Miksi ihminen ei saisi olla katkera?

Jaaha.

Ihan niin kuin Jumala olisi ainut toimija tässä maailmassa.

Kyllä ne ihmisetkin jotain tekee - nimittäin paljon pahaa! Esimerkiksi minun tapauksessani se ei ollut Jumala, joka otti minusta avioeron, vaan ex-mies.

Kaikkea ei pidä hengellistää!!!

Tuhkasta nousee Feenikslintu. Joskus on poltettava vanha että voidaan rakentaa uutta.

Ihmisen koko elämä on oppimista ja kasvua, niin se vaan on, eikä koskaan ole valmis, ei koskaan, ja sehän se onkin monen henkisen kypsyyden merkki, että hoksaa, että ei sittenkään tiedä kaikesta kaikkea, eikä olekaan aina oikeassa ja sekin sattuu

Tuhkasta kirjoitti:

Tuhkasta nousee Feenikslintu. Joskus on poltettava vanha että voidaan rakentaa uutta.

Ihmisen koko elämä on oppimista ja kasvua, niin se vaan on, eikä koskaan ole valmis, ei koskaan, ja sehän se onkin monen henkisen kypsyyden merkki, että hoksaa, että ei sittenkään tiedä kaikesta kaikkea, eikä olekaan aina oikeassa ja sekin sattuu

Lue lisää

Minun mielestä vanhan polttaminen ja luopuminen ei olekaan katkeruutta.
Mielestäni katkeruutta on se kun pidetään väkisin vanhasta jo menetetystä kiinni ja syytetään kaikesta tapahtuneesta ja tapahtumattomasta muita. Ollaan sitä mieltä, että kaikki on vain epäreilua, eikä nähdä metsää puilta. Kieriskellään itsesäälissä ja kostonhalussa.

Onneksi todellakaan ihminen eikä elämä ole koskaan valmis. Erehtyminen on inhimillistä, mutta silti se tekee toisinaan kipeää.
Myös katkeruus on inhimillistä enkä usko, että siltä tunteelta voi kukaan täysin välttyä. Se on kuitenkin tunnistettava ja hyväksyttävä ja sitten osatava käsitelllä pois päiväjärjestyksestä. Katkera saa todellakin olla, kuten kaikki muutkin negatiiviset tunteet on hyväksyttäviä, mutta ei kannata jäädä siihen makaamaan.

jos sormeet jäävät oven väliin, ei kannata tuntea kipua.

mieltä että kirjoitti:

jos sormeet jäävät oven väliin, ei kannata tuntea kipua.

Katkeruus on sitä, että vääntää kipeitä sormiaan puhaltamisen sijaan.

happyppah kirjoitti:

Katkeruus on sitä, että vääntää kipeitä sormiaan puhaltamisen sijaan.

kipeisiin sormiin ei aikuisten oikeasti auta millään tavalla kivun hellittämiseksi.

Realismi kunniaan. Kaiken viisauden ja kehityksen alku on tosiasioiden, niiden kipeidenkin, tunnustaminen.

mieltä että kirjoitti:

jos sormeet jäävät oven väliin, ei kannata tuntea kipua.

Eihän katkeruudessa ole kyse kivusta vaan VIHASTA, johon uhri/uhriksi tekeytyvä jää kiinni!

Hän pitää vihastaan niin tiukasti kiinni, että muu elämä kärsii tai jää kokonaan elämättä. Tämän vuoksi hän katkeroituu.

Miksi hän sitten takertuu vihaansa?
Syitä on varmaan moniakin, mutta useimmiten taustalla on se, ettei uhri/uhriksi tekeytyvä tunnista tai osaa käsitellä vihaansa.

mihinkään "ihminen on älykkäämpi ja pitäis tajuta"-skeidaan, koska pohjimmiltaan ihminen on vaan pelkkä elukka, apina sen yhteiskunnan sivistyksen nätin ulkokuoren alla.

Tossa on osa tottakin, mutta on niinkin että toiset vaan ei kertakaikkiaan lannistu lannankaan alla ja toiset lannistuu jo pelkästään kun sana sanotaan.

Voi olla joku oppimisjuttu tai jotain. Esimerkiksi on väitetty että lapset, joita ei ole pidetty pienenä sylissä, jotka eivät siis ole tunteneet fyysistä turvallisuuden tunnetta ovat arempia ja heillä on heikompi itsetunto, kuin niillä lapsilla joita on paijattu ja pidetty sylissä.

Nö mä tästä väittämään muta, aikoinaan kun mm. Romaniasta haettiin lastenkotilapsia sankoin joukoin länsimaihin, nin oltiin niin autuaan onnellisia, kunnes sitten lasten kasvettua tulikin ilmi, että nämä "lastenkotilapset" ovat useammin (kuin keskiverto) sosiaalisesti heikkolahjaisia, narsistisia psykopaatteja.

Niino miten se liittyy tähän keskusteluun. Siten että, aina voi tarkastella asioita muultakin kantilta, kuin just ihan vaan siltä omannavan kapealta kulmalta.

Se vaatii tosin voimia ja uskallusta. Helpompihan se on jäädä huoneen hämärään ruikuttaan, kuin asuta ulos ja ottaa selvää mikä on!

Kun ihminen kokee, että hän ei voi vaikuttaa asioiden tilaan itse, hän myös uhriutuu. Uhriutuminen vaikeuttaa elämää jo huomattavalla tavalla.

Epäoikeudenmukaisuuden kohtaaminen aiheuttaa vihaa. Vihassa rypeminen taas katkeroittaa.
Katkeroitua voi myös omalle kohtalolleen, kohteen ei tarvitse olla toinen ihminen.

Huomattava on, että aina ei kyse ole oikeasti epäoikeudenmukaisuudesta, vaan yksilö saattaa ajatella vääristyneesti omasta erityisyydestään ja vaatia erityiskohtelua muilta, joihin muilla ei tietysti voi olla tarvetta.