Oon aina tykänny kaljasta. Baarissa tykkään istuu ja juoda, en tanssii. Kännis on kiva olla, moni kaverisuhde perustuu kaljan ottamiseen. Muuta ei yhdessä tehdä. Sellasia kaverisuhteita kun on paljon, niin nopeasti saa itselleen moneksi illaksi kaljankiskontaseuraa.
Olen nuori nainen, ja sairastuin vuosi sitten ahdistuneisuushäiriöön. Exä ei paljoo ottanu ja oli aina huolissaan mun juomisesta, piti huolta etten ottanu liikaa ja moralisoi. Nyt exää ei enää oo tätä tekemässä. Kavereiden kasn on aina menny lujaa, mut homma alkoi levii käsistä viime syksynä, kun sairastuin. Aloin lievittää ahdistusta alkoholilla. Vaikka sain lääkitykset ym. kuntoon, jatkoin juomista, sillä olin monen kk ulkomaankomennuksella, jossa tapana ottaa arkisinkin, ja usein otettiin esim. 5krt vkossa
Kun tulin takas, tapasin miehen. Tällä tapana pitää kaapissa kaljaa. Mulla ei sellasta tapaa, koska ne ei siellä pysy. Nyt juominen käytännössä jokapäivästä, sillä erotuksella, et tää mies on ainoa joka tietää totuuden. Ja juo siis ite samal tavalla. Kavereille en oo kertonut, et missä mennään. Ja oon vähätellyt alkoholinkäyttöä. Kyllähän mä tiedän itsekin miltä tää kuulostaa..
No tän miehen kanssa kyl puhuttu et pitäs juoda vähemmän, ja olen ymmärtänyt ettei hänelläkään normaalisti tälleen mee kaljaa. Jotenkin vaan nolo puhua asiasta. Välillä mietin et pitäs vaan lähtee kävelee, et olis parasta mulle.
Eihän se mua juomaan laita. Voisin olla juomattakin, mutta kun en ole. Oon yrittänyt sanoa, ettei mulle saa tyrkyttää. Oikeesti pitäs sanoa, et kaapissa ei saa olla kaljaa. En oikein tiedä et mitä pitäs tehä. Nyt kirjotin viestin kallonkutistajalle, mutta sekin viel yli kk lomalla... Kesämenoja ois vaik kuin ja ei mua haittais viikonloppui juoda, ku sais muuten hallintaan.
Mä nimittäin vain harvoin juon krapulaa itelleni, tai mitään umpikänniä. Muisti ei mene, eikä taju. Mutta morkkikset on pahoja, ja tiedän että aiheuttaa ahdistusta. Myös sietokyky on noussut sinne 12 keskariplon tietämille... Hurjaa..
Mitä mä teen?
Olen nuori nainen, ja sairastuin vuosi sitten ahdistuneisuushäiriöön. Exä ei paljoo ottanu ja oli aina huolissaan mun juomisesta, piti huolta etten ottanu liikaa ja moralisoi. Nyt exää ei enää oo tätä tekemässä. Kavereiden kasn on aina menny lujaa, mut homma alkoi levii käsistä viime syksynä, kun sairastuin. Aloin lievittää ahdistusta alkoholilla. Vaikka sain lääkitykset ym. kuntoon, jatkoin juomista, sillä olin monen kk ulkomaankomennuksella, jossa tapana ottaa arkisinkin, ja usein otettiin esim. 5krt vkossa
Kun tulin takas, tapasin miehen. Tällä tapana pitää kaapissa kaljaa. Mulla ei sellasta tapaa, koska ne ei siellä pysy. Nyt juominen käytännössä jokapäivästä, sillä erotuksella, et tää mies on ainoa joka tietää totuuden. Ja juo siis ite samal tavalla. Kavereille en oo kertonut, et missä mennään. Ja oon vähätellyt alkoholinkäyttöä. Kyllähän mä tiedän itsekin miltä tää kuulostaa..
No tän miehen kanssa kyl puhuttu et pitäs juoda vähemmän, ja olen ymmärtänyt ettei hänelläkään normaalisti tälleen mee kaljaa. Jotenkin vaan nolo puhua asiasta. Välillä mietin et pitäs vaan lähtee kävelee, et olis parasta mulle.
Eihän se mua juomaan laita. Voisin olla juomattakin, mutta kun en ole. Oon yrittänyt sanoa, ettei mulle saa tyrkyttää. Oikeesti pitäs sanoa, et kaapissa ei saa olla kaljaa. En oikein tiedä et mitä pitäs tehä. Nyt kirjotin viestin kallonkutistajalle, mutta sekin viel yli kk lomalla... Kesämenoja ois vaik kuin ja ei mua haittais viikonloppui juoda, ku sais muuten hallintaan.
Mä nimittäin vain harvoin juon krapulaa itelleni, tai mitään umpikänniä. Muisti ei mene, eikä taju. Mutta morkkikset on pahoja, ja tiedän että aiheuttaa ahdistusta. Myös sietokyky on noussut sinne 12 keskariplon tietämille... Hurjaa..
Mitä mä teen?
Vastaukset 9
Vanhimmat
juot lisää ja lisää, kohta juot vitutukseen, iloon, suruun ja ahdistukseen. Juot niin paljon, että menetät mielenterveytesi. Kun sen menettää huomaat, että selvinpäin ei pysty olemaan -ei sitten millään.
Vaikea neuvoa kun itellä on hommat ihan päin persettä!
"Toisaalta lähes jokaisella alkoholistilla on hoitoon tullessa depressiota, joka kuitenkin häviää 1-3 kuukauden kuluessa. Potilaan tarkempi psyykkinen testaus ja diagnostisointi olisikin pyrittävä tekemään vasta 1-3 kuukautta kestäneen raittiusperiodin jälkeen."
lähde: http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Alkoholi
voisitko lähettää myös tuon kirjoituksesi sille sinua hoitavalle taholle ?
jos siinä olisi jotain mitä et muuten ole ennen hänelle kertonut ?
tälle palstalle kun kirjoitit, niin silloin tiedät itsekin mistä kiikastaa. se on hyvä.
mitä sitten tehdä ?
kun juominen on ongelma, niin mitä sinä itse asiasta tuumit ? mitä pitäis tehdä ?
kun pitäis juoda ja pitäis olla juomatta.
kumpaa suosittelisit ?
saat varmaan neuvoja, kaikki ne on hyviä teoriassa. käytännössä vain se mikä sinut saa lopettamaan juomisen, on oikea.
miten se neuvo olisi muotoiltu, sinun itsesi mielestä ?
Oon tosiaan itsekin tietoinen mieleterveysjuttujen ja alkon yhteenkuuluvuudesta, mutta mulla homma tosiaan sen verran vanhaa kamaa, että kun sairaus puski päälle, en alkoa käyttänyt normia enempää, ja olin pitkään juomatta, koska akuutiksi annettu pamilääkitys ei sopinut alkon kanssa. Se sairastuminen oli niin hurja juttu ja siihen liittyi suuria elämänmuutoksia, että se on kyllä muusta kuin tästä alkosta peräisin.
Mutta sen olen AINA tiennyt, että minulla on taipumusta alkoholin väärinkäyttöön ja muihinkin riippuvuuksiin, jos en pidä huolta ettei niin käy. Tän takia olin sen lyhyen aikaa, ku pameja jouduin käyttää, todella tarkka, ettei niiden kanssa käy köpelösti. Sen jälkeen SSRI-lääkitys joka tosi hyvin auttanut, mutta tehnyt musta tietyllä tavalla ehkä vähän "hällä väliä"-tyypin... Joka ei niin jaksa pitää huolta siitä, että mikä on tervellistä ja oikein ja hyvää elämää. Mennään vähän mielihalujen mukana. Mutta tuota lääkitystä en voi myöskään lopettaa, sitä yritetty ja lopputulos oli kamala. Vähennetty kyllä on, ja olen nyt enemmän oma itseni taas.
Itse kun herään, lähden kylälle etsimään juoma seuraa, soittelen ryyppy kaveria, välillä kun enää kehtaa näyttäytyä omalla kylällä, vaihdan maisemia. Olen asunut usealla paikka kunnalla Suomessa ja myös ulkomailla.
Nyt olen tullut tien päähän, alkaa olla liikaa poliiseja ja ambulansseja elämässä.
Aina on joku ryyppy kaveri jossain hoidossa.
MENEMME kaverin kanssa AA-kerhoon torstaina.
Isä kävi myös katsomassa puli-ukko poikaansa viikonloppuna, toi AA-kirjallisuutta.
merkit viittaavat siihen, että olet jo alkoholistisesti juova ja kärsit siitä, vaikka yritätkin vähätellä krapuloiden osuutta.
Minulla ei ole muuta neuvoa kuin, että lopetat vaikkapa kuukaudeksi kokonaan juomisen ja katsot, onko se helppoa vai vaikeaa. Jos on vaikeaa, kannattaa hakeutua hoitoon tai jatkaa kärvistelyä, joka on pidemmän päälle erittäin raskasta elämää ja ahdistuksesi vain pahenee.
Itse olen toipuva alkoholisti ja ollut nyt kohta vuoden juomatta. Ilman hoitoa (mylly) ja vertaistukea en olisi raitistunut. Elämä on parantunut kaikin puolin, masennus ja univaikeudet hävisivät, itsetuntoni on parantunut ja elämänilo tullut takaisin. Nyt tiedän, että ei mikään saisi minua enää juomaan, ei yhtään edes kokeilemaan, sillä kohtuukäyttöön ei ole enää paluuta. Mieti asioita ja kerro siellä kallonkutistajalla ihan rehellisesti juomisestasi ja kysy neuvoa. Älä pistä päätäsi pensaaseen tässä asiassa, onhan elämästäsi kyse. Itse pilasin niin monia asioita menneisyydessäni ja omasta mielesäni join ihan niin kuin muutkin, mutta vertasinkin itseäni aina suurkuluttajiin ja alkoholisteihin, eli ihmisiin, joiden elämään alkoholi kuuluu lähes päivittäin, vaikka moni heistäkin käy ihan normaalisti töissä. nyt olen huomannut, että on paljon muutakin elämää kuin se kapakkaelämä.
Eilen en sitten ottanut yhtään kaljaa, vaikka kaapissa olikin. Jes. Saatiin myös sovittua, että ton jälkeen sitä ei sinne osteta kuin viikonlopuksi.
Krapuloiden osuutta en vähätellyt. Itseasiassa niiden pieni osuus tässä mua pelottaakin: Jos ei edes krapulaa enää tuu, on elimistö jo aika tottunut alkoon. Kohta varmaan sitä jo tarvii ollakseen normaali..
Kirjoitin kallonkutistajalle totuuden tosiaan eilen. Kyllä se varmasti katsoo asiakseen siihen puuttua. Pelottavinta tässä musta olikin just se, etten saanut kenellekään kerrottua - se on niiin noloa! Vaikka itselleni olen jo ääneen monet kerrat myöntänyt olevani alkoholisti.
Vituttaa vaan nää kesäriennot viikonlopilla! Mähän oon kun perseeseen ammuttu karhu, jos selvinpäin kattelen ku muut ottaa. Ei siitä mitään tuu. Ja siis sellaisista maksetuista ja sovituista reissuista kyse, ettei niitä peruakaan voi.
Mutta joo, nyt on hyvä olo, kun olen saanut homman skulaamaan edes ajatuksen tasolla ja jotenkin hallintaan. Enää ei tarvi ku siirtää käytäntöön. Yks päivä nyt ei mitään kerro...
Sehän se vaikeaa ja noloa on, tunnustaa jollekin toisellekin ääneen, oma juomisongelmansa. Itselle sen juuri ja juuri pystyy tunnustamaan. Mutta toisaalta kun se saa sanottua sellaiselle, jolle sanomisesta siitä on hyötyä - siis saa apua - on tosi hyvä olo. Ei kai sitä tarvitse paikallislehteen kirjoittaa eikä toreille lähteä huutelemaan :-)
Hienoa, että olo on jo parempi, toivotaan että pysyt yrityksessäsi!
haluat? Ehkäpä sinulle sopivia. Ei ole muita vaihtoehtoja kuin juoda (olethan nuori vielä) ja pitää hauskaa, mutta siinä hommassa mäki on vain laskusuuntainen pidemmällä aikavälillä. tämän reitin tunnen minä jos kuka. "Sain" juoda koko parhaan nuoruuteni, eli parikyt vuotta, ennenkuin yli nelikymppisenä tuska oli jo niin kova ja epätoivoa koko elämä täysi, että hakeuduin hoitoon. Paras päätös ikinä! En siinä perhettä ehtinyt perustaa, koska bailaaminen ja vaihtuvat miessuhteet olisivat sitäkin haitanneet. Oman asunnon sentään sain ostettua ja maksettua, sillä olen pysynyt työelämässä koko ajan.
Toinen vaihtoehto sinulle on ottaa elämäsi haltuun ja mennä kunnon hoitoon ja vertaistuen piiriin. Yksin et enää pysty lopettamaan.
nimimerkillä kokemusta löytyy...
Enkö tosiaan pysty enää yksin lopettaa? Olette sitä mieltä?
Mun mielestä mun alkoholinkäyttö oli normaalia viime jouluun asti. Siellä ulkomaankomennuksella tuli oltua kuukausia koko ajan juhlissa. Duuni oli sellasta, ja niin oli muutkin. Mulla oli kivaa, enkä nähnyt sitä ongelmallisena.
Päätin kuitenkin että ruotuun on palattava, kun tulen Suomeen. Tähän en ole pystynyt, vaan homma livennyt pahemmaksi. Käytännössä tätä on siis jatkunut puoli vuotta. Se on kyllä pitkä aika. Pelottaa kyllä ajatella, että olisin niin huonossa jamassa, etten yksin pärjäisi. En oo kuitenkaan hölmöillyt, ratkennut, putkettanut, ollut poissa työstä jne. Jos ystäviltä ja tuttavilta kysyy, ovat varmasti sitä mieltä että olen kova juomaan, mutta tuskin kukaan heistä mua alkoholistina pitäisi. Tämähän johtuu vaan tietty siitä, etteivät tiedä paremmin.
Aa joo, tuli muute mieleen: raha-asiani oon sotkenut kyllä.