Lypsetty olo!

Olen neljän lapsen kummitäti. Vanhimmat lapset ovat jo täyttäneet 18 vuotta, nuorin jo koulussa.
Kun minua viimeisillä kerroilla pyydettiin kummiksi, olisin jo kieltäytynyt mielelläni, mutta toisaalta pidin sitä kunniana. Nämä lapset ja nuoret ovat suloisia enkä juuri ole katunut.

Nyt viime vuosina on alkanut pirusti ottaa päähän vanhempien, etenkin äitien älytön hössötys lastensa nimipäivistä, synttäreistä jne. Kummin on kyllä oltava paikalla kaikissa juhlissa paketteineen kaikkineen. Jos nimipäiviä ei oikeana päivänä ehditä viettämään, ne on vietettävä joka tapauksessa.

Kummilta odotetaan kaikkinaista lasten ihailua ja ylistystä, mutta kiitos kummitädille on tiukassa. Etenkin lasten tulisi mielestäni myös oppia huomioimaan kummiaan ja kiittämään. Kummius on molemminpuolinen suhde, ei yksipuolista.

Nykyaikana tuntuu, että lapset opetetaan kaikkinaisiksi lypsäjiksi ja kummi on sopiva lypsettävä! Eräs mies totesikin yleisönosaston palstalla: Säästääksenne kaikkien vaivoja, lähettäkää postisiirtolomake postitse.

Tässä kirjoituksessani en siis syytä lapsia, vaan ravistelen teitä vanhempia. Olisi mukava saada edes synttärikortti kummilapselta.
51465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kummiushan loppuu rippikouluun ja sen pakollisen rippiristin ostoon. Kumminhan alkuperäinen tehtävä on neuvoa kristillisissä asioissa. Voit siis rippijuhlissa todeta tämän ja sanoa kummivelvollisuutesi täytetyksi. Monet tietysti hankkivat lahjat vielä häihin ja ammattiin valmistujaisiin. Enempää ei voi vaatia, se on jo todella lypsämistä.

Äänestä

Vanhemmat lypsävät sinulta rahaa ja lahjoja koska annat heidän tehdä niin.

Äänestä

ärsyttää kun kummilapsen äiti haluaa aina pitää ISOT nimpparit joihin kaikki 7 kummia kutsutaan ja jos sanotaan ettei päästä, (asutaan kaukana) niin
sitten vastaus on että juhlitaan sitten kun tulette seuraavan kerran. Eli nimppareilta ei pysty luistamaan vaan lahja on oltava tietenkin kun juhlimaan mennnään -vaikka nimppareista olisi jo 2kk! Me itse emme juhli mitenkään omienkaan lasten nimppareita, joten tuntuu tosi naurettavalta juhlia toisen lapsen päiviä. Omatkin lapset vähän ihmettelee asiaa.

Jossain vaiheessa pyydettiin myös kummilapsen sisarusten nimppareille ja synttäreille, mutta kieltäydyin aika suorasanaisesti eikä kutsuja ole onneksi enää tullut. Ja todellakin, nykyajan lapset ovat tosi kiittämättömiä. Tavaraa on kuin lelukaupassa, eikä lahjasta osata kiittää. Eikä vanhemmat edes vaadi kiitosta.

Äänestä
  • Toiseen ketjuun jo totesinkin, että kummin tehtävä on tukea kristillisessä kasvatuksessa ei mitään muuta. Edes "pakollisen" rippiristin ostaminen ei ole pakollista.
    Minä lähetän nimipäiväkortin, jos ei riitä, olkoon riittämättä. Ei muiden ihmisten odotuksia voi ruveta täyttämään tai sitten joutuu lypsylehmäksi. Itse te sen kunniatehtävän tavoitteet itsellenne laaditte tai annatte muiden ihmisten laatia. Olen itsekin törmännyt siihen, että esiteltiin lahjatoiveita. Ne ylittivät minun käsitykseni siitä, kuinka paljon laitan kummilahjaan rahaa, joten ostin vaatimattomampaa. Sen jälkeen vaatimuksia ei ole tullut.

    Äänestä

  • olla lypsylehmä kirjoitti:

    Toiseen ketjuun jo totesinkin, että kummin tehtävä on tukea kristillisessä kasvatuksessa ei mitään muuta. Edes "pakollisen" rippiristin ostaminen ei ole pakollista.
    Minä lähetän nimipäiväkortin, jos ei riitä, olkoon riittämättä. Ei muiden ihmisten odotuksia voi ruveta täyttämään tai sitten joutuu lypsylehmäksi. Itse te sen kunniatehtävän tavoitteet itsellenne laaditte tai annatte muiden ihmisten laatia. Olen itsekin törmännyt siihen, että esiteltiin lahjatoiveita. Ne ylittivät minun käsitykseni siitä, kuinka paljon laitan kummilahjaan rahaa, joten ostin vaatimattomampaa. Sen jälkeen vaatimuksia ei ole tullut.

    Itse olen ostanut kummilapsille aika paljon kristillisiä kirjoja lahjaksi, jotta kummin tehtäväni tulisi täytetyksi. Olen myös tilannut heille ikätasoon sopivan kristillisen lehden. Olen pyytänyt kummilapsia yksin tai vanhempineen kansamme seurakunnan tilaisuuksiin, esimerkiksi lastentapahtumiin. Itse olen kyllä lahjafriikki, eli tykkään ostella ja antaa lahjoja, mutta en näe että se olisi kummin tehtävä, vaan nimenomaan tuo kristillinen kasvatus. Myös esirukous kummilasten puolesta on tärkeä osa kummiutta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Neljän lapsen kummitäti kirjoitti:

Olen neljän lapsen kummitäti. Vanhimmat lapset ovat jo täyttäneet 18 vuotta, nuorin jo koulussa.
Kun minua viimeisillä kerroilla pyydettiin kummiksi, olisin jo kieltäytynyt mielelläni, mutta toisaalta pidin sitä kunniana. Nämä lapset ja nuoret ovat suloisia enkä juuri ole katunut.

Nyt viime vuosina on alkanut pirusti ottaa päähän vanhempien, etenkin äitien älytön hössötys lastensa nimipäivistä, synttäreistä jne. Kummin on kyllä oltava paikalla kaikissa juhlissa paketteineen kaikkineen. Jos nimipäiviä ei oikeana päivänä ehditä viettämään, ne on vietettävä joka tapauksessa.

Kummilta odotetaan kaikkinaista lasten ihailua ja ylistystä, mutta kiitos kummitädille on tiukassa. Etenkin lasten tulisi mielestäni myös oppia huomioimaan kummiaan ja kiittämään. Kummius on molemminpuolinen suhde, ei yksipuolista.

Nykyaikana tuntuu, että lapset opetetaan kaikkinaisiksi lypsäjiksi ja kummi on sopiva lypsettävä! Eräs mies totesikin yleisönosaston palstalla: Säästääksenne kaikkien vaivoja, lähettäkää postisiirtolomake postitse.

Tässä kirjoituksessani en siis syytä lapsia, vaan ravistelen teitä vanhempia. Olisi mukava saada edes synttärikortti kummilapselta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu