Kalliiksiko

Leppoisa spinnupäivä tänään jäänsärkijäväylällä. Liikennettä olisi voinut kuvitella olevan tähän aikaan vieläkin enemmän, mutta ei siellä sentään yksin tarvinnut seilata. Jotain kuitenkin puuttui, vain kaksi moottorivenettä meni ohi tai tuli vastaan. Purjeveneiden enemmistö oli suhteessa noin 20:1. Ja kelihän oli juuri sellainen, josta moottorilla kulkevat pitävät, kevyt tuuli, eikä minkäänlaista aallokkoa, ei vanhaa maininkiakaan. On tainnut dieselin hinta puraista useaa.

Ottaen huomioon, että toinen moottoriveneistä katsoi parhaaksi ohittaa vähintään väljällä väylällä kahden läheltä toisiaan kohtaavan purjeveneen välistä, ei niitä puuttuvia jäänyt enempää kaipaamaankaan.
142204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Vielä kun saadaan sinut pois sieltä, noiden kahden häirikön lisäksi, alkaa ilmapiiri olla sellainen, jota veneilijöiden kesken kaivataan.

Äänestä

vähentyneet myös Airistolla, viime viikonloppuna sunnuntaina enemmistö oli purkkareita.

(tuulari = asuntovelallinen)

Äänestä

Tuskin polttoaineen hinnan nousu viellä kovin paljon on vaikuttanut, koska useimmilla on tankit ja pihasäiliöt täynnä vanhaa polttoöljyä. Herroja ei polttiksen hinnan nousu haittaa, niillä kyllä pelimerkkejä riittää jatkossakin, mutta niiden isot veneet on muutenkin useimmiten kotilaiturissa tai vierassatamassa jossa on 5-tähden palvelut. Eniten hinnan nousu rassaa varmaankin velkaisia lapsiperheitä joilla on esim. 8-10 metrisiä puoliplaanareita, niiden polttoaine kustannukset ovat nousseet kolmekertaiseksi muutamassa vuodessa ja kaikki pitää maksaa omasta pussista.

Säät eivät kyllä ole myöskään suosineet oikein veneilyä.

Äänestä
  • pihatankeista. Muutama niistä netissä puhuu, mutta livenä ei ole vielä ikinä tullut vastaan veneilijää, jolla moisia olisi. Nehän on lähinnä jyväjemmarien vehkeitä ja turvenuijathan ei yleensä veneile. Eikä vanhaa löpöä ole enää monen veneenkään tankissa. Yli 500 litran tankit kun ovat harvinaisuuksia muissa kuin "loistoveneissä".

    Äänestä

Samoilla seuduilla yhtäpitävä havainto. Matkalla Utöhön näkyi horisontissa yksi iso liukuva vene ajelemassa säästöliekillä ja toinen jäänsärkijäväylää itään nomaalilla matkanopudella. Utössä satama aivan täynnä ja liukuvia taitaa joukkoon mahtua kolme. Laiturilla jutut vahvistavat havaintoja.

Äänestä

Aloittajalle sanoisin, kannatat siis polttoaineen hinnan nousua?

Näin moottoriveneilijänä heitä muutaman ajatuksen mitä voisi tapahtua jos polttoaine nousisi nyt niin kalliiksi ettei moottorilla voisi enään ajaa.

Suomessa on noin 3 moottorivenettä yhtä purjevenettä kohden. Mitä luulisit että tapahtuu
veneilijöiden palveluille jos konevoimaset häviää? Menevät suureltaosin sulki.
Nytmietit että kaikki vaihtavat purkkariin, ekös niin? ehkä noin 30% voi vaihtaa, mutta loput ei. Toisaalta on paljon paikkoja jotka ovat siltojen yms. takana mihin keppiveneellä ei pääse.

Kannattaa vaan sietää koneita, polttoaineet vaihtuu kyllä.

Äänestä
  • Mikäköhän tekosyy verottamiselle keksittäisiin jos uusi polttoaine olisikin saasteeton?

    Äänestä

  • Laitoit sentään kysymysmerkin. En minä minä mitään kannattanut, totesin vain. Toinen juttu sitten, että jos konevoimaisten sietäminen pitää sisällään typerän käytöksen, olen mieluummin ilman niitä palveluja. Oleellinen tarvittava palvelu on ruokakaupat, joiden elinehto on kuitenkin paikalliset asukkaat, veneilijät vain hyvä lisä kuukaudelle.

