat silloin rikollisjengin osa joka toimii miten johtaja sanoo ! tiedän jo nyt useita yrityksiä missä on kovanluokan rikollisia mukana murhaajia sekä talousrikoksista linnassa istuneita huijareita, ja mistä kaikki saa alkuunsa, ei ainakaan poliisikoulunpenkiltä !! ;D
- nimimerkki
paskaa!! kuvailemasi linnassa istuneet rosvot ja murhamiehet eivät vartijakorttia saa :D ja mainitsemasi tarina jossa rikollispomo johtaa firmaa(olihan kyse vartiointi firmasta)? salli mun nauraa :D:D:D ei varmaan kovinkaan isoja yhteyksiä ole "alamaailmaan" jos firma vielä pystyssä. Luuletko ettei poliisi ja sitä kautta sisäministeriön alainen turvallisuusalan valvontayksikkö peruisi vartioimisliikeluvan..
eri asia on henkilöt jotka eivät vielä ole "päässeet" poliisin tietokantoihin.. heillä voi olla vartijakortti mutta tuskin se kauaa pysyy.. etenkin kun kyseessä ovat mainitsemasi kovanluokan rikollisjengit ja huumekauppiaat :D:D:D:D:D:D:D - että...
nimimerkki kirjoitti:
paskaa!! kuvailemasi linnassa istuneet rosvot ja murhamiehet eivät vartijakorttia saa :D ja mainitsemasi tarina jossa rikollispomo johtaa firmaa(olihan kyse vartiointi firmasta)? salli mun nauraa :D:D:D ei varmaan kovinkaan isoja yhteyksiä ole "alamaailmaan" jos firma vielä pystyssä. Luuletko ettei poliisi ja sitä kautta sisäministeriön alainen turvallisuusalan valvontayksikkö peruisi vartioimisliikeluvan..
eri asia on henkilöt jotka eivät vielä ole "päässeet" poliisin tietokantoihin.. heillä voi olla vartijakortti mutta tuskin se kauaa pysyy.. etenkin kun kyseessä ovat mainitsemasi kovanluokan rikollisjengit ja huumekauppiaat :D:D:D:D:D:D:DNe pahimmat rikolliset eivät todellakaan ole poliisin tietokannoissa. Oletko muuten kuullut väärennetystä henkilöllisyydestä? Silläkin pääsee aika pitkälle. Ei tää maailma mikään lallattelu paikka ole.
- tuleva vartija 08
nimimerkki kirjoitti:
paskaa!! kuvailemasi linnassa istuneet rosvot ja murhamiehet eivät vartijakorttia saa :D ja mainitsemasi tarina jossa rikollispomo johtaa firmaa(olihan kyse vartiointi firmasta)? salli mun nauraa :D:D:D ei varmaan kovinkaan isoja yhteyksiä ole "alamaailmaan" jos firma vielä pystyssä. Luuletko ettei poliisi ja sitä kautta sisäministeriön alainen turvallisuusalan valvontayksikkö peruisi vartioimisliikeluvan..
eri asia on henkilöt jotka eivät vielä ole "päässeet" poliisin tietokantoihin.. heillä voi olla vartijakortti mutta tuskin se kauaa pysyy.. etenkin kun kyseessä ovat mainitsemasi kovanluokan rikollisjengit ja huumekauppiaat :D:D:D:D:D:D:Dite opiskelen vartijaksi ja todellakaan siellä ei kärsi olla virkavallan kans tekemisissä (huonossa mielessä) lähtee vartijan oikeidet todellakin kävelemään ja turha haaveilla siitä ammatista enää. Hienoa,että tulee lisää vartioille vastuuta ja vähän edes helpottaa poliisin työtä kun heitä on vähän muutenkin kentällä.
- byebyebye
nimimerkki kirjoitti:
paskaa!! kuvailemasi linnassa istuneet rosvot ja murhamiehet eivät vartijakorttia saa :D ja mainitsemasi tarina jossa rikollispomo johtaa firmaa(olihan kyse vartiointi firmasta)? salli mun nauraa :D:D:D ei varmaan kovinkaan isoja yhteyksiä ole "alamaailmaan" jos firma vielä pystyssä. Luuletko ettei poliisi ja sitä kautta sisäministeriön alainen turvallisuusalan valvontayksikkö peruisi vartioimisliikeluvan..
eri asia on henkilöt jotka eivät vielä ole "päässeet" poliisin tietokantoihin.. heillä voi olla vartijakortti mutta tuskin se kauaa pysyy.. etenkin kun kyseessä ovat mainitsemasi kovanluokan rikollisjengit ja huumekauppiaat :D:D:D:D:D:D:DOlet kyllä oikeassa mutta vain omasta mielestäsi ;D ! sillä olet vielä lapsen kengissä eikä sinulla ole hajuakaan muusta kuin että toimit siten kuin esimiehesi sinulle sanoo vartijan työssäsi ! sinut on helppo profiloida viestisi perusteella, et tiedä mitään miten sellainen maailma toimii mistä kerroin, koska olet nuori ja kokematon sekä ajattelematon, uskot äitiä ja isää sekä vartija esimiestäsi, todellisuus on hyvin kaukana sinun koko ajatusmaailmastasi, mutta toivon että sitä sinun ei koskaan tarvitse tajutakkaan koska olet vain sellainen ihminen että kaikki tuntematon on liikaa ja mahdoton on sinulle uskomatonta, elä vain rehellistä ja kuuliaista elämää ja tee työsi hyvin, yhteiskunta tarvitsee juuri sinun kaltaisia ihmisia että hommat hoituu, ja sinulla ja työnantajalla on kaikki hyvin, sehän se elämän tarkoitus onkin ! tieto vain lisää tuskaa ! terveisin HOK H:ki / sekä hyvää kesää simulle.
- yhdistelmä
järjestyksenvalvoja-vartija muistaakseen järkkäri koulutuksessa oli puhetta et paprut voi katsoa ja järkkärin oikeudet muutenkin omasta mielestä paremmat (voimankäyttökoulutus)mukaanlukien..
- ainakaan
mun papereita vartijat katso kutsukoon poliisit tarkastamaan ei mitään oikeutta ole yksityisellä tarkastaa höpö puhetta vaan
- B1 Bomb
ainakaan kirjoitti:
mun papereita vartijat katso kutsukoon poliisit tarkastamaan ei mitään oikeutta ole yksityisellä tarkastaa höpö puhetta vaan
Vartijat on kieltämättä ihan peeloja. Vartiointi firmat repivät opiskelijoita muutaman tunnin kurssille ja opiskelijat ovat aivan mielissään kun saavat haalarit niskaan jossa lukee "vartija". Itse mieluummin teen varastohommia, siitä saa liksaakin.
- jee..
B1 Bomb kirjoitti:
Vartijat on kieltämättä ihan peeloja. Vartiointi firmat repivät opiskelijoita muutaman tunnin kurssille ja opiskelijat ovat aivan mielissään kun saavat haalarit niskaan jossa lukee "vartija". Itse mieluummin teen varastohommia, siitä saa liksaakin.
Sen lisäksi Suomi on niin pieni maa ettei koskaan tapahdu mitään erikoista...
- momoman
B1 Bomb kirjoitti:
Vartijat on kieltämättä ihan peeloja. Vartiointi firmat repivät opiskelijoita muutaman tunnin kurssille ja opiskelijat ovat aivan mielissään kun saavat haalarit niskaan jossa lukee "vartija". Itse mieluummin teen varastohommia, siitä saa liksaakin.
Suurin osa vartijoista ovat just näitä wannabe-poliiseja joita ei pollarikouluun päästetä. Vartija-haalari on narsismin jatke.
momoman kirjoitti:
Suurin osa vartijoista ovat just näitä wannabe-poliiseja joita ei pollarikouluun päästetä. Vartija-haalari on narsismin jatke.
Ai,no en ole vielä törmännyt henkilöihin jotka olisivat "wannabe" poliiseja.Ja ne, jotka ovat halunneet poliisi-kouluun päästä, ovat sitten myös päässeet sinne.Mitä te olette yleistämään muita?Ihan joka ammatista löytyy niitä,jotka tavallaan mustaavat ammattikuntaansa.Mutta yleistäminen, sanojen "suurin osa" "kaikki" "jokainen"..se on Teistä hyvät ihmiset kiinni.
- Lefa
Täällä taas näpistelijät ym. pikkukonnat äänessä. Eihän tässä rehellisellä kansalaisella ole mitään pelättävää. Rosvot linnaan.
- myös!
Nyt tätä tapahtuu jo epävirallisesti. Tehdään siis siitäkin laillista.
- TomRooster
Muistelen tuossa jonkin aikaa sitten tälläisenkin skenarion ennustaneeni...
Minulla ei ole mitään vartioiden "virkakuntaa" vastaan, mutta totisesti toivon, että sitä muka kun valtuuksia lisätään, lisätään myös ammattiinn pääsy vaatimuksia.
Jonkin aikaa sitten kirjoitin johonkin poliisia negatiivisesti arvostelevaan ketjuun "ennustuksen" amerikan malliin siirtymisestä; Eli rent-a-cop:eja vaan kadut täyteen heilumaan poliisivaltuuksin ja vajavaisella koulutuksella... Tuleepa heti turvallinen olo!?
Vaikka pakko kyllä sanoa kun olen jonkin aikaa seurannut tämänkin palstan kirjoitteluja, niin mitä enemmän valvovia elimiä saadaan näitäkin nuorisorikollisen alkuja valvomaan, niin sitä parenpi!! (En tarkoita ketään yksilöllisesti. Kirjoitusten taso vaan monessakin viestiketjussa kertoo paljon...) - Suvereeni
On kaikkein kannalta edullista, ettei poliisia tarvitse turhaan kutsua paikalle. Hyvä asia, että alaa näin laajennetaan.
Kuten tuossa jo aiemminkin sanottiin, niin ammattiinpääsyn vaatimuksia pitää sitten tietysti lisätä. Valta tuo vastuuta ja kaikki eivät ole sitä kykeneviä luotettavasti kantamaan. Ei tosin ole mitään negatiivisia kokemuksia vartijoista. - .......
Mikäpä siinä, mutta koulutusta tarvitaan enemmän kuin viikko, minkä vartijakortti edellyttää. Kai ja toivottavasti nämä suuret firmat kouluttavat lisää. Siinä kun nuori kaveri saa "valtaa" voi käydä hassusti, jos pää ei kestä oikeutta käydä toiseen fyysisesti käsiksi.
- *suomessako asun*?
ekaksi, ennenkuin saavat tutkia ja hutkia.
Misähän maassa mä nykyään asun, kele , en voi muuta kuin enään hämmästellä tätä menoa. - kauris.76
itse käyn tällä hetkellä vartijan ammattitutkintoon johtavaaa koulutusta, ja työharjoittelu par'aikaa menossa. Siinä olen samaa mieltä, että nykyisin liian heppoisin perustein valitaan henkilöt koulutuksiin.. tosin paljon on sellaisia, jotka käyvät ainoastaan 40h, jolloin voivat toimia 4kk:tta vartijana, lisänä 60h, joka 5vuodeksi vartijaksi. Kaikkien pitäisi suorittaa 9 kk:tta kestävä ammattitutkintokoulutus.. silloin erottuisi selvästi kenestä on alalle ja kenestä ei.
- Vartijoille kuntotestit
Vartijoille olisi sopiva kuntotesti sama kuin RVL:n soveltuvuus testeissä eli 12 minuutin juoksutesti hyväksytty tulos miehillä 2500 metriä ja naisilla 2300 metriä.
Fyysinen ja psyykkinen kunto kulkevat käsi kädessä.
- tolkuttomilla tulleilla
on oikeus kiusata kansalaisia passin esitys vaatimuksilla. Minä en esitä henkilöllisyyttäni, yhdellekään vartijan rentulle, ne on luonnevikaisia, alinta militari porukkaa, suorastaan haaskoja. Joku raja tälle DDR mäiselle kyttäyslinjalle on löydyttävä. Kuka helvetti näitä kyttäystoimintoja ajaa??? Karkkivarkaiden kustannuksella usutetaan kansalaisten kimppuun verikoirat. EI KÄY !
- tavan selitys
Tätä uutista kitisevät vain ja ainoastaan epähenkilöt joita kriminaaleiksi kutsutaan. He ovat usein jääneet kiinni näpistelystä. Nythän olisi kyse vain heidän henkilötietojen selvittelystä ja vartijan oikeudesta tehdä rikosilmotus poliisille niin ei tarvis poliisin juosta aina vaan lisääntyvillä näpistyspaikoilla.
Tätäkin lakimuutosta vaatii vihreiden kapea joukko etunenässä Brax joka säätää muitakin erikoisia lakeja mm. poliisisakon maksamattajättämisperiaatteen. Miksi siis lähettää näpistyspaikalle poliisia kun poliisin määräämät sanktiot on poissäädetty........................... - kaltaiset oikeudet
jotka tähän asti olleet vain poliiseilla.
No huhhuh. Kuukauden pikakurssituksen jälkeen saisi siis oikeuden paperien ja tavaran tarkastukseen sillä perusteella, että pikakurssitettu "on varma" siitä, että rikos on tapahtunut.
On turhaa väittää, että tämänkaltainen laki ehkäisee rikoksia ja olisi suunnattu vain sellaisia ihmisiä vastaan jotka syyllistyät rikoksiin.
Tämänkaltainen laki on suunnattu kaikkia ihmisiä vastaan. Myös sitä 99.9% joka ei tee rikoksia.- vartijan peruskurssi.
Kurssi kestää 40h (käytännössä 5 päivää), ei kuukautta :)
- rinssessa
vartijan peruskurssi. kirjoitti:
Kurssi kestää 40h (käytännössä 5 päivää), ei kuukautta :)
väliaikainen vartija ja voit toimia vartijana vain 4kk per kalenterivuosi!!
- vartija
Ja mullahan ei oo mitään sitä vastaa ;)
- vartijat on nuijia
Valtaosa vartijoista pitäisi siirtää samalla sivuun, sen verran kusipäistä väkeä vartijoissa on. Toki muutama fiksukin vartija on, mutta nämä pula-ajan rambot pilaa valitettavasti koko ammattikunnan..
- sekundapoliisille
On vaarallista antaa lisää valtuuksia "leikki poliisille" nehän tekevät jo nyt enemmän rikoksia kuin ehkäisevät niitä.
- mmm
ei tosiaan mitään oikeuksia niille ammattitaidottomille onnettomille..apukoululaisia..
- Turvallisempi yhteiskunta
Poliisin kouluttaminen on kalliimpaa kuin vartijan kouluttaminen.
Vartiointiliikkeet ovat liikeyrityksiä joilla on tulosvastuu joten vartiointiliiketoimintaa ja vartiointityötä on helpompi kehittää ja kohdentaa kuin byrokraattista poliisiorganisaatiota.
Kaikkia poliisin tehtäviä ei tule asettaa vartijoille kuten esim. raskaiden rikostutkinta kuten murhat, raiskaukset, talousrikokset tulee jättää poliisin hoidettavaksi. Sen sijaan järjestyksenpidon luonteiset tehtävät kuten juoppojen putkaan kuskaaminen ja kotikäynnit missä isäntä hakkaa emäntäänsä viidettätoista kertaa voidaan asettaa vartijoiden tehtäväksi.
Vartijoiksi hakeutuvilta tulee vaatia vastaavan kunnon ylläpitämistä kuin Puolustusvoimien henkilökunnalta eli 12 minuutin juoksutestin tulos 2600 metriä hyväksyttävä tulos, fyysinen ja psyykkinen kunto kulkevat käsi kädessä.
Poliisin tehtäviä voidaan siirtää vartijoille mutta vartijoiden koulutusta tulee samaan aikaan kohdentaa vastaamaan uusia vaatimuksia. - tsautsessskuu
Aika poliisi valtioksi menee jos vartijoille poliisin oikeuksia.Nythän jo ne luulee omistavansa koko kylän,ei mitään käytös tapoja .ne kävelee ihmisiä päin ym.Olin 14 ikäinen kun vartija otti kiinni minut siitä jo aikaa 20 vuotta niin vartija alkoi heitellä mua kopissaan ja sanoi et ota varastetut tavarat esiin .Mitään ei ollut ja pyysin poliisit paikalle.sit tuli myös vanhempani. oikeuteen mentiin vartija ei saanut mitään kun minun sana vartijan sanaa vastaan. nyt vielä tainnutus pistoolit niille.
- vartijoilla oli aseet
Vartijoilla oli oikeat aseet 20 vuotta sitten, eli vartijat saivat kantaan ja käyttää oikeaa asetta, vielä 2002 ja kyllä ne käyttivätkin. Laki muuttui muistaakseni 2003.
Tosin eipä niihin oikeuksiin nytkään ole juuri sisäministeriön mukaan tulossa muutoksia, lehdet liioittelee.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000084&posting=22000000036381484 - 432432
vartijoilla oli aseet kirjoitti:
Vartijoilla oli oikeat aseet 20 vuotta sitten, eli vartijat saivat kantaan ja käyttää oikeaa asetta, vielä 2002 ja kyllä ne käyttivätkin. Laki muuttui muistaakseni 2003.
Tosin eipä niihin oikeuksiin nytkään ole juuri sisäministeriön mukaan tulossa muutoksia, lehdet liioittelee.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000084&posting=22000000036381484Erittäin harvalla vartijalla oli tuona aikana ase ja se mahdollisuus sitten poistettiin kokonaan tarpeettomana.
- yö-vartijalla oli
432432 kirjoitti:
Erittäin harvalla vartijalla oli tuona aikana ase ja se mahdollisuus sitten poistettiin kokonaan tarpeettomana.
Lähes jokaisella yö-vartijalla oli ase. Samassa laki muutoksessa myös koirasta tehtiin voimankäyttöväline, joka oli täysin naurettavaa.
Siksi myös moni ammattitaitoinen vartija lopetti hommat, koska vastapuolella on aseet ja itsellä ei mitään käytännössä mitään. Mene siinä sitten hälykeikalle.
Laki muutos johti koomisiin tilanteisiin, poliisi ”jahtasi” vartioita ettei vaan ole aseita autossa.
No näillä mennään, poliisi sai lisää hommia eli turhien hälytyksien tarkistamista vartijan kanssa. - Perehdytään asioihin
yö-vartijalla oli kirjoitti:
Lähes jokaisella yö-vartijalla oli ase. Samassa laki muutoksessa myös koirasta tehtiin voimankäyttöväline, joka oli täysin naurettavaa.
Siksi myös moni ammattitaitoinen vartija lopetti hommat, koska vastapuolella on aseet ja itsellä ei mitään käytännössä mitään. Mene siinä sitten hälykeikalle.
Laki muutos johti koomisiin tilanteisiin, poliisi ”jahtasi” vartioita ettei vaan ole aseita autossa.
No näillä mennään, poliisi sai lisää hommia eli turhien hälytyksien tarkistamista vartijan kanssa.Perehtykää asioihin edes hieman ennen kuin alatte netissä jauhaa paskaa.
Koira on voimankäyttöväline. Koira uhrataan ennen ihmistä.
Älkää esiintykö alan ammattilaisina vitun tollot kun perusfaktat ovat jo mettässä kommenteissanne. - vai mitä sekoilet
Perehdytään asioihin kirjoitti:
Perehtykää asioihin edes hieman ennen kuin alatte netissä jauhaa paskaa.
Koira on voimankäyttöväline. Koira uhrataan ennen ihmistä.
Älkää esiintykö alan ammattilaisina vitun tollot kun perusfaktat ovat jo mettässä kommenteissanne."Laki yksityisistä turvallisuuspalveluista 1.10.2002"
"Koira on voimankäyttöväline" Onko joku muuta väittänyt? - sikiäää
Perehdytään asioihin kirjoitti:
Perehtykää asioihin edes hieman ennen kuin alatte netissä jauhaa paskaa.
Koira on voimankäyttöväline. Koira uhrataan ennen ihmistä.
Älkää esiintykö alan ammattilaisina vitun tollot kun perusfaktat ovat jo mettässä kommenteissanne.Mistä näitä uskomattomia pässejä oikein aina sikiää, ei ole ilmeisesti lukutaitoa!
- nyt sitä
NWO:ta?
- oikeasti ei
vartija voisi tehdä mitään niin olisiko se silloin vartija? itselläni ei ole ollut ikinä ongelmia vartioiden kanssa kuin vain kerran ostarilla humalassa kuseskellessani... :) Ihmisiähän nekin vain ovat ja helpottaahan se työtä sekä poliisin resursseja kovastikkin jos saavat edes jotain oikeuksia. aika koiran hommaa tuo saattaisi olla ja tottakai siinä toisilla saattaa vähän pää seota mutta loppujen lopuksi vartijat ovat sitä varten että ihmisten omaisuus sekä yleinen turvallisuus ostopalvelupaikassa säilyisi. tunnen kyllä muutaman hörhö vartija, välillä on ylilyöntejä mutta loppujen lopuksi hoitavat työnsä hyvin. ajanhan minäkin autoa - välillä jopa ylinopeutta.
- .,,,...,.,
No saavathan lipuntarkastajatkin kysellä papereita, Alkon myyjät yms...
Mitä mystistä niissä papereissa on? Ja kuka välittää? - Ihan tottta puhut
On ihan hieno homma,että ammattiin tapahtuu päivitysta. Mutta olen myös samaa mieltä siinä, että seula sais olla tarkempi. Sn verran monta k-pää vartijaa liikkuu tuttavapiirissä, että voi sanoa osan olevan sopimattomassa ammatissa
- vartijan oikeudet
Vartijoille tulle antaa oikeus kirjoitaa rangaistusvaatimu(sakko).
Vartijoille tulee antaa kiinniotto- ja pidätysoikeus.
Vartijoille tulee sallia konetuliaseiden hallussapitp työtehtävissä ja oikeus myös ampua niillä.
Vartijat tulee vapautta kaikesta rikosoikudellisista vastuista työtehtävissä.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.315466- 363721
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833283- 112565
- 292152
- 122077
- 1631886
- 141368
- 1051362
- 1371154