Miekkonen

Kun Kristityt aikaisemmin tuomitsivat muiden uskontojen tutkimisen syntinä ja pahuutena, Islamin maissa,
varsinkin kalifien hoveissa oli hyvin yleistä, että eri uskontoja tutkittiin ja vertailtiin.
Tämäntakia Islamilaiset ovat aina tunteneet Kristinuskoa paremmin kuin Kristityt Islamia.

Kun kristityt levittivät retkillään uskontoaan, he kielsivät alueillaan muiden uskontojen harjoittamisen.
Kun muslimit levittävät retkillään uskontoaan, he sallivat muut uskonnot ja käyttivät jopa samoja temppeiltä. Uskonollinen fanaattisuus on islamissa varsin uusi ilmiö.
Miten joku väittää, että muslimit on suvaitsemattomampia kuin kristityt ?
15584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Nimimerkki ja aihe vaihtoi paikkaa.

Äänestä

Hagia Sofian kirkko Konstantinopolissa oli täpötäynnä ihmisiä toukokuun 28. päivän iltana 1453.

Seuraavana aamuna tuli tieto, että turkkilaiset olivat päässeet muurien sisään. He tunkeutuivat kirkkoon ja surmasivat suuren joukon kristittyjä.

Vielä samana päivänä Turkin sulttaani Möhämmäd II saapui kaupunkiin. Hän katseli kunnioituksen vallassa suurta kirkkoa ja määräsi, että se oli muutettava moskeijaksi vertauskuvana voitosta, jonka hän oli saavuttanut kristinuskon keskuksesta.

Näin alkoi 900 vuotta vanhan kirkon uusi elämä uudelle jumalalle omistettuna pyhäkkönä.

Äänestä
  • Mutta tietääkseni muslimien tyyli muuttui vasta ristiretkien ja kristinuskon sotaisuuden myötä myötä.

    Äänestä

  • Miekkonen kirjoitti:

    Mutta tietääkseni muslimien tyyli muuttui vasta ristiretkien ja kristinuskon sotaisuuden myötä myötä.

    Kysy vaikka Aabrahamilta!

    Mutta islam ja juutalaisuus ovat ainoat monoteistiset uskonnot maailmassa niin että niillä on loppujen lopuksi enemmän yhteistä kuin kristinuskolla ja islamilla. Myös sharia ja vastaava halacha yhdistävät.
    Siinä olisikin meidän miekkosellamme ihmettelemistä jos nämä kaksi uskontoa joskus Palestiinan ongelman ratkettua aloittavat yhteisestä yksijumalaisuudesta johtuvan yhteistyön...Enkä usko että ne islamin naiset nyt niin alistettuja ovat. Voi miekkosparkaa joka hakee tyhmille ennakkoluuloilleen tukea islamista. Ei taida löytyä...

    Äänestä

  • K.I.S.A. kirjoitti:

    Kysy vaikka Aabrahamilta!

    islam Ei ole rasistinen uskonto toisin kuin kristinusko jonka parista esim natsismi syntyi. Ei olisi voinut tapahtua islamin uskoisissa maissa!

    Äänestä

  • läjlä kirjoitti:

    on rasismikerhon puheenjohtaja. Se jakaa maailman ihmiset muslimeihin ja ei-muslimeihin. Vääräuskoiset ovat saastaisia, ja heihin koskettuaan pitää pestä itsensä huolella.

    Jos natsismi kehittyi kristinuskosta vain sillä perusteella, että Euroopan valtauskonto oli kristinusko, niin silloin voidaan yhtä hyvin väittää, että itsemurhaterrorismi kehittyy islamista.

    Äänestä

  • "Every good painter paints what he is."J.Pollock
    :-)

    Äänestä

  • läjlä kirjoitti:

    islam Ei ole rasistinen uskonto toisin kuin kristinusko jonka parista esim natsismi syntyi. Ei olisi voinut tapahtua islamin uskoisissa maissa!

    islamistahan vain syntyivät talibanit...
    Mitä tekemistä natsismilla on kristinuskon kanssa, ei mitään.

    Äänestä

  • Miekkonen kirjoitti:

    Mutta tietääkseni muslimien tyyli muuttui vasta ristiretkien ja kristinuskon sotaisuuden myötä myötä.

    Historiassa on vaikea sanoa, mikä lopultakin saa aikaan minkäkinlaisia muutoksia toimintatavoissa. Yksi yksinkertainen selitys on, että jatkuva sota raaistaa. Kyllähän näitä hirmutöitä riittää.