    Käytännössä korkeat polttoainekustannukset pitävät suurikulutuksiset vierassatamissa. Harrastuksesta on paljon helpompi tinkiä käyttötunteja kuin merellä, tai siis veneessä vietettyjä päiviä. Satamamaksut ovat sentään pieni kuluerä verrattuna satamien väliseen matkaan.

    Äänestä

  • totesin kirjoitti:

    Laitoit sentään kysymysmerkin. En minä minä mitään kannattanut, totesin vain. Toinen juttu sitten, että jos konevoimaisten sietäminen pitää sisällään typerän käytöksen, olen mieluummin ilman niitä palveluja. Oleellinen tarvittava palvelu on ruokakaupat, joiden elinehto on kuitenkin paikalliset asukkaat, veneilijät vain hyvä lisä kuukaudelle.

    Käytännössä korkeat polttoainekustannukset pitävät suurikulutuksiset vierassatamissa. Harrastuksesta on paljon helpompi tinkiä käyttötunteja kuin merellä, tai siis veneessä vietettyjä päiviä. Satamamaksut ovat sentään pieni kuluerä verrattuna satamien väliseen matkaan.

    Moottoriveneilyssä kun se merellä olo on vain välttämätön paha ja rantaan pitää päästä kiireesti niin vierasvenesatamia tarvitaan vaan tiheämmin niin ei tarvii ajaa paljon :)

    Äänestä

  • vierivieri kirjoitti:

    Moottoriveneilyssä kun se merellä olo on vain välttämätön paha ja rantaan pitää päästä kiireesti niin vierasvenesatamia tarvitaan vaan tiheämmin niin ei tarvii ajaa paljon :)

    Ok, siis pitääkö tästä vetää siis sellaisen johtopäätöksen, että purjehtijat eivät tarvitse satamien palveluita?
    Ihmettelen kovasti, miksi liuskesaaressa äsken oli monta purkkaria tankilla... eikös ne liikukkaan purjeilla?

    Äänestä

  • Niksuu kirjoitti:

    mut itse tankkaan kerran vuodessa ja satamina on luonnonsatamat

    Äänestä

  • vierivieri kirjoitti:

    mut itse tankkaan kerran vuodessa ja satamina on luonnonsatamat

    Ei ehkä siis kannata yleistää omia käytäntöjään...

    Ei mekään tankata matkavenettä kuin noin 2 kertaa vuodessa, kerralla menee max.900 litraa.
    Ja ei mekään tarvita satamia kuin septintyhjennykseen ja tuoreveden tankkaukseen. Vene tuottaa itse maasähkönsä. Joskun on vaan MEISTÄ kiva olla vierivierivierivieressä. Kukin tavallaan.

    menee polttoainetta max 60 litraa ja vuotuinen tankilla käynti lähestymässä, noin 30 litraa mahtunee..

    Äänestä

  • vierivieri kirjoitti:

    menee polttoainetta max 60 litraa ja vuotuinen tankilla käynti lähestymässä, noin 30 litraa mahtunee..

    Niin, tarpeet ja halut on immeisillä erillaisia.
    Meidän polttoaineenkulutukseen sisältyy kyllä myös agrekaatin käyttämä polttoaine ja se pyörii aika paljon kun veneessämme on mm. pyykinpesukone. Ja vuosittain kierrämme yleensä myös ruotsinrannikoita. Veneenä on 16,5m hollantilainen teräsvene.
    Ensi kesänä mennään norjan vuonoja katsomaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

käynyt? kirjoitti:

Leppoisa spinnupäivä tänään jäänsärkijäväylällä. Liikennettä olisi voinut kuvitella olevan tähän aikaan vieläkin enemmän, mutta ei siellä sentään yksin tarvinnut seilata. Jotain kuitenkin puuttui, vain kaksi moottorivenettä meni ohi tai tuli vastaan. Purjeveneiden enemmistö oli suhteessa noin 20:1. Ja kelihän oli juuri sellainen, josta moottorilla kulkevat pitävät, kevyt tuuli, eikä minkäänlaista aallokkoa, ei vanhaa maininkiakaan. On tainnut dieselin hinta puraista useaa.

Ottaen huomioon, että toinen moottoriveneistä katsoi parhaaksi ohittaa vähintään väljällä väylällä kahden läheltä toisiaan kohtaavan purjeveneen välistä, ei niitä puuttuvia jäänyt enempää kaipaamaankaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu