mitä hommata

Raskaus on jo pitkästi yli puolen välin ja huomaan että tämä on mennyt ihan "ohi". Esikoinen on pitänyt mut liikkeessä enkä ole yhtään ehtinyt/jaksanut/muistanut miettiä mitä todella tarvin vauvaa varten. Ekaa odottaessa mulla oli jo tähän mennessä kaikki hankittuna, sitterikin odotti olohuoneessa vauvaa=D
Mieleen tulee vain toinen sänky ja tuplarattaat. Muuta krääsää on jo esikoisen vauva-ajalta jonkin verran.. riittääkö nämä?

Miten teillä muilla jotka odotatte toista/kolmatta/neljättä jne.. ehtiikö sitä raskautta enää niin miettimään? Multa kysellään vointia ja kai se on ihan hyvä ollut kun tässä hyvin on porskutettu eteenpäin..en ole edes pysähtynyt sitä erikoisemmin miettimään.
5410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

esikoinen on 1v3kk ja just parhaillaan ollaan siirtymässä jatkettavaan sänkyyn joten häkkisänky jää pienelle, samoin sitteri,hoitopöytä, vaunut ja turvakaukalot on tallessa. aluksi yritetään pärjätä ihan vaunuilla ja matkarattailla mutta ensi kesäks ostetaan jo tuplarattaat..sitten kun pienempi siirtyy turvaistuimeen niin isommalle ostetaan turvavyöistuin (näin jo keretty suunnitella) jotkin hommaavat vauvalle uuden vannan mutta eiköhän me pärjätä yhdellä vannallakin..raskausaika kyllä vilahtaa silmissä ohi kun puuhailee päivät esikoisen kanssa :)

Äänestä

Hei.

Me hommattiin tuplarattaat ennen kakkosen syntymään,ja hoitopöytä jota ei ykkösellä vielä ollut.
Vanhemmalle lapselle joka oli 1,5v,kun toinen syntyi ostettiin jatkettava sänky johon hän siirtyi ja pinnasänky tuli vauvalle.
Kaikki muut oli vanhastaan sitterit ja kaukalot.

Nyt odotellaan kolmatta ja hankittiin uusi turvakaukalo kun myytiin jo edellinen pois,ensikesäksi ostetaan vanhimmalle,joka nyt 2v8kk niin joko pyörä tai seisomalauta että päästään liikkeelle kävellenkin.
Tuplarattaat kun jo on.

Ja nyt ostetaan renkailla liikutettava korkea kehto vauvalle,koska tämä meidän nuorin on sitten vauvan syntyessä kyllä jo 1,5v mutta sitä ei voi kuvitellakkaan että otetaan pois pinnasängystä kuten siskonsa tuon ikäisenä,tulee tavallisesta sängystä kyllä päistikkaa alas.On ihan erilainen kuin siskonsa,sellainen kaistapää kun isosisko on rauhallinen ollut aina.

Ja sen kehdon ostoa suunniteltiin jo tälle kakkoselle mutta silloin en löytänyt sellaista kuin olisin halunnut mutta nyt sen löysin.

Ei tässä kauheasti kerkeä itse raskautta miettiä ja sen välillä unohtaakin jos lapsi ei vähään aikaan liiku tai ei supistele.
Itselläni ei koskaan ole nämä raskaudet mitään helppoja ollut ja saikulla olen nytkin vk24 menossa.ja saikulla ollaan loppuun asti.

Äänestä

täyttää 1v4kk kun pikkukakkosen olis tarkoitus syntyä. Aluksi ajattelimme että emme tarvitse tuplarattaita, mutta nyt olen tajunnut, että pakko minun on täältä neuvolaan päästä ja muuallekkin tarpeen tullen. Vauva menee meillä aluksi sellaiseen vanhaan kehtoon, minkä saamme ja kun siirtyy siitä pinnasänkyyn, niin ostetaan sitten esikoiselle jatkettava. Olen ajatellut, että olisi hyvä olla myös kaksi syöttötuolia, koska molemmat syövät pitkään syöttärissä koska eivät muualtakaan yletä ja olisi tietenkin kiva joskus edes syödä kaikki yhdessä. :) Ei kai sitä muuta sitten tarvi? Amme? Kai se arki sitten opettaa mitä puuttuu :D Kyllä minä olen kerennyt paljon tätä tuleevaakin miettimään ja nautin kyllä esikoisesta ja odotuksesta molemmista valtavasti kun olen vielä suhthyvin voinutkin, nyt viikoilla 22. :)

Äänestä
  • Meilläkin on esikoinen 1v4kk, kun pikkukakkosen olisi tarkoitus syntyä :) Tosin nyt alkoi vasta vko9..

    Olen myös jo miettinyt mitä sitä tarvitsisi :).. Oikeastaan mitä tulee mieleen niin on ne kaksostenrattaat.. Muuten tuntuu ettei ei niin kiire ole hommata kaikkea valmiiksi seuraavaa varten, kun kyllähän niitä voi ostella sitten tarpeen mukaan

    Äänestä

Hei,

Noitten tuplien lisäksi meille hankittiin kakkosta varten lähinnä kaikkea pikku krääsää, kuten just oma harja ja kynsisakset vauvalle. Myöskin toinen vauvapeitto. Mut jos ottaa äitiyspakkauksen niin noihan tulee siinä (ite ei otettu).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pikkukakkoselle? kirjoitti:

Raskaus on jo pitkästi yli puolen välin ja huomaan että tämä on mennyt ihan "ohi". Esikoinen on pitänyt mut liikkeessä enkä ole yhtään ehtinyt/jaksanut/muistanut miettiä mitä todella tarvin vauvaa varten. Ekaa odottaessa mulla oli jo tähän mennessä kaikki hankittuna, sitterikin odotti olohuoneessa vauvaa=D
Mieleen tulee vain toinen sänky ja tuplarattaat. Muuta krääsää on jo esikoisen vauva-ajalta jonkin verran.. riittääkö nämä?

Miten teillä muilla jotka odotatte toista/kolmatta/neljättä jne.. ehtiikö sitä raskautta enää niin miettimään? Multa kysellään vointia ja kai se on ihan hyvä ollut kun tässä hyvin on porskutettu eteenpäin..en ole edes pysähtynyt sitä erikoisemmin miettimään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu