Vaikea edes aloittaa...
Tiedän kuitenkin, että tarvitsisin henkistä tukea tai neuvoa, koska olen ajautunut ahdistavaan ja outoon tilanteeseen.
Viimeisen kahden kuukauden ajan olen havainnut voimakkaita sympattisia ja eroottisia tunteita asetoveriini ja nykyiseen ystävääni, joka on omanikäiseni nuori mies. Olen jo vuosia tiennyt itsessäni voimakkaita bi-seksuaalisia taipumuksia ja myös kerran kokeillut käytännössä yhden yön juttua toiseen mieheen - viime syksynä. Jälkimaku siitä oli karvas - peräti hyväksikäytetty, mutta se johtuu yksinomaan partnerista.
Nyt olen kuitenkin ajautunut ystäväksi tavattoman lyhyessä ajassa em. nuoreen mieheen - rakkauteni kohteeseen (tiedän, että kyseessä on rakkaus, eikä pelkkä ihastus, mikä kummastuttaa ja raastaa minua entistä enemmän, sillä tunneskaalani on aikaisemmin ollut varsin vaisu), jolle tulin taannoin tunnustaneeksi "olevani hyvin heikkona" häneen.
Ystäväni torjui minut korrektisti, mutta silti kauttarantain. Totesi olevansa ainakin toistaiseksi hetero, muttei tiennyt kertoa tulevaisuudesta. Hän siis tietää motiivini ylläpitää suhdettamme, torjuu rakkauteni, mutta hyväksyy silti ystävyyteni. Olen järjestänyt meille molemmille mm. kesätöitä samasta firmasta ja edelleen hän pitää minuun yhteyttä - kuin ystävään konsanaan.
Silti hänen viestinsä eivät tunnu olevan aina yksiselitteisen kaverillisia, vaan viitteitä (ehkä keksittyjä) tuntuu tulevan aina välillä muustakin.
Tunnen olevani umpikujassa. Tunteeni eivät anna minulle rauhaa, olen ahdistunut uudesta tilanteesta, koska en koskaan ole ottanut vakavasti eroottista vetoani samaan sukupuoleen ja taas toisaalta en haluaisi kadottaa uutta ystävyyttäni.
Olisiko missään henkilöä, jolla olisi edes etäisesti kokemusta vastaavasta draamasta? Olisiko Tampereen alueella missään vaikkapa nuorta bi-miestä, joka voisi yrittää minua untuvikkoa opastaa tai kertoa omista kokemuksistaan? Tällä hetkellä tuntuu, että olen niin syvällä kaapissa, että perse on Narniassa.
Jos joku lukee tämän. Vastatkaa - pyydän...
Tiedän kuitenkin, että tarvitsisin henkistä tukea tai neuvoa, koska olen ajautunut ahdistavaan ja outoon tilanteeseen.
Viimeisen kahden kuukauden ajan olen havainnut voimakkaita sympattisia ja eroottisia tunteita asetoveriini ja nykyiseen ystävääni, joka on omanikäiseni nuori mies. Olen jo vuosia tiennyt itsessäni voimakkaita bi-seksuaalisia taipumuksia ja myös kerran kokeillut käytännössä yhden yön juttua toiseen mieheen - viime syksynä. Jälkimaku siitä oli karvas - peräti hyväksikäytetty, mutta se johtuu yksinomaan partnerista.
Nyt olen kuitenkin ajautunut ystäväksi tavattoman lyhyessä ajassa em. nuoreen mieheen - rakkauteni kohteeseen (tiedän, että kyseessä on rakkaus, eikä pelkkä ihastus, mikä kummastuttaa ja raastaa minua entistä enemmän, sillä tunneskaalani on aikaisemmin ollut varsin vaisu), jolle tulin taannoin tunnustaneeksi "olevani hyvin heikkona" häneen.
Ystäväni torjui minut korrektisti, mutta silti kauttarantain. Totesi olevansa ainakin toistaiseksi hetero, muttei tiennyt kertoa tulevaisuudesta. Hän siis tietää motiivini ylläpitää suhdettamme, torjuu rakkauteni, mutta hyväksyy silti ystävyyteni. Olen järjestänyt meille molemmille mm. kesätöitä samasta firmasta ja edelleen hän pitää minuun yhteyttä - kuin ystävään konsanaan.
Silti hänen viestinsä eivät tunnu olevan aina yksiselitteisen kaverillisia, vaan viitteitä (ehkä keksittyjä) tuntuu tulevan aina välillä muustakin.
Tunnen olevani umpikujassa. Tunteeni eivät anna minulle rauhaa, olen ahdistunut uudesta tilanteesta, koska en koskaan ole ottanut vakavasti eroottista vetoani samaan sukupuoleen ja taas toisaalta en haluaisi kadottaa uutta ystävyyttäni.
Olisiko missään henkilöä, jolla olisi edes etäisesti kokemusta vastaavasta draamasta? Olisiko Tampereen alueella missään vaikkapa nuorta bi-miestä, joka voisi yrittää minua untuvikkoa opastaa tai kertoa omista kokemuksistaan? Tällä hetkellä tuntuu, että olen niin syvällä kaapissa, että perse on Narniassa.
Jos joku lukee tämän. Vastatkaa - pyydän...
Vastaukset 7
Vanhimmat
http://ranneliike.net/keskustelu.php
Luulen, että sieltä saattaisit saada fiksujakin kommentteja tilannettasi koskien.
Tsemppiä!
Mmhh, aika mielenkiintoinen tilanne sulla kyllä on! Lyhyesti omasta taustastani sen verran, että olen myös bijäbä ja kaappi on mun sijaintini tällä hetkellä. Kaappi on niin tiivis, että minigrip pussi jää helposti kakkoseksi.
Mulla oli myös armeijan aikana yksi aika mahtava ihastuksen kohde. Ikinä en tosin asiassa edennyt, mikä harmittaa vielä nyt muutaman vuoden jälkeen ihan armottomasti. Meillä oli avointa silmäpeliä ja tykättiin viettää yhdessä vapaa-aikaa niin paljon kuin oli vaan mahdollista. No mut se siitä, prkle. Nyt keväällä ihastuin yhteen aivan mahtavaan jätkään, ehkä jopa rakastuin siihen. Tää tyyppi kuitenkin ahdistui tästä meidän jutusta niin paljon, että "löi liinat kiinni" ja sanoi ettei halua olla enää missään tekemisissä. Se oli ehkä just se pahin vaihtoehto, sillä minä olisin voinut olla sen kanssa vaan ystäväkin, sekin olisi riittänyt. Se muuten v...tti armottomasti. Menetin sen ainoan ikinä olleen samaa sukupuolta olevan rakkauden kohteen kokonaan, mitään ei jäänyt jäljelle.
Mutta sitten tapaus sinä, ex-alokas. Olet kyllä tosi rohkea, että uskalsit ensinnäkin avautua tälle sun "rakkauden kohteelle". Aika jännä, että tää toinen tyyppi torjui sinut, mutta haluaa kuitenkin pysyä tiiviisti ystävänä. Olisiko siinä nyt niin, että se tyyppi saattaa olla myös bi/gay, mutta ei millään halua tunnustaa sitä itselleen? Toisaalta, se ei halua menettää sinua, jolloin se haluaa pysyä ystävänä. Sitten kun se on valmis hyväksymään itsensä, se tunnustautuu sinulle, tai sitten ei. Kuitenkin, jos teillä sun mielestä on jotain kipinää ollut, niin tuskin sinä ihan täysin väärässä olet.
Ystävyyttä voi aina ylläpitää olemalla vain ystävä ja parhaimman mukaan hyväksyä se, ettei siinä ole mitään muuta. Toinen vaihtoehto, huomattavasti julmempi on se, että lopettaa ystävyyden siihen. Se on kyllä aluksi tuskaista, mutta pidemmän päälle ehkä helpompaa. Jos sä haluat jotain muuta kuin ystävyyttä ja toinen ei, niin onhan se pidemmän päälle aikamoista itsensä kiduttamista. Sitä vaan toivoo, että toinen muuttaisi mielensä ja haluaisikin olla enemmän kuin ystävä.
Ja ei millään pahalla, mutta joku ranneliike.net on mun mielestä vähän liian "homo" näihin juttuihin. Tod.näk ne ensimmäisenä kehottaa sua tulemaan ulos kaapista ja osallistumaan pride kulkueeseen juhlistamaan erilaisuuden ilosanomaa. Kuten sanoin, ei millään pahalla, tää on vaan mun mielipide.
"Ja ei millään pahalla, mutta joku ranneliike.net on mun mielestä vähän liian "homo" näihin juttuihin. Tod.näk ne ensimmäisenä kehottaa sua tulemaan ulos kaapista ja osallistumaan pride kulkueeseen juhlistamaan erilaisuuden ilosanomaa. Kuten sanoin, ei millään pahalla, tää on vaan mun mielipide."
No Pridehan on seuraavaksi vasta vuoden päästä, että olisi tässä aikaa... Ei vaan vakavasti: siihen kulkueeseen nyt osallistuu heteroitakin, eli se siitä kaapistatulosta.
Ranneliikkeen aktiivisimmat taitavat tosiaan olla homomiehiä ja -poikia, mutta kylläpä siellä kirjoittelevat myös naiset, biitkin. Miksei mukaan mahtuisi myös jokunen teidän kaltaisenne? Ja viimeaikoina siellä on tosiaan tultu kaapista aika rytinällä, mitä on ollut ilo seurata, ilman että kukaan olisi painostanut ketään. Minun mielestäni!
Jos taas saatte järkevää juttua aikaan täällä, onnittelen. Muutenkin toivon parasta kaikkea.
"siihen kulkueeseen nyt osallistuu heteroitakin, eli se siitä kaapistatulosta."
No mutta eikös toi nyt olisi vähän itsensä pettämisen pettämistä, että olet kaapissa oleva homo/bi ja sitten menet Pride-kulkueeseen ja väität olevasi hetero:) Uskon, että harva kaapissa oleva jätkä lähtee pride-kulkueeseen korostamaan näennäistä heterouttaan.
Enkä minä nyt sitä tarkoita, että täällä jotain järkevää juttua saisi aikaa tai että tämä olisi ainoa forumi näitä juttuja varten. Ajattelin vaan, että toi ranneliike meininki saattaa olla hieman painostavaa. En tiedä, jokainen tekee niin kuin parhaaksi tuntuu.
Hyviä ajatuksia saitkin jo vastaukseksi, mutta jos olet juttuseuraa vailla, niin Treella asustelee eräs vastaavanlaisia kokenut nuori mies. Armeijassa olin kuitenkin vielä tietämätön itsestäni siinä määrin, miten nykyään itseni tunnen - hiukka myöhemmin törmäsinkin sitten kohtalooni.
Kuten sanottua, jäitä pöksyihin vaan ja kannattaa antaa asioille aikaa! Hienoa, että kaverisuhde pelaa, sillä huonomminkin voisi olla. Rohkeasti olet kuitenkin tunteesi ilmaissut. Tsemppiä sulle!:) Itse muutamalle kamulle kaappini ovia raotellut, mutta tosi harkitusti. Hankalaahan se on, mutta jos itse juttelee asioista huumorilla, niin muutkaan ei angstittele turhia. Tosin, jos kunnolla salamaa iskee jonkun kanssa, niin sitten juttuseura voi umpiheteroiden kanssa olla vähissä...
Asiat ovat onneksi kehittyneet tuosta hetkestä kun avauduin tälle palstalle. Kaapistakin olen ehtinyt ryminällä tulemaan nyt jo useammalle ystävälleni ja vastaanotto on ollut murskaavan positiivinen :)
Kuitenkin yksi asia puuttuu - sen lisäksi, että saisin unelmieni pojan itselleni - vastaavassa tilanteessa elävän kohtalontoverin tapaaminen tekisi todellakin hyvää!
Olen Tampereella vain ensi perjantaihin eli 25.7. - jos sitä ennen ehdittäisiin tapaamaan ja käymään vaikka jossain kahvilassa jutustelemassa. En ole tottunut sopimaan tapaamisia näin nettipalstan kautta..
Ja yksi asia jonka haluaisin tietää ennen mahdollista tapaamistamme - oletko kovastikin minua vanhempi ja kokeneempi elämässä? Itse siis olen -88 syntynyt yliopistoelämää pian aloitteleva siloposki.
Mutta vastaile ja katsotaan josko tavattaisiin.
Moi,
vai, että kaapin ovet jo lennelleet saranoiltaan..;) Hyvä juttu sit, varsinkin jos palaute ollut positiivista! :) Mä oon siis 25-vuotias opiskelijaheppu. Kaffittelut vois olla ihan jees! Profiilistani löydät yhteystiedot.