hei ajattelin kertoa oman tarina,jos se vaikka auttaisi jotain.
ylä asteella paras kaverini oli kasvissyöjä joten ajattelin itsekin ruveta kasvissyöjäksi olin ajatellut sitä jo aikaisemmin koska äitini on ollut kasvissyöjä jo ainakin 10vuotta.
no aloin sitten syömään vain kasvis ruokia ja jätin lihan kokonaan pois.poltin myös aika paljon tupakkaa joka vei ruokahaluani aika paljon,no voitte arvata miten kävi.
olen aina ollut pienikokoinen ja laiha,mutta jotenkin sitä näki itsensä lihavana,en ymmärrä sitä vieläkään,miten voi olla niin vääristynyt kuva itsestänsä.elikkä kotona kun äiti teki ruokaa,keksin aina jonkun syyn mennä huoneeseeni syömään ja mitenkäs muutenkaan roskiinhan ne ruoat aina meni eikä suinkaan mahaani.äitini ei tästä tiedä vieläkään mitään.
koulussa käytiin kyllä "syömässä",koska ruoka varta vasten tehtiin minua ja kaveriani varten,mutta en minä sitä koskaan syönyt kuin korkeintaan muutaman lusikan tai haarukan,koska ei mahaani enään mahtunut.vatsallaukkuni oli kutistunut mitättömiin,pärjäsin koko päivän pelkällä sämpylällä.
tämä sama homma jatkui vielä kun menin ammattikouluun jossa alani oli ravintola ja hotelli puoli,sitten tuli mukaan myös viiltely,käteni (nyt takaisin katsottunu) olivat aivan kamalat,hirvittää vieläkin miten olen voinut tehdä itselleni sellaista,paraskaverini yritti parhaansa mukaan estääminua ja auttaa mutta ei siinä onnistunut.myös koulussa jotkut luokkakaverit huomasivat käteni ja sen etten syönyt kun laitoimme ruokaa keittiöllä.
painoin sellaiset 40kg ja nukkuminen mahallaan oli minulle mahdottomuus,koska lantoluuni olivat n.2cm mahani yläpuolella,olin ihan kuiva.minulla särki päätä melkein joka päivä,johtuen siitä etten syönyt välillä tuli niin hirveitä kohtauksia etten pystynyt edes makaamaan paikoillaa saati sitten liikkumaan kun pää oli niin kipeä.en ymmärrä miten lääkäritkään eivät tajunneet mikä oli vialla.
no onneksi ammattikoulun ensimmäisen luokan jouluna tapasin nykyisen kihlattuni,joka sai n.puolen vuoden seurustelun jälkeen minut lopettamaan tupakan polton (hänellä astama)
no sitten alkoikin se ihmettely hänen vanhemmiltaan että minkä takia en heillä ikinä syönyt vaikka yö kylässa usein olinkin.alkoivat hekin olla huolissaan kuten myös poikaystäväni,joka sitten pakottamalla pakotti minut syömään,sitä en muista miten hän sen teki,mutta jotain hän teki,
no pikkuhiljaa aloin taas syömää oikeata ruokaa tietenkin aloitin ensin varovasti,ja sitten siirryin taas syömään lihaakin.
aloitin myös syömään pillereitä samaan aikaan. joten lihoin sitten melkein 10 kiloa ja vielä sitten niissä samoissa painoissa ollaan ja en voisi olla onnellisempi. en todellakaan haluaisi enään olla se ruikula mikä olin! nyt kun katsoo kuvia niiltä ajoilta,niin voi herranjumala. no saan kiittä avopuolisoani henkeni pelastamisesta!en tiedä missä olisin ilman häntä. nykyään en enään uskalla edes ruveta laihduttamaan kun pelkään että se menee taas samaan ruljanssiin.voin vain sanoa että olen nyt paljon onnellisempi kuin silloin,ja saan syödä mitä haluan,enkä tuijota enään niitä kaloreita.mutta liikun tietenkin. olen nyt parikymppinen ja tulevaisuus edessä ja lapset suunnitelmissa.
toivotan onnea kaikