Kilpailupelko aiheuttaa paljon masennusta. Kun työelämässä ei pysty suoriutumaan pelkästään siitä mieleen tulevien paineiden takia, vaikkei mitään tarvis tehdäkään. Pitäisi osata hommansa ja pitäisi osata pitää puolensa ja pitäisi olla suosittu ja vaikka mitä. Sitten ku työelämän saa väistettyä tulee vaikka mitä paineita yhteiskuntakevottomuudesta lähtien. Ja masennus senkun syvenee. On se helvetti kun työelämän tarkoitus on kilpailu. Se opitaan pienestä pitäen koulussa ja monilla jo kotonakin vanhemmat selittää kuinka elämä on kilpailua ja kuinka tärkeä on pärjätä ja ottaa osaa. Siinä sitten omien vanhempien painostuksessa jo aletaan hikoilla, vaikka hyväähän nuo vain tarkoittivat. Mihin on unohtunut se työn perimmäinen tarkoitus?Miksi juuri tätä työtä ylipäänsä tehdään? Kai sillä muukin tarkoitus on, kuin että työntekijä saa palkkapussin tai että tsiikataan kuka pärjää ja kuka ei? Oliskohan kilpailupelon voittamisesta tehty mitään kirjoja? Edes urheilijoille? Terapia varmaan auttais, mutta harva uskaltaa kilpailupelkoaan myöntää. Masennulääkkeetkään ei auta pelkoon, vaikka kuinka piristäs ja jaksas tehdä kaikkee hullua, mutta kaikki vähänkin kilpailutilanteeseen viittava pelottaa. Miten hitossa sinne terapiaan edes uskaltaa lähteä? Omat vanhemmatkaan ei sitä kestä, kun eihän niillekään tule muuta mieleen, kuin pelko siitä, että kasvatuksessa olisi ollut jotain vikaa.
kilpailupelko
rassukka
0142
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.