Palasimme äskettäin viikon matkalta Sao Miguelille. Saari oli enimmäkseen positiivinen kokemus. Kaunista ja rauhallista. Asuimme hotelli Terras Nostrassa, jossa oli vähäisestä kuluneisuudestaan huolimatta menneen ajan tyyliä.
Ainoastaan jäi vaivaamaan, mistä olisi löytynyt hyviä ravintoita Furnasin lähistöllä. Palaamme nimittäin varmaan takaisin juuri Terra Nostraan viimeistään ensi kesänä.
Hotellin ravintolassa sai nauttia tyylistä ja lähinnä kansainvälisestä ravintolaruuasta. Paikalliset erikoisuudet jäivät varmaan enimmäkseen kokeilematta. Olisin erityisen kiinnostunut hyvistä kalaruuista ja merenelävistä.
Söimme kerran Tonyn ravintolassa Furnasin keskustassa. Tämä ravintola muistutti mielestämme lähinnä ruokabaaria. Unohtumaton ruokaelämys oli ravintola O Miromarissa Furnasissa. Maistoimme paikallista pataa, joka on haudutettu maaakuopassa. Täytyy sanoa, ettemme aikoihin ole syöneet mitään niin vastenmielisen makuista ruokaa. Tai siis oikeastaan raaka-aineet olivat hyviä, mutta kaikki maut olivat kadonneet pitkän haudutuksen aikana.
Mutta siis kyselisin vihjeitä hyvistä ravintoloista Furnasin, Povoçaon tai Vila Franca da Campon lähistöllä, myös Ribeira Grande olisi kiinnostava, jos ravintoita olisi helppo löytää. Liikumme myöskin seuraavalla kerralla autolla, mutta ei viitsi lähteä ajelemaan, jos ei tiedä tarkkaan osoitetta ja jos ei ole mitään käsitystä ravintolan tarjonnasta. Ponta Delgadasta varmaan löytyy tarjontaa, pääkaupunki sijaitsee hieman liian kauakana Furnasista.
Kiitos jo näin etukäteen kaikista vihjeistä!
Hyviä ravintoloita???
8
1789
Vastaukset
Cozido das Furnas on Furnasin erikoisuus, jota tarjoaa 5 ravintolaa paikkakunnalla. Cozido das Furnasista joko pitää tai ei. Olen itse syönyt mainittua pataa pari kertaa ja enää en aio sitä nauttia, kun menen Furnasiin. Toki voin yhä syödä, mutta kun oma menuuni on kovin erilainen, pari kertaa riittää kyseiseen ruokaan tutustumiseen.
Olen luonnehtinut azorilaisia ja portugalilaisia ravintoloita yleensäkin moneen otteeseen näillä Portugalin palstoilla.
Tavallinen portugalilainen ravintola on kansanläheinen, mutta siellä palvellaan toisin kuin suomalaisessa ruokabaarissa, ja viiniä ja viinaa saa eikä hintakaan päätä huimaa. Tonyn ravintola on ihan tyypillinen perinteinen azorilainen ravintola, samoin on Miromar, jossa menussa on tarjolla muutakin kuin mainitsemaanne pataruokaa.
Furnasissa ei tarjonta jo näkemästänne kummene. Vila Franca do Campon suhteen tilanne ei ole merkittävästi erilainen. Povoacãon keskustassa on ihan vastaavia perinteisiä ruokapaikkoja kuin Furnasissa. Ribeira Grandessa saattaa olla enemmän ravintoloita, joissa on kankaisia pöytäliinoja. Lagoan keskustassa on pienellä alueella monta ravintolaa, jotka voivat olla kokeilemisen arvoisia.
Perinteiset, suomalaisten mielestä vaatimattomat azorilaiset (ja portugalilaiset)ravintolat tarjoavat juuri sitä aitoa paikallista ruokaa. Heti kun pöytäliinat muuttuvat kankaisiksi ja annokset koristellaan gourmet-tyyppisiksi, niistä katoaa aitous.
Perinteinen keittiö on Azoreilla ja Portugalissa arvossaan. Suomessa se on museoitu ja sen ovat korvanneet kansainväliset virtaukset.
Tyypillinen azorilainen ravintola-asiakas ei mene ravintolaan hakemaan uusia maku- tai esteettisiä elämyksiä. Hän menee sinne syömään ruokaa, jonka hän tunnistaa. Niinpä ruokalistat ovat varsin pelkistettyjä ja niistä puuttuvat kuvailut ja tieto esim. siitä, mitä lisukkeita pääruoan kanssa tarjotaan. Tätä informaatiota ei katsota tarpeelliseksi, sillä kaikki paikallisethan asian tietävät.
Perinteisten azorilaisten ravintoloiden välillä ei ole suurta eroa, yksi tykkää yhdestä, toinen toisesta. Täältä Ponta Delgadasta niitä löytyy enemmän ja jos joskus tulette tänne, niin poiketkaapa vaikka Fernando Rápòtaxossa, Rua Misericordia, 51. Ennen Ponta Delgadaa Praia das Milicias -ranta-alueella on ravintola nimeltä Mariserra, joka saattaa olla kokeilemisen arvoinen.
Lisää tarinaa azorilaisesta ruoasta löytyy sivuiltani osoitteesta http://ofinlandes.com/?idLing=1&idApplMod=idApplModAzoriniVer&idApplModVerReg=12- siellä käynyt
Oletpas hienot sivut saanut aikaiseksi! Kiitokset mahtavasta informaatiosta!
- Sippu
Ponta Delgadasta Intialaista tai Nepalilaista ravintolaa, Kiinalaisesta taisi Masseur jossain viestissä mainitakin?
Sippu kirjoitti:
Ponta Delgadasta Intialaista tai Nepalilaista ravintolaa, Kiinalaisesta taisi Masseur jossain viestissä mainitakin?
Meidän kulinaarinen kansainvälistyminen ei ole vielä edennyt Intian ja Nepalin keittiöihin. Pelkään pahoin, että se on Aasian osalta jämähtänyt kiinalaisiin ravintoloihin, joista suosittelen Restaurante Cantãota Hipermercado SolMarin naapurikorttelissa ja VIP-hotellin naapurissa.
- furnas
Olimme kesäkuussa Sao Miquel Park hotellissa ja hyvä hotelli olikin, mutta kun menemme ensi kesänä sinne taas niin haluaisimme mennä Terra Nostra hotelliin, koska sen ympäristö on todella ihana ja kylä myös. Onkohan se hotelli tarkoitettu ollenkaan perheille?? Lapset eivät ole enää niin pieniä että tarvitsisivat mitään lasten huvituksia. Riittää kun on uima-allas ja joitain kauppoja lähistöllä.
Saakos vuokra-auton hotellille vai täytyykö hakea jostain??Tässä linkki aikaisempiin Terra Nostraa koskeneisiin viestiketjuihin tällä palstalla:
http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&advanced=1&all_words=&some_words=&exclude_words=&exact_words=terra nostra&conference=&poster=&sort=relevance&search_interval=fixed_interval&fixed_interval_time=0&sd=01&sm=01&sy=2001&ed=20&em=7&ey=2008&hpp=25
Tämän palstan yläosassa on hakutoiminto, josta laajalla haulla voi rajata pois aiheeseen kuulumattomia viestejä (vaihtoehto "täsmälleen nämä sanat"). Hakutoiminnolla saa luettavaksi kaikki aikaisemmet keskustelut, myös ne, joita ei enää voida näyttää.
Edelläolevissa viesteissä on myös lapsiperheiden kokemuksia Terra Nostrasta.
Furnasista saattaa olla lisätietooa sitä koskevissa viesteissä, jotka ovat tässä hakutuloksessa:
http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&advanced=1&all_words=&some_words=&exclude_words=&exact_words=furnas&conference=&poster=&sort=relevance&search_interval=fixed_interval&fixed_interval_time=0&sd=01&sm=01&sy=2001&ed=20&em=7&ey=2008&hpp=25
Furnasissa on pieniä sekatavarakauppoja (minimercado, Casa Cheia) vähintään se pari kappaleita, joka matkanjärjestäjän esitteessä mainitaan, ravintoloita huomattavasti enemmän.
Portugalilaisesta ravintolakuttuurista kerron omilla sivuillani, http://ofinlandes.com/?idLing=1&idApplMod=idApplModAzoriniVer&idApplModVerReg=12.
Autovuokraamon kanssa on varmasti mahdollista sopia auton toimituksesta haluttuun paikkaan. Helpointa lienee ottaa auto lentokentältä ja lähteä suoraan kohti Furnasia.
Furnasin taajama on tiukkaan rakennettu, samaan tapaan kuin kaikki muutkin Azorien väestökeskittymät. Niinpä oleskelutilat (aukiot) ovat vähäiset ja kevyen liikenteen väylät vaatimattomat. Terra Nostraan rajoittuvasta puistosta kerrotaan ylläolevan haun viesteissä.
Luonnossa patikoinnista innostuneelle Furnas ja Povoacão (kunta, jossa Furnas sijaitsee) ovat kiinnostavia, sillä alueella on monia merkittyjä patikointireittejä. Furnas tarjoaa myös erinomaisen mahdollisuuden tutustua tuliperäisyyteen.- Pian takaisin
Kiitos ravintolatiedoista.
"Tyhyjän saa pyytämätikki" ,sanottiin ennen vanahaan Pohjois-Pohjanmaalla. Masseurille kiitos hienoista yleistiedoista. Jossain muussa keskustelussa hän mainitsi nimeltä kaikki Furnasissa olevat ravintolat, mutta ei kuitenkaan suvainnut tehdä sitä näissä viesteissä.
Olin etsimässä vinkkejä yksittäisistä hyvistä ruokapaikoista, mutta keskustelu meni jo aivan harhateille. Sinne Lagoaan sitten seuraavalla kerralla.
Vielä voitte kertoa hyvistä ravintolakokemuksistanne. Pian takaisin kirjoitti:
Kiitos ravintolatiedoista.
"Tyhyjän saa pyytämätikki" ,sanottiin ennen vanahaan Pohjois-Pohjanmaalla. Masseurille kiitos hienoista yleistiedoista. Jossain muussa keskustelussa hän mainitsi nimeltä kaikki Furnasissa olevat ravintolat, mutta ei kuitenkaan suvainnut tehdä sitä näissä viesteissä.
Olin etsimässä vinkkejä yksittäisistä hyvistä ruokapaikoista, mutta keskustelu meni jo aivan harhateille. Sinne Lagoaan sitten seuraavalla kerralla.
Vielä voitte kertoa hyvistä ravintolakokemuksistanne.Näillä palstoilla on hakutoiminto, sekä normaali että laajempi sellainen. Toiminto löytyy jokaisen palstan yläosasta (Haku). Sillä löytyvät kaikki aikaisemmat keskustelut aiheesta (myös ne joita ei enää näytetä) vuodesta 2001 lähtien sopivia hakusanoja (Furnas, Terra Nostra, Povoacão, Lagoa das Furnas, jne.) käyttäen.
Olen painottanut Portugalin ravintolakulttuurin tuntemista, koska sen avulla on helpompi ymmärtää kokemaansa. Suomi ja Portugali ovat ruoan ja ravintolakulttuurin suhteen eri planeetoilta.
Olen kirjoittanut aiheesta myös kotisivuillani.
Valitan, että vastaukseni eivät tyydytä jokaista kysyjää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,714235Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt152704Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242387Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod142277Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072183Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1092183Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992131Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6071937MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141915Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673