Ihmisiksi elämisen seuraukset

Suomen hovioikeuksien juttumäärät ovat laskussa ja erityisen suurta asioitten väheneminen on Itä-Suomen hovioikeudessa, kertoo mm. sanomalehti Karjalainen. Työmäärän väheneminen alkaa vaikuttaa jo työvoiman tarpeeseenkin eli supistuksia henkilöresursseihin on tulollaan.

Joskus olen kurillani kysäissyt yhdeltä tuttavalta haastemieheltä, jotta joko ihmiset ovat alkaneet hoitaa asiansa niin, että haastepaperien määrä olisi loppumassa? Vastauksena on ollut, että eipä ole sen suuntaista ilmiötä havaittavissa.

Olisihan tuo somaa nähdä semmoisen aamun koittavan, jolloinka virkavallalta alkaisivat työt loppua, kun kaikki kansa olisi ruvennut elämään ihmisiksi, asiat olisivat reilassa ja sopu vallitsisi kautta tasavallan.

7

426

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • heittää

      vitsinkin. Joskus -60 -70 lukujen taitteessa Ranskassa verovirkailijat menivät lakkoon. Isompaa kansansuosiota ei kai mikään ole saanut.

      Posti sai kantaa selkä vääränä satoja tuhansia kannustuskortteja :"pysykää sitkeinä"

    • Ajankuvassa

      Raha teettää rikoksia ja siitä seuraa oikeudenkäyntejä.
      Huolestuttavaa että on kääntynyt henkirikosten ja väkivaltarikosten lisääntymiseen.
      Väkivaltaisempaan suuntaan.
      Vankilat pullistelee. Huumeet lisäävät rikollisuutta ja saa mitä kauheempaa jälkee nuorten elämässä.
      Sairaalassakaan ei ole ihminen turvassa.
      Hoitohenkilökuntakin oireilee.
      Yhteiskunta on juuri sellainen miten siinä oleva heikoimmin pärjäävä voi.
      Mielestäni on mennyt vakavampaan suuntaan. Minä en ainakaan odota vanhuuttani varauksetta.

    • perustuslaki

      Onko se totta vai runsaamman mediatarjonnan luoma kuvitelma, että rikoksia tehdään valtavasti enemmän? Vähän väliä löytyy ruumis sieltä sun täältä.

      • siinä

        kerekijää tehhä par uutta rautoo entisistä tuomioo ootellessa. Niin ja ehonallaiastahan niistä ylleensä suap ku vankiloissa on kova tilanpuute. Tae vaehetaan tunti per kuukaus yhyskunta palaveluks.


      • niitä nimenomaan
        siinä kirjoitti:

        kerekijää tehhä par uutta rautoo entisistä tuomioo ootellessa. Niin ja ehonallaiastahan niistä ylleensä suap ku vankiloissa on kova tilanpuute. Tae vaehetaan tunti per kuukaus yhyskunta palaveluks.

        Totta totta.


    • Tase pappa

      Älä unta näe. Haastemiehiltä tai oikeusistuimilta ei maassamme jutut lopu.
      Nuorison pikavippien maksamisvaikeudet työllistävät yhä enemmän ja enemmän haastemiehiä ja tuomioistuimia.
      Asianajopalkkioitten hirvittävyys karsii jonkin verran juttusumaa.
      Rikosten jengiytyminen panee taas isompien ja kalliimpien juttujen käsittelijät koville.
      Talousrikosten uusintakierros on vasta alkamassa. Tästä on saatu jo hieman "enkelinpölyä" eduskunnan vaalirahoitus-sotkuja pohdittaessa. Ei savua ilman tulta. Maassamme ollaan jälleen menossa hyvää kyytiä talouslamaa kohti. Velkajuttuja tulee pian piisaamaan.Pienituloisten,pätkätyötä tekevien inssien ja hoitsujen öky-omakotilainoista on kohta puolet maksettu. Äkkiä asuntojen vakuusarvojen pudotus ja varojen siirto,pankkien järjetämien pakkomyyyntien kautta varakkaille,pilkkahintaan. Siis toivossa on hyvä elää.
      Kaiken lisäksi,naapurien tie ja rajariidat sekä ojituskiistat pysyvät aina suomalaisten itseoikeutettuna riitakapulan oikeusistuimissa. Siis-ei menetetä toivoamme.

      • ihan vaa mielipide

        Jotenkin valtio huolehtii näitten rahalaitosten ja muiden vippaajien asioista ihan liikaa. Kaiken pitäisi olla suhteessa oikein. Satasen vippiä ei ole veronmaksajilla velvollisuutta hoitaa maksuun. Katsoisivat itse eteensä nuo vipin antajat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe