hoitotyö-työpaikkaväkivaltaa

Minulla on vuosien kokemus pitkä-aikaishoidosta, Sinä hoidat sairaita vanhoja ihmisiä,jotka eivät enää ole vastuussa sanoistaan tai kiroiluistaan. Heillä varsinkin muistihäiriöisillä on oma kontroli hukassa.

Itse pidin työstäni, enkä ottanut asioita henkilökohtaisesti Kyllä välillä oli käsivarret mustelmilla ja silmälasit sai kyytiä, aina kuitenkin tultiin toimeen.

Hurtti huumori ja terve maalaisjärki, niillä pärjää pikälle! Molemminpuolinen luottamus ja potilan käsittelytaito tulee ajan kanssa ja kiukkuisen j äreän kuoren alta voi löytyä ihana vanhus.

oma mielipiteeni on, että sitten kun ihmisen oma kontrolli ei enää pelaa, tulee useat aikanaan patoutuneet asiat pinnalle. Nämä nykyiset dementoituneet vahukset ovat kokeneet kovan elämän, sodan ja yksin vastuun naiset kotona ja miehet rintamalla.

Ei ollut sossua, eikä edes lapsilisiä , ei ollut kodinhoitoapua, eikä päivärahoja ja lapset piti ruokkia ja vaatettaa ja vielä sodan loputtua maksaa sotavelat venäjälle!

Näiden ihmisten ansiosta meillä on kuitenkin melko hyvät olot ilmaisine koulutuksineen ja terveydenhuolto. kunnioitan näitä hauraita monisairaita ihmisiä he eivät kykene kertomaa kivuistaan, joita heillä taatusti on, sekin voi olla syy tai puolulustuskeino, hoitaja ei välttämättä tiedä, kun pesut ja käännöt, sekä ylös nostamiset tuottaa kipua. ajatteleppa itsesi siihen hoidettavan paikalle. Kuinka haluaisit omia läheisiäsi tai itseäsi kohdeltavan?

Ikä kuluu nopeammin, kuin nuorena kuvittelee, me jokainen vanhenemme ja tarvitsemme toisiamme, itse opin väistelemään nyrkkejä ja useat sopimattomat sanat antaa mennä toisesta korvasta ulos huumorilla pärjää pitkälle, kuitenkin ihmistä kunnioittaen! Koeta jaksaa raskaassa, mutta arvokkaassa työssäsi.

..on näiden dementiaa potevien vanhusten käytös ikävä kyllä väkivaltaista . Potkimista,haukkumista,sylkemistä ,kiroilua...kaikkea mahdollista saa kuulla aina silloin tällöin. Minun työpaikallani tosin onneksi on vain muutama tällainen väkivaltainen ja harmillinen tapaus,mutta en välitä puheista ja nyrkinheilautuksistakin olen onneksi vielä selvinnyt. Eiväthän nämä vanhukset tajua mitä tekevät ja luulen, että elämän rankat kokemukset purkautuvat elämän loppuvaiheessa näin ulos. Hoitajana oppii kyllä sietämään ja käsittelemään tällaisia vanhuksia eikä kannata ottaa murheenkryyniä solvauksista ja haukkumisista: antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Huumorilla pärjää hyvinkin näiden kanssa ja tärkeintähän on, että itse hoitotyö tulee silti tehdyksi parhaalla mahdollisella tavalla. Ja onhan näillä "väkivaltaisilla" myös hyviä päiviä,jolloin hymy on herkässä ja kaikki tuntuu sujuvan leikiten. Jaksamista siis kanssasisaret!

...samoja asioita pohtinut hoitaja. Olen saanut nyrkistä ja jatkuvasti väistelen iskuja. Teen niinkuin koulussa sanottiin ja maalaisjärki sanoo. Olen rauhallinen, kerron ensin mitä teen ja miksi, nämä monesti auttavat. Mutta on myös näitä jotka eivät ole dementoituneita, turhautuneita vain, ja nauravat päälle kun ehtivät kouraisemaan nuorta hoitajaa tissistä tai haarojen välistä. Monesi olen itkenyt yksin sitä häpeän tunnetta, mitä tämä kohtelu tuo tullessaan. Milloinkaan en halua niin kovaksi tulla, etten väliuttäisi siitä että minua näin kohdellaan. Ei ole minun vikani mitä nämä ihmiset ovat saaneet kokea. Minä teen työtäni, ja oikeuteni ovat minullakin. Tosin en tiedä miten kauan jaksan, kun jaksaisin edes niin kauna että saan opintolainani koulutuksesta maksettua. On asiakkaita joiden luokse mennessä saa pelätä, uhkailua, vähättelyä, halveksuntaa, väkivaltaa. Olen helppo uhri, haluan ymmärtää kyllä että heillä on omat tuskansa ja vaikutensa, mutta onko heillä oikeutta tehdä minun elämästäni sen takia kurjaa. Tämänpäivän ongelmat ovat vain erilaisia kuin silloin ennen, ei se nytkään helppoa kaikille ole. Ryhdyin alalle, koska olen itse, ja perheeni monesti tarvinnut terveydenhuollon ammattilaisten apua. Ihailen heidän työtään. En osaa nauraa kiroilulle, heiluville nyrkeille, se on vastenmielistä, haluan auttaa, mutta tuntu ettei apuani haluta, ja tuntuu niin tyhjälle toteuttaa hoitotyötä, kun hoidettavat tekevät kaikkensa etten voisi sitä tehdä, vaikkeivat ilmankaan pärjäisi. Olen väsynyt.

Sellasta se hoitotyö on. Vuodeosastolla ollessani oli eräs mies potilas, joka aina läpsytteli hoitajia takapuolelle vaipottelun ja pesujen aikana. Kehui, kuinka teemme hyvää työtä ja viitsimme hänetkin hoitaa, kun tarvetta. Sitten jossain vaiheessa se rupesi kyselemään, että tulenko hänen vaimokseen. Silloin oli palaverin paikka. Kerroin että olen parisuhteessa ja täällä työssä, niin kuin muutkin. Järkipuhe auttoi ja turhat haaveet unohtui : )) Dementia osastolla saa helposti nyrkistä, kengästä päähän tms. Siellä työskentely ei käy kaikille. Se vaatii jämäkkyyttä, rauhallisuutta ja hermoja. Jos rupeaa itse hötkyilemään, niin voi olla varma, että hommista ei tule mitään. Kerran yksi mummukka sanoi työparilleni, että hänen tekisi mieli päästää minut päiviltäni, kun olen hullu akka. Olin hänen mielestään hullu, kun kehotin aamu pesuille klo 10 aikaan. Hän nousee petistä kuulemma ylös vasta puolen päivän aikaan, kun ei ole minnekkään kiire. Ei tietty mitä tahansa kannata työssään sietää, mutta dementia puolella vaaditaan pitkää pinnaa vähän kaiken suhteen. Tsemppiä sulle : )) ja aurinkoisia päiviä.