mieleni fariseukset

maitokuu

Kun olin lapsi lohdutti äiti itkiessäni
Eikä itkusta jäänyt jälkeen kuin kissanpennun käpälän painallus
Kun oli nuori, itkuni oli elämää kiihkeästi janoavan vuolasta, sen veivät mukanaan ystävät ja nuoruuden suloinen hulluus
Eikä niistä itkuista jäänyt enempää jälkiä kuin koiranpennun näykkäisystä
Kun aikuisikään vartuin itku oli syvempää
Jäljet jäivät salakavalana kuin keväinen kyy väijymään
Nyt sanovat keski-ikäiseksi, Mieleni Fariseukset kertovat näyttävänsä minulle katkeran itkun ja karhun käpälän repäisyn, pysyvän jäljen rintaani jättävän
Kysyvät millä jäljet paikkaan ja millä Hänen haavansa parannan?
Nostan katseeni ja heille kerron tuhannen pienen hyvän, lämpimän teon kautta etsiväni yrtit, joilla lempeästi haavojamme lääkitsen

Lapsena soi mieltäni hivellen laulut, joita äitini minulle lauloi
Nuoruuteni sävelenä soi alkukantainen voima, punkin säröinen kolmisointu
Aikuisiän lauluihin tuli elämän maku
Kysyvät keski-ikäiseltä Mieleni Fariseukset mitä lauluja aion Hänelle laulaa, vanhojako renkuttaa?
Nostan katseeni ja heille vastaan tuhannen pienen onnen sirpaleen elämisen kautta Sinulle oman lauluni säveltää aikovani

Lapsena kuuntelin äitini puheita ja tyydyin uskomaan ne
Nuorena luin kirjani ja epäilin maailmaa
Aikuisiässä luetussa tuntui olevan vakaan tietämyksen maku
Nyt Mieleni Fariseukset ivallisesti kysyvät, mitä aion Hänelle tietämyksestäni kertoa
Nostan katseeni ja heitä silmiin katsoen lausun kirjallisen tietämykseni määrän toisarvoisen olevan
Tiedän tärkeimmät asiat elämässä, se riittää, tiedän tuhat tapaa tapaa toista tukea ja rakastaa, tiedän mikä on oikein ja väärin

Fariukset, mieleni viisaat ja ylimieliset miehet, löivät päänsä sipisten supisten yhteen
Ehkä elämään oppinut olet, lausuivat he
Siispä hetkeksi hiljetä lupasivat,
rauhan suoda yritykselleni laulun säveltää ja yrtit etsiä
Antoivat Fariseukset, viisaat ylimieliset, vielä ripauksen viisautta tärkeiden asioiden mielessä pitämiseen

Yrttejä kerään, laulumme säveltä tapailen, toivoen ajan matkassa voivani ne Sinulle ojentaa
Rukoilen hiljaa voimaa säilyttääkseni sen viisauden rippeen, jonka lahjaksi sain

Ne tärkeät asiat

7

359

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tunteilijatar

      Mielettömän hieno,erilainen rakkausruno.
      Upea,kiitos tästä lukuelämyksestä.

      • maitokuu

        Eipä ole hullumpi oma runosikaan. En oikein osaa tuollaista tiivistä runoa kirjoittaa. Venähtävät aina tarinoiksi.


    • Mysteriet

      Perhana - olet sitten kirjoittanut komeen runon!

      Vaikka ainahan minä sen olen tiennyt!!

      • maitokuu

        En nyt tiedä...yritän olla vaatimaton. Kiva kun olet kiltti.


    • padme_amidala

      ..moneen kertaan. Tässä runossa on paljon hienoja ajatuksia. Kiitos tälläisesta erilaisesta, mutta hyvästä runosta, joka laittoi lukijansa ajattelemaan.

      • maitokuu

        ...olen sinun runojasi lukenut. Kiitos niiden herättämistä ajatuksista.


    • olivat

      fariseukset, eivät olisi saaneet luovuttaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4048
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      864
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe