Itselläni on jo vuosia ollut masennusta, jonka voimakkuus vaihtelee joskus pidemmissä jaksoissa ja joskus päivittäin. Olo saattaa välillä olla melko normaali, mutta seuraavana päivänä tilanne saattaa olla jo täysin toinen. Yleensä masennuksen laukaisee jonkinlainen epäonnistuminen tai pettyminen jossakin asiassa.
Elämäntilanteeni on periaatteessa ihan hyvä, mutta kaikki ei silti ole niin kuin haluaisin. Koulut on käytynä ja työskentelen koulutusta vastaavassa ammatissa. Työ on välillä mielekästä, mutta useamman vuoden jälkeen haasteet alkavat olla vähissä. Ja toisaalta ylimääräiset haasteetkin pelottavat, joten uutta työtä en ole vielä etsimässä. Palkka ei ole paras mahdollinen ja lainaakin on kertynyt ihan tarpeeksi. Koko ikäni olen joutunut tuijottamaan rahankäyttöä, koska olen lähtöisin köyhästä perheestä. Vaimollani on taas ihan erilainen suhde rahaan ja joka päivä hän shoppaileekin uusia vaatteita/kenkiä/koriste-esineitä ym. turhuuksia, joita ei todellakaan tarvitsisi. Asiasta ollaan puhuttu, mutta silti velkataakka kasvaa koko ajan.
Avioelämä on muutenkin mitä on. Työajat menevät ristiin, joten emme näe toisiamme kovinkaan paljon. Itse nautin säännöllisen työajan eduista eli vapaasta illasta, jonka vietän pienten lasten kanssa tehden kotitöitä. Tuntuu, että elämässä ei ole muuta sisältöä kuin työ/lasten hoito/kotityöt. Omat harrastukset ovat jääneet, eivätkä ne enää kiinnosta, vaikka joskus vapaa-aikaa olisikin. Raskaan päivän ja illan jälkeen ei enää seksikään kiinnosta, kuten joskus aikaisemmin. Ja suuri syy siihen on, ettei vaimo tee koskaan aloitetta.
Viime vuosina tämä masennus on iskenyt voimakkaimmin keväisin ja kesäisin, vaikka nautin niistä vuodenajoista. Viinaa kuluu välillä päivittäin, ei mitään kännejä, mutta sen verran, että pää on vähän sekaisin. Joku voi saada sellaisen kuvan, että ongelmat johtuisivat perhe-elämästäni. Itse en niin tunne, vaikka ongelmia sillä saralla kyllä on. Ongelmia on myös työn suhteen, sillä se ei tarjoa sellaista onnistumisen tunnetta, jota kaipaisin. Kaikki nämä ongelmat kerääntyvät välillä sellaiseksi palloksi, että en näe mitään positiivista tulevaisuudessa. Onhan sitä elämän loppumistakin tullut mietittyä ja keinotkin siihen olisi selvillä. En silti ole valmis ottamaan sitä askelta. Haluaisin vain tietää, miten tätä kaikkea pitäisi alkaa purkamaan. Isäni kuoltua minulla ei ole ollut ketään, jolle voisin puhua ongelmistani. Kertokaa vähän vinkkejä, miten saisin taas elämän raiteilleen.
Elämäntilanteeni on periaatteessa ihan hyvä, mutta kaikki ei silti ole niin kuin haluaisin. Koulut on käytynä ja työskentelen koulutusta vastaavassa ammatissa. Työ on välillä mielekästä, mutta useamman vuoden jälkeen haasteet alkavat olla vähissä. Ja toisaalta ylimääräiset haasteetkin pelottavat, joten uutta työtä en ole vielä etsimässä. Palkka ei ole paras mahdollinen ja lainaakin on kertynyt ihan tarpeeksi. Koko ikäni olen joutunut tuijottamaan rahankäyttöä, koska olen lähtöisin köyhästä perheestä. Vaimollani on taas ihan erilainen suhde rahaan ja joka päivä hän shoppaileekin uusia vaatteita/kenkiä/koriste-esineitä ym. turhuuksia, joita ei todellakaan tarvitsisi. Asiasta ollaan puhuttu, mutta silti velkataakka kasvaa koko ajan.
Avioelämä on muutenkin mitä on. Työajat menevät ristiin, joten emme näe toisiamme kovinkaan paljon. Itse nautin säännöllisen työajan eduista eli vapaasta illasta, jonka vietän pienten lasten kanssa tehden kotitöitä. Tuntuu, että elämässä ei ole muuta sisältöä kuin työ/lasten hoito/kotityöt. Omat harrastukset ovat jääneet, eivätkä ne enää kiinnosta, vaikka joskus vapaa-aikaa olisikin. Raskaan päivän ja illan jälkeen ei enää seksikään kiinnosta, kuten joskus aikaisemmin. Ja suuri syy siihen on, ettei vaimo tee koskaan aloitetta.
Viime vuosina tämä masennus on iskenyt voimakkaimmin keväisin ja kesäisin, vaikka nautin niistä vuodenajoista. Viinaa kuluu välillä päivittäin, ei mitään kännejä, mutta sen verran, että pää on vähän sekaisin. Joku voi saada sellaisen kuvan, että ongelmat johtuisivat perhe-elämästäni. Itse en niin tunne, vaikka ongelmia sillä saralla kyllä on. Ongelmia on myös työn suhteen, sillä se ei tarjoa sellaista onnistumisen tunnetta, jota kaipaisin. Kaikki nämä ongelmat kerääntyvät välillä sellaiseksi palloksi, että en näe mitään positiivista tulevaisuudessa. Onhan sitä elämän loppumistakin tullut mietittyä ja keinotkin siihen olisi selvillä. En silti ole valmis ottamaan sitä askelta. Haluaisin vain tietää, miten tätä kaikkea pitäisi alkaa purkamaan. Isäni kuoltua minulla ei ole ollut ketään, jolle voisin puhua ongelmistani. Kertokaa vähän vinkkejä, miten saisin taas elämän raiteilleen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Puhu tunteistasi muille.
Oli se vaimolle, äidille tai ihan ammattilaiselle.
Masennukseen on hyvä hakea apua.
Masennuksen hoito on nykyään hyvää.
Se on itselläkin ollut mielessä. Äidin kanssa en ole ikinä ollut läheinen, joten puhuminen tällaisesta voisi olla kiusallista. Vaimolle olen ongelmista joskus yrittänyt puhua, mutta en ole ehkä saanut toivomaani vastakaikua. Muutenkin olen aina ollut hiljainen, enkä ole asioistani muille paljon puhunut. Siksi kynnys lähteä tuntemattoman ammattiauttajan puheille on melko suuri. Vähitellen tilanne alkaa kuitenkin tuntua siltä, että jotakin tälle ololle on tehtävä. Nykyisellään jatkuessaan elämästä on kyllä hohto kadonnut.