Pitäisikö vain

luottaa?

Vai onko kaikki vaan minun omassa päässäni?Miten voin saada selville olenko sairaalloisen mustasukkainen, vai onko epäilyksille aihetta?
Kaverini sanoo että on uskollinen, mutta järkeni ei ole samaa mieltä. Kummallisia yhteensattumuksia, oltiin kaveriporukassa toisella puolella suomea juhannusta viettämässä ja paikalle tuli nainen jonka silmät paloivat koko ajan omaan mieheeni ja SAMOIN MIEHENI. He olivat kuin kuumeessa, oli saatava vaihtaa katseita ja hymyjä ja pikku kommentteja ja jostain syystä osuttiin aina samoille paikoille. Samalla seksi viileni (omasta mielestäni, vai kuvittelua) jonkin verran vaikka yleensä on kiihkeää. Mulla oli kumma tunne että ovat tuttuja! Vasta nyt selvisi että asuvat melkein naapureina täällä kotona.
Yritän todistella itselleni ettei paniikkiin ole aihetta mutta kun tuntuu että on! Ennen juhannusta jopa peruttiin aikaisempia alustavia suunnitelmia loman varalle. Otin selvää: nainenkin on juuri nyt lomalla. Auttakaa: olenko luulosairas vai pitäisikö sittenkin uskoa mitä näkee?

5

1186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokeneena

      sanon sulle, luulen et olet vielä nuori ja nätti :)
      Älä tuhlaa elämäsi kiihkeimpiä ja antoisimpia vuosia hamesankariin.

      Luota aina siihen mitä vaistoat ja etenkin näet.

      Olet melko varmasti oikeassa, heillä on "vispilänkauppaa" keskenään. Jos nyt olet viisa, huom. kaukaa viisas, et tämän miehen kanssa tee mitään vakavia päätöksiä elämäsi suhteen.

      Nauti nuoruudestasi vapaana, jos vain mahdollista. Vielä löytyy se kultainen kimpale miehen muodossa, joka on omistautunut vain sulle :)

      Tsemppiä.

      terv. virheen tehnyt 15 vuotta sitten

      • .............

        Muuta en osaa sanoa: kiitos!


    • uskoit itseäsi

      Toi kuulosti niiiiin tutulta. Samperi ja viis vuotta menetin tuollaiselle hamesankarille. Usko ittees ja eti parempi mies, joka ei katsele tuollai muita, se kun ei jää pelkkään katseluun. Nousi oikein karvat pystyyn, kun luin tuon sun juttus, muistin miltä tuntui katsella tollasta vierestä. Alkoi taas v*****aa ku olin niiin tyhmä.

      • enemmän kokemastasi

        Minä olen väsynyt tähän kaikkeen, itseluottamus mennyt. Mies kieltää kaiken, ei ole mitään flirttiä ollut, näkevätkö silmäni todella väärin jos NÄEN viipyviä katseita ja muuta. Muulloinkin kuin siinä tapauksessa josta kerroin. Oletko sitä mieltä että mieheni voisi mennä pidemmälle, saitko omasi kiinni jostain konkreettisesta.


    • Malluk

      Outoa todella etten minäkään uskonut omia silmiäni, uskoin olevani luulosairas. Mutta parempaahan mies koko ajan etsi - ja löysi vaikken edes osoittanut mustasukkaisuutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      64
      1216
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      613
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe