Karnevaalit

Viikonloppuna onkin sitten perinteisen mansikkakarnevaalit. Juhlaa ja menoa kaupunki täysi.Isommat rytinät ajauttuvat perjantai-illalle. Anna Abreun rokkaa ja Matti Nykänen pitää showta. Perinteistä nykysuomalaista menoa. Anna on olevinaan nuorten suosikki, mutta kyllä ainakin kaivarin konsertissa myös ukot hänestä tykkäsivät. Mitä ihmettä vain näkevät nuoressa nätissä tytössä?

Matti edustaa sitten itseään ja sehän on nähtävä ellei ole jo nähnyt. Kerta ehkä kuitenkin riittää.

Karnevaaleissa nähdään monia julkkiksia, Marja-Liisä Kirvesniemi, Toni Nieminen, Harri Rovanperä ja jotain muita pienempiä kihoja hyväntekeväisyysottelussa. Mutta eipähän ne maailmaa kaada. Oman kaupungin julkkisissakin on riittävästi kestämistä.

Mutta ainahan karnevaalit jotenkin menevät. Eivät ne keskeydy.
111590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ihan h...etin hyvä mainospuhe, lande. Ihan matti olet itekin.

Äänestä
  • Se olis sitten keikka tänään karnevaaleilla. Ehkä olen kunnossa ja täysin iskussa sekä vedän ikimuistoisen keikan karnevaaliyleisölle. Jännitti jo niin että sydän löi tyhjää.

    Mutta pannaan haisemaan ja unohdetaan murheet. Kieltämättä kylläkään en ole kaupungin urheilijoille mikään esikuva ja toivottavasti eivät urheilunuorukaisista tule samanlaisia ehkä tyyppejä. Työ ja urheiluhan se pitää miehen ja naisenkin tiellä. Ei joutava höyryäminen.

    Äänestä

  • Matti Nykänen kirjoitti:

    Se olis sitten keikka tänään karnevaaleilla. Ehkä olen kunnossa ja täysin iskussa sekä vedän ikimuistoisen keikan karnevaaliyleisölle. Jännitti jo niin että sydän löi tyhjää.

    Mutta pannaan haisemaan ja unohdetaan murheet. Kieltämättä kylläkään en ole kaupungin urheilijoille mikään esikuva ja toivottavasti eivät urheilunuorukaisista tule samanlaisia ehkä tyyppejä. Työ ja urheiluhan se pitää miehen ja naisenkin tiellä. Ei joutava höyryäminen.

    kyllä te suonenjokelaiset olette sitten viisasta väkeä.

    Äänestä

ON KOLME HYVÄÄ SYYTÄ MIKSI ME UKOT MENNÄÄN KATSOMAAN HÄNTÄ.1.HÄN ON ERITTÄIN KAUNIS 2.HÄN ON ERITTÄIN KAUNIS.3. HÄN ON ERITTÄIN KAUNIS.(LISÄKSI SUOSIO EI OLE NOUSSUT PÄÄHÄN )

Äänestä
  • Onhan se kivaa olla suosittu ja saada prinsessan kohtelu. Varmasti karnevaaleillakin minusta niin tykätään. Miehet tykkää kun mulla ei ole känkkäränkkäpäivä eikä naiset eikä tytöt ole mulle käärmeissään, koska en ole hutsu. Hymyilään kun tavataan.

    Äänestä

  • Anna & kirjoitti:

    Onhan se kivaa olla suosittu ja saada prinsessan kohtelu. Varmasti karnevaaleillakin minusta niin tykätään. Miehet tykkää kun mulla ei ole känkkäränkkäpäivä eikä naiset eikä tytöt ole mulle käärmeissään, koska en ole hutsu. Hymyilään kun tavataan.

    Karnevalit ovat alkaneet ja vielä sää suosii. Aurinko hellii kaupungilla hengailevia ihmisiät ja kesä näyttää parhaita puoiaan ihmiselämässä. Jonkin täytyy tietenkin olla töissä, eivät kaikki voi vain nauttia sosiaalisuudesta. Alku näyttää kivalta ja tuskin juhlasta tulee mitään kylätappelun luonteista.

    Äänestä

Kyllä se sää nyt hellii Suonenjokea. Ei sada nyrkinkokoisia rakeita, vaan aurinko hymyilee. Kaupungilla onkin monenlaista keikuttelijaa. Vaikkakin mitä se keikuttelu ellei...

Äänestä
  • Ei sade osannut kokonaan olla poissa perjantai-illasta, muttei se kuitenkaan juhlatunnelmaa pilannut. Anna veti nätin keikan ja toi omia fanittajiaan paikalle. Matti taasen paistatteli yleisön suosiossa pieneksi ryysiksesi asti. Hän on enemmän ilmiö kuin laulaja. Olalle taputtelijoita riittää ja saisi kyllä halutessaan muutakin.

    Onhan se hienoa että kaupunki jaksaa järjestää tuollaiset ilmaistapahtumat. Vaikkakin pankki ponssaa, niin onhan siinä kaikenlaista muuta työtä ja menoa.

    Äänestä

  • Anssi kirjoitti:

    Ei sade osannut kokonaan olla poissa perjantai-illasta, muttei se kuitenkaan juhlatunnelmaa pilannut. Anna veti nätin keikan ja toi omia fanittajiaan paikalle. Matti taasen paistatteli yleisön suosiossa pieneksi ryysiksesi asti. Hän on enemmän ilmiö kuin laulaja. Olalle taputtelijoita riittää ja saisi kyllä halutessaan muutakin.

    Onhan se hienoa että kaupunki jaksaa järjestää tuollaiset ilmaistapahtumat. Vaikkakin pankki ponssaa, niin onhan siinä kaikenlaista muuta työtä ja menoa.

    Perjantai-iltana kaupungin ympäristössä oli ihmisiä aivan sopivasti liikkeellä eikä vain ollut paikallisia alan miehiä hoipertelemassa. Jotkus vieraistakin oli vahingossa juonut alkoholipitoista vaikka oli ostavinaan keltaista jaffaa. Sellaisia vanhinko voi sattua urheilijalle jopa MM-kisoissa, niin miksi ei tavallisella tallaajalle. Muttei se menoa häirinnyt, jossain tapauksessa vian piristi sitä.

    Äänestä

  • Ellun kana kirjoitti:

    Nykäs ja Anna huuman haiduttua lauantaina edettiin virallisemmin ja illalla tanssittivat Matti ja Teppo. Se ei tuonut mitään ryntäilyä lavan edessä, eikä turvamiesten tarvinnyt kyydittää heitä turvaan koulun tiloihin kuten Nykästä. Meno oli vähän jäykempää. Mutta onhan se hyvä olla joskus jäykkääkin. Ja lopulta tärkeämpää kuin yleinen meno tai julkinen höyrinä, on kunkin keskinäiset sutinat. Niistä kukin muistaa karnevaalit. Nykäset ja Annat menevät ja tulevat, mutta oma elämä pysyy.

    Sunnuntaiaamu aukeaa auringon helliessä. Tänään onkin sellainen päivä, että jutellaan vain henkeviä. Kukaan ei äkyile mistään, eikä väännä väkisin puujalkavitsiä päivänselvistä asioista. Elämä palautuu hiljalleen raiteelleen.

    Äänestä

  • Krapula-aamu kirjoitti:

    Savolainen perisynti onkin se, että toisaalta yritetään vääntää puujalkavitsejä jokaisesta asiasta ja sitten kuitenkin lähes kaikesta asioista syntyy känä ja kärhämä ja sädittään toinen toistaan julkisesti sekä salaa. Se sävyttää paikallista mediakuvaa. Mutta minkäs sille voi. Mitäs luo meidät loi. Karnevaaleissa ei kuitenkaan onneksi syntynyt kylätappelua. Ei keskenään, eikä muiden kanssa. Ne menivät suhteellisen siististi, vaikka perjantai-iltana väki liikkui hämärimmilläkin seuduilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Petteri Summanen kirjoitti:

Viikonloppuna onkin sitten perinteisen mansikkakarnevaalit. Juhlaa ja menoa kaupunki täysi.Isommat rytinät ajauttuvat perjantai-illalle. Anna Abreun rokkaa ja Matti Nykänen pitää showta. Perinteistä nykysuomalaista menoa. Anna on olevinaan nuorten suosikki, mutta kyllä ainakin kaivarin konsertissa myös ukot hänestä tykkäsivät. Mitä ihmettä vain näkevät nuoressa nätissä tytössä?

Matti edustaa sitten itseään ja sehän on nähtävä ellei ole jo nähnyt. Kerta ehkä kuitenkin riittää.

Karnevaaleissa nähdään monia julkkiksia, Marja-Liisä Kirvesniemi, Toni Nieminen, Harri Rovanperä ja jotain muita pienempiä kihoja hyväntekeväisyysottelussa. Mutta eipähän ne maailmaa kaada. Oman kaupungin julkkisissakin on riittävästi kestämistä.

Mutta ainahan karnevaalit jotenkin menevät. Eivät ne keskeydy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu