Melkein tapoin itseni

Viime syksyni oli aivan hirveä. Kaikki alkoi kuin jäin yksin pieneen kyläkouluumme, ja isoveljeni lähti ylä asteelle. Elämäni oli ollut ihanaa ja minua ei koskaan kiusattu, koska isoveljeni puolusti minua, hän oli "kingi" koulussamme serkkuni kanssa. Heti kun serkkuni ja 2 parasta ystävääni lähtivät koulusta isoveljeni mukanaan, minua alettiin kiusaamaan. En ole paljoa ylipainoinen ja en ole lihavan näköinen, mutta vatsani on hieman pullea. Kun isoveljeni oli poissa, kaikki alkoivat haukkumaan minua. PAKKO-AJATUKSET alkoivat vuoden alussa. Niiden ansiosta haukun äitini niin että hän alkoi aina itkemään vuokseni. Aloin miettimään kauhu-elokuvien kohtauksia ja joka ikistä kuvaa mitä olin nähnyt elokuvasta nimeltä The Ring ja The Ring 2. Olin katsonut ensimmäistä elokuvaa noin 8 vuotiaana ja se pelottaa minua vieläkin. Elämäni meni totaalisesti sekaisin ja aloin epäillä mielen terveyttäni miettiessäni asioita. Minun piti miettiä jokaisen ihmisen pienenpienetkin yksityiskohdat tarkkaan ja kuvitella heille erilainen ilme. Jos joku keskeytti minut mietteissäni, raivosin. Minulla tuli ongelmia kavereideni kanssa ja lopulta paiskatessani tyttöjen oven kiinni "kamujeni" kutsutessa minut tyttöjen vessaan, lasi meni rikki. Heillä oli asiaa, ja olin poika. Mennessäni sinne välitunti loppui ja kaverini ottivat minusta kuvan. He aikoivat näyttää sen opettajallemme, että minä olin tyttöjen vessassa ja he aikoivat hoitaa minut hankaluuksiin. Karkasin koulusta mutta vanhempani lähtivät töistä ja etsivät minut metsästä. Melkein tapoin itseni ja syksyisenä iltana karkasin kotoa muiden mennessä nukkumaan ja melkein sain hypotermian, mutta isäni haki minut pois ulkoa. Sain moitteita ja minut meinattiin siirtää koulusta. Ajattelin vieläkin pelottavia kuvia ja ajatuksia joissa läheiseni kuolevat. Ajattelin pahaa kilteistä ihmisistä ja en kestänyt itseäni. Elämäni oli totaalisesti sekaisin. Uskon kummituksiin ja olen nähnyt pienenä mustapukuisen ihmisen huoneessani herätessäni yöllä, ja se pelottaa minua. Kevät meni hyvin ja todistuksessa luki käytöksestä 7, syksyllä se oli 5.

Elämäni on parantunut jotenkuten, mutta pakko-ajatukset ja numero neuroosit vaivaavat minua vieläkin. Kävin viime vuonna kolme viikkoa psykologilla, ja mietin pahoja ajatuksia aamu-yöllä monesti jopa 2 tuntia, mennessäni kouluun, syödessäni, kävellessäni, maatessani, joka puolella. Tätäkin viestiä kirjoittaessani minun pitää pysähtyä miettimään aina hetkeksi, mutta se ei ole enään niin pitkää.

Toivottavasti ylä-asteella elämäni muuttuu paremmaksi ja saan taas nauttia elämästäni.