silloin rakastin sua. Olisin omakseni ottanut, jos olisit ollut vapaa. Oli pakko torjua, kun et ollut.
En koskaan sulle saanut kertoa. Se on outoa, että pelkkä tunne voi olla yksi elämän kauneimmista ja merkityksellisimmistä muistoista...
En koskaan sulle saanut kertoa. Se on outoa, että pelkkä tunne voi olla yksi elämän kauneimmista ja merkityksellisimmistä muistoista...
Vastaukset 22
Vanhimmat
tää, olin vapaa kaks kuukautta sun tapaamiseen, jälkeen, siitä eteenpäin siis.
niin kuin jo totesitkin. Jotenkin säälittää kaikki nämä saamani vastaukset. Säälittää, kuinka ihmiset niin epätoivoisesti haluaisivat, että joku olisi heitä rakastanut ja jäänyt kaipaamaan. Kirjoitin tun vain tänne bittiavaruuteen, oikeaa henkilöä viestini ei tavoittanut eikä tule tavoittamaan.
jos minuu tarkoitat. Luuulenpa, että tiesit tilanteesta paaaljon enemmän, kuin minä.
Välillä tuli ihan hölmö olo kaikesta, kun ei tiennyt mitä mikäkin juttu tarkoitti.
No, mukavia muistoja joka tapauksessa, huvittuneena niitä joskus mietin.
Hän ei ikinä kirjoittaisi noin. Ei sovi meidän tilanteeseen ollenkaan. Sorry.
voisitko kertoa edes meneekö naiselle vai miehelle ja oletko itse kumpi. Ilmansuunnankin saa halutessaan kertoa.
koska se henkilö jolle ajatuksen ilmaan heitin, ei käy tällä palstalla odottelemassa viestejä minulta. Eli ei ollut sulle.
nyt - mutta olen muistojeni vanki, jo vuosia. Pieni hetki, mutta ei unohdu. Sinä olet mielessäni joka päivä.
Hän oli varattu ja on varattu samaan henkilöön vieläkin. Minä en voi olla mielessäsi joka päivä, koska et edes tunne minua.
valtavan ihana, en ole tuntenut ketään toista kohtaan ikinä niin.
Siinä vaiheessa kun tulen eroamaan tulee käymään kuitenkin niin etten saa tätä
jonka haluaisin.
muistaakseni ei paljoo keretty juttelee, koska olin kuin puulla päähän lyöty mutta ehkä ensi kerralla:)
tosin hänkään ei tule koskaan saamaan minua, vaikka joskus eroaisikin. Hän poltti sillat takanaan.
ja ehkä viisaampaa ettemme näe enää - satuttaisi minua liikaa. Aina kuitenkin palaan katsomaan sua ja se repii sydämeni.
Olen itseni kiduttaja :D
Miten niin "enää". Eihän me olla koskaan tavattukaan :D
oot ollu muhun yhteydessä, kun noin varmasti kuitenkin asioista kirjoitat??
sitten edes aloitit koko ketjun??
"hän poltti sillat takanaan"......mua ihan alkaa pelottaa että tarkoitat mua- väärinymmärretty olen sitten ja haluaisin oikaista muutamankin seikan hänelle/ sulle.......
mut anti mennä vaan, nyt on syöksykierre meneillään, parempi ettet/ ettei hän tulekkaan lähelle ettei joudu samaan syöveriin mun kanssa!!
minäkin muistelen, mutta en huvitu - pikemminkin multa salpautuu henki
entä jos?
mutta viestini ei ollut sullekaan. Ei ole kuutta kirjainta hänen nimessään eikä hän ole ikinä lukenut edes kirjoittamaani viestiä tänne. Hän tulee ikuisiksi ajoiksi olemaan tietätämätön minkälaiset tunteeni olivat.
Joskus, silloin tällöin, itseasiassa usein tunnen kuten sinä kirjoitat. Ei se ole myötähäpeää, ei empatiaa, vain toteamus. Ei hänkään näillä palstoilla käy, miksi kävisi? Ja vaikka kävisikin, miksi vastaisi. Jos toinen on valintansa tehnyt, sanat sanottu, teot tehty, miksi vielä vatvoa asiaa. Minäkin kirjoittelen kunnes tämä tunne muuttuu niin arkipäiväiseksi etta voin jatkaa elämää ilman häntä. Vaan kun unesta herään, ajattelen häntä. Ei aina mutta usein. Ja varattu olen, ettäs tiedät. Siltoja olen polttanut. Primitiivireaktiona.
Hän taitaa jäädä viimeiseksi rakkaudekseni. Ennen seuraavaa, sanoisi koiranleuka. Mutta enhän tiedä edes seuraavasta päivästä, tuleeko se. Mulle riittää tämä päivä. Tämäkin päivä alkoi sumuisena, harmaana. Pidän siitä. En halua kuormittaa mieltäni kauniilla asioilla kuten auringonpaiste, kesä, värikäs luonto... Arki on hyvä. Kun en kaunista, värikästä, lämmintä, auringonpaisteista elämää saanut, otan tämän. Joskus heikkona hetkenä kaipaan... päivittäin... Mutta hyväksyn, tai ainakin yritän. Hän vei auringon mennessään, sateen kuningatar. En sano että pitäköön, toivon että on onnellinen valintansa kanssa. Se tieto riittäisi mulle.
Mitään en kadu. kaiken varmaan tekisin samoin. Olet enemmän kuin oikeassa siinä että pelkkä tunne tekee elämästä enemmän elämisen arvoista
mutta silti on jäänyt kaipaamaan, niin se on mullekin ns. järkevälle ihmiselle tosi kova paikka.Alun alkaenkin juttu oli mahdoton, hän on varattu ja minä myös. En voi vieläkään käsittää, mikä ihme minun ja tuon toisen ihmisen välillä oli, koska ihastuin häneen heti kun hänet näin. Yritin kaikin keinoin vältellä tunteitani, mutta en siinä onnistunut, koska kaipaan häntä vielä tänäänkin..vielä vuosien jälkeen. Hänen tunteistaan en tiedä kuin sen, että hänkin ihastui minuun silloin. Tiesin sen, kun hän katsoi minuun. Hänen aloitteestaan tilanne sitten meni siihen, että emme nähneet enää viikoittain niinkuin siihen asti. Hän lopetti omista syistään..
Mutta kaikenkaikkiaan olen myös sitä mieltä, että on ihmeellistä, miten tunne voi säilyä vuosia, vaikka harvoin ohikulkiessa näen hänet. Ei auta kuin mennä eteenpäin ja ajatella, että joskus tunteet haalistuu. Ja on totta, että ihmisen kohdalle voi tulla joku, jota ei voi koskaan itselleen saada, vaikka kuinka tuntuisi siltä, että hän olisi juuri Se oikea.
Niin se vaan menee..
viestejä. Minua pelottaa miten tunnekylmiä te ihmiset olette kun voitte todeta noin olkapäitä kohauttamalla että sinne meni, rakkauteni. Rakastan häntä, en unohda ikinä, mutta valitsen vaieta ja mennä menojani. Puuttuuko teiltä sydän vai missä on vika? Minä en olisi luovuttanut, yritin pitkään, mutta lopulta oli pakko kun ei ollut kun hiljainen tiiliseinä vastassa joka ei puhua pukahtanut minulle. Samanlainen kun te olette. Se satuttaa, se lamauttaa, se vie voimat ja elämänilon pitkäksi aikaa. Toivon teille sitä samaa lääkettä!
koska vielä vuosien jälkeenkin on suuri kaipauksen tunne jäljellä. Ehkä suomalaisen luonteeseen kuuluu se, että mieluummin luovuttaa ja jää kaipaamaan kuin taistelisi tunteidensa puolesta. Ja se on jo melkein pakon sanelemaa, että jos on varattu, niin valintoja on tehtävä ja usein sitten "hylkää" ihastuksensa mieluummin kuin hajottaa vanhan suhteen. Ja kärsii varmasti.. Huono omatunto ja samalla saavuttamattoman ikävä ovat varmasti niitä tunteita, joita käy läpi. Itse en toivo kenellekään sellaista.
Luitkohan sä oikeesti näitä viestejä? Kun on parikymmentä vuotta järjen kanssa elänyt toisen kanssa, ja sitten tulee tunne, ihastuminen aivan muuhun ihmiseen ja kyseenalaistaa kaiken siihenastisen. Kyllä mä ainakin tottavie tiedän miltä se lääke jota sä mulle tarjoat, maistuu! Sydän, kyllä, sydän sanoo kyllä, mutta järki sanoo ei... Sellaista moraalia, etiikkaa, jumalaa, mitä lie, ei helposti löydykään joka ilman muuta hyväksyisi sydämen tarjoaman ratkaisun. Voi h******i sentään! Ja onhan sillä toisella ja kolmannella ja jopa neljännellä osapuolella sanansa sanottavana asiasta. Viestisi perusteella et oikein käsitä kuinka kipeitä, todella kipeitä ratkaisuja nämä ovat. Ei se ole tunnekylmyyttä, se on elämää, todellakin, elämää. Elämässä ei saa sitä mitä haluaa. Eikä aina ole hyväksikään. Luuletkos oikeasti että olemme vaienneet? Minäkin, aloittajakin, puhumme, kirjoitamme, olemme puhuneet sen tunteen kohteen kanssa...
Itseasiassa olen kateellinen sinulle jos olet aina saanut seurata sydämesi ääntä. Joutumatta valitsemaan...
Ja mies olen, joita yleensä tunnekylmiksi haukutaan...