    Mika Waltarihan on antanut aika autenttisen tuntuisen kuvauksen Konstantinopolin valtauksesta, joka samalla merkitsi Rooman valtakunnan lopullista häviämistä. Muhammed II:n eli Muhammed Valloittajan toimet kaupungissa olivat valitettavan tavanomaisia tuona aikana (ja aiemmin ja myöhemmin) - jos kaupunki ei antautunut, se annettiin sotajoukkojen ryöstettäväksi ja raiskattavaksi tietyksi ajaksi. Se oli osa palkkaa ja samalla uhka, jolla painostettiin antautumaan.

    Muita Konstantinopoliin kohdistuneita hirmutöitä oli sen aiempi valloittaminen, jonka suorittivat sillä kertaa ristiretkeläiset. He hyökkäsivät Konstantinopoliin ja, kuten Enc. Britannica kertoo:

    " On April 13, 1204, the great city fell and was subjected by the rank and file to pillage and massacre for three days. Many priceless icons, relics, and other objects later turned up in western Europe, a large number in Venice."

    - Seurasi ns. latinalaisen keisarikunnan hirmuhallinto. Kun kreikkalaiset lopulta onnistuivat valtaamaan Konstantinopolin takaisin v. 1261, Bysantti ei enää ollut entinen mahtava suurvalta eikä kyennyt torjumaan turkkilaisia muslimeja, jotka vähitellen levittäytyivät Anatoliaan ja lopulta valloittivat kaupungin v. 1453 Muhammed II:n johdolla.

    - Bysanttia meidän lienee kiitettävä (ja muslimien moitittava) siitä, ettemme itse ole muslimeja. Islamin alkuvalloitusten aikana (600 – 700-luvuilla) Bysantti oli ainoa, joka kykeni torjumaan muslimiarmeijat – tosin menettäen eteläisen osan imperiumista eli Pohjois-Afrikan, Egyptin ja Palestiinan tienoot.

    Appropo ristiretkeläiset:

    Jerusalemin muslimivaruskunnan antauduttua hurjistunut ristiretkeläisten armeija tappoi kaupungista vastoin antautumissopimusta suurin piirtein kaikki ihmiset uskontoon, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Siis paitsi muslimit myös juutalaiset ja paikalliset kristityt. Eli erään paikalla olleen ristiretkeläisen (Fulk of Chartres) kuvauksen mukaan: ”Monet pakenivat Salomonin temppelin katolle ja heitä ammuttiin nuolilla, niin että he putosivat maahan kuolleina. Yksin tässä temppelissä melkein kymmenen tuhatta tapettiin. Todellakin, jos olisit ollut siellä, olisit nähnyt meidän jalkojemme värjäytyneen nilkkoihin asti surmattujen vereen. Mutta mitäpä enempää kertoisin? Ketään heistä ei jätetty henkiin, ei säästetty naisia eikä lapsia.” Laajempi kuvaus osoitteesta: http://www.fordham.edu/halsall/source/fulk2.html

    Historia on verellä kirjoitettu kirja. Ei juurikaan löydy voittoisaa hallitsijaa tai sotapäällikköä, joka olisi kuuluisa inhimillisyydestään.

    Äänestä

  • Jake Waits kirjoitti:

    on rasismikerhon puheenjohtaja. Se jakaa maailman ihmiset muslimeihin ja ei-muslimeihin. Vääräuskoiset ovat saastaisia, ja heihin koskettuaan pitää pestä itsensä huolella.

    Jos natsismi kehittyi kristinuskosta vain sillä perusteella, että Euroopan valtauskonto oli kristinusko, niin silloin voidaan yhtä hyvin väittää, että itsemurhaterrorismi kehittyy islamista.

    > Islam on rasismikerhon puheenjohtaja. Se jakaa maailman ihmiset muslimeihin ja ei-muslimeihin. Vääräuskoiset ovat saastaisia, ja heihin koskettuaan pitää pestä itsensä huolella.

    - Mitenkähän Sinä olet tällä kirjoituksellasi maailmaa jaottelemassa?

    Äänestä

  • Aabraham kirjoitti:

    kuten islam tekee, mutta käänteisesti.

    Oletko muuten jo lukenut Koraanin, Muhammadin elämäkerran, ja Islam-oppaan >>Islamin vallankumousartikkelin

    Äänestä

  • Aabraham kirjoitti:

    Historiassa on vaikea sanoa, mikä lopultakin saa aikaan minkäkinlaisia muutoksia toimintatavoissa. Yksi yksinkertainen selitys on, että jatkuva sota raaistaa. Kyllähän näitä hirmutöitä riittää.

    Mika Waltarihan on antanut aika autenttisen tuntuisen kuvauksen Konstantinopolin valtauksesta, joka samalla merkitsi Rooman valtakunnan lopullista häviämistä. Muhammed II:n eli Muhammed Valloittajan toimet kaupungissa olivat valitettavan tavanomaisia tuona aikana (ja aiemmin ja myöhemmin) - jos kaupunki ei antautunut, se annettiin sotajoukkojen ryöstettäväksi ja raiskattavaksi tietyksi ajaksi. Se oli osa palkkaa ja samalla uhka, jolla painostettiin antautumaan.

    Muita Konstantinopoliin kohdistuneita hirmutöitä oli sen aiempi valloittaminen, jonka suorittivat sillä kertaa ristiretkeläiset. He hyökkäsivät Konstantinopoliin ja, kuten Enc. Britannica kertoo:

    " On April 13, 1204, the great city fell and was subjected by the rank and file to pillage and massacre for three days. Many priceless icons, relics, and other objects later turned up in western Europe, a large number in Venice."

    - Seurasi ns. latinalaisen keisarikunnan hirmuhallinto. Kun kreikkalaiset lopulta onnistuivat valtaamaan Konstantinopolin takaisin v. 1261, Bysantti ei enää ollut entinen mahtava suurvalta eikä kyennyt torjumaan turkkilaisia muslimeja, jotka vähitellen levittäytyivät Anatoliaan ja lopulta valloittivat kaupungin v. 1453 Muhammed II:n johdolla.

    - Bysanttia meidän lienee kiitettävä (ja muslimien moitittava) siitä, ettemme itse ole muslimeja. Islamin alkuvalloitusten aikana (600 – 700-luvuilla) Bysantti oli ainoa, joka kykeni torjumaan muslimiarmeijat – tosin menettäen eteläisen osan imperiumista eli Pohjois-Afrikan, Egyptin ja Palestiinan tienoot.

    Appropo ristiretkeläiset:

    Jerusalemin muslimivaruskunnan antauduttua hurjistunut ristiretkeläisten armeija tappoi kaupungista vastoin antautumissopimusta suurin piirtein kaikki ihmiset uskontoon, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Siis paitsi muslimit myös juutalaiset ja paikalliset kristityt. Eli erään paikalla olleen ristiretkeläisen (Fulk of Chartres) kuvauksen mukaan: ”Monet pakenivat Salomonin temppelin katolle ja heitä ammuttiin nuolilla, niin että he putosivat maahan kuolleina. Yksin tässä temppelissä melkein kymmenen tuhatta tapettiin. Todellakin, jos olisit ollut siellä, olisit nähnyt meidän jalkojemme värjäytyneen nilkkoihin asti surmattujen vereen. Mutta mitäpä enempää kertoisin? Ketään heistä ei jätetty henkiin, ei säästetty naisia eikä lapsia.” Laajempi kuvaus osoitteesta: http://www.fordham.edu/halsall/source/fulk2.html

    Historia on verellä kirjoitettu kirja. Ei juurikaan löydy voittoisaa hallitsijaa tai sotapäällikköä, joka olisi kuuluisa inhimillisyydestään.

    Atatürkia ja kemalisteja lienee kiittäminen Hagian Sofian saattamisesta entiseen loistokkuuteensa.

    Äänestä

  • pöhpöh kirjoitti:

    "Every good painter paints what he is."J.Pollock
    :-)

    Oliko sulttaani Mohammed II taistelijan lisäksi myös taiteilija?
    :-)

    Äänestä

  • Ranya* kirjoitti:

    Oliko sulttaani Mohammed II taistelijan lisäksi myös taiteilija?
    :-)

    >...Mehmet II taistelijan lisäksi myös taiteilija?

    He was fighter(conqueror) and artist?JEEEESSSS!!!

    If you have an apple and I have an apple and we exchange apples that you and I will still each have one apple.But if you have an idea and I have
    an idea and we exchange these ideas,then each of
    us will have two ideas.(G.B.S):-D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suvaisemattomuus ? kirjoitti:

Kun Kristityt aikaisemmin tuomitsivat muiden uskontojen tutkimisen syntinä ja pahuutena, Islamin maissa,
varsinkin kalifien hoveissa oli hyvin yleistä, että eri uskontoja tutkittiin ja vertailtiin.
Tämäntakia Islamilaiset ovat aina tunteneet Kristinuskoa paremmin kuin Kristityt Islamia.

Kun kristityt levittivät retkillään uskontoaan, he kielsivät alueillaan muiden uskontojen harjoittamisen.
Kun muslimit levittävät retkillään uskontoaan, he sallivat muut uskonnot ja käyttivät jopa samoja temppeiltä. Uskonollinen fanaattisuus on islamissa varsin uusi ilmiö.
Miten joku väittää, että muslimit on suvaitsemattomampia kuin kristityt ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu