Luja on perusta.

Hei! Rakkaat veljet ja sisaret täältä Rangerien päämajasta..

Luja on perustana Usko perheen perustamiselle, avioliiton solmimiselle uskovainen parisuhde. Vaikea on ajatella avioitumista epäuskoisen kanssa. Niin moni on siinä tilanteessa, että kipuilee oman uskonsa kanssa aviopuolison löytämiseksi. Ollaan jopa uskoa laittamassa vaihdatuspöydälle. Vaikea on ymmärtää, mutta tunteet sekoittavat meidän poikien ja tyttärien päät. Lujaa Jumalan Tahtoa elämäämme tarvitaan. Kyllähän Siionin Veljiä ja sisaria haluttaisiin puolisoiksi, koska onnellisuus ja luottamus elämään kantavana voimana paistaa sisältä sydämistä ulos. Mitähän mahtaisi tulla parisuhteesta epäuskoisen kanssa. Sitä tässä Jouni poika on joutunut taistelemaan. Uskoa en vaihda tai anna sen haluan pitää ja säilyttää.. Toivottavasti tällekin asialle on ratkaisu. Jumala yksin päättää tämänkin asian..

Karsoni oli poikamies ja Texsi taisi olla myös pitkään yksinäinen. Josko voimia "taistella" lihan himoa vastaa. Jouni 32
1178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

on jo kaikki mennyttä.


Taitaa Suviseurojen jälkeen olla olotila, ETTÄ ON SAATU SINKKUJEN KOTIIN KIRJE, ÄLÄ SEURUSTELE EPÄUSKOISTEN KANSSA, kun joka toinen aloitus on juuri tällainen.

Joten VL ihmisiä rakennetaan Hautamäen viitoittamalle tielle, VL nai vain VL;n, muusta puimattakaan.

”””Luja on perustana Usko perheen perustamiselle, avioliiton solmimiselle uskovainen parisuhde.”” Koska kysymyksessä on VL uskovainen parisuhde, on kysymys vain maallisen lahkon koossa pysyminen. Jos VL olisi kristillinen järjestö, se perustaisi parisuhteen Kristuksen varaan, ei tosien oikeauskoisen varaan. Näin sanoo Raamattu. Täysin kerettiläinen ja pakanallinen ajatus.

”” Vaikea on ajatella avioitumista epäuskoisen kanssa. Niin moni on siinä tilanteessa, että kipuilee oman uskonsa kanssa aviopuolison löytämiseksi.”” Niin, varmaankin kun omatutko on kanissa RY;llä. Ei se ajatus oikein luista.

””Ollaan jopa uskoa laittamassa vaihdatuspöydälle.”” Onko se uskonne perusta, heikon uskon, että pitää kuulua samaan lahkoon, mikä siinä niin hyvää on, kerro se?

Vaikea on ymmärtää, mutta tunteet sekoittavat meidän poikien ja tyttärien päät. Lujaa Jumalan Tahtoa elämäämme tarvitaan.”” Eikö Jumalan tahto ole se, että otamme vastaan evankeliumin, eikä se, mistä akan ottaa?? Mistä nyt on kysymys.

””Kyllähän Siionin Veljiä ja sisaria haluttaisiin puolisoiksi, koska onnellisuus ja luottamus elämään kantavana voimana paistaa sisältä sydämistä ulos.”” Tarkoitatko Siionilla meidän juutalaisten vuorta Israelissa, vai Helsingissä olevaa Helluntailista seurakuntaa. Siellä on ovet auki. Hienoa, että tajusit, että ruoho onkin vihreäpää aidan toisella puolella, ja siellä saattaa myös olla Valo.

”” Mitähän mahtaisi tulla parisuhteesta epäuskoisen kanssa”” MNinä voin tarvittaessa kertoa, mitä helvettiä on olla fundamenttisen VL naisen kassa, kaikkine Vl -riitteineen. Siinä ei juuri ”väärin uskomassa oleva” jaksa kymmentä vuottakaan.

”” Sitä tässä Jouni poika on joutunut taistelemaan. Uskoa en vaihda tai anna sen haluan pitää ja säilyttää.. Toivottavasti tällekin asialle on ratkaisu. Jumala yksin päättää tämänkin asian..”” Mikä se Jouni pojan usko sitten sisältää, kun sitä pitää alta, mutta epäsuisten uskoa tunnetaan.,. Kerro hieman siitä, olisi mielleniitoista.

””Karsoni oli poikamies ja Texsi taisi olla myös pitkään yksinäinen. Josko voimia "taistella" lihan himoa vastaa. Jouni 32”” Varo niitä VL naisia, heille lihan himo saattaa kääntyä sinua vastaan. Hoitele vain sukupuoliset tarpeesi kuten ennekin, yksin Vessassa, kuten 32 vuotiaan poikimien tuleekin, jotain on jo nyt pysyvästi vialla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jouni..32 kirjoitti:

Hei! Rakkaat veljet ja sisaret täältä Rangerien päämajasta..

Luja on perustana Usko perheen perustamiselle, avioliiton solmimiselle uskovainen parisuhde. Vaikea on ajatella avioitumista epäuskoisen kanssa. Niin moni on siinä tilanteessa, että kipuilee oman uskonsa kanssa aviopuolison löytämiseksi. Ollaan jopa uskoa laittamassa vaihdatuspöydälle. Vaikea on ymmärtää, mutta tunteet sekoittavat meidän poikien ja tyttärien päät. Lujaa Jumalan Tahtoa elämäämme tarvitaan. Kyllähän Siionin Veljiä ja sisaria haluttaisiin puolisoiksi, koska onnellisuus ja luottamus elämään kantavana voimana paistaa sisältä sydämistä ulos. Mitähän mahtaisi tulla parisuhteesta epäuskoisen kanssa. Sitä tässä Jouni poika on joutunut taistelemaan. Uskoa en vaihda tai anna sen haluan pitää ja säilyttää.. Toivottavasti tällekin asialle on ratkaisu. Jumala yksin päättää tämänkin asian..

Karsoni oli poikamies ja Texsi taisi olla myös pitkään yksinäinen. Josko voimia "taistella" lihan himoa vastaa. Jouni 32

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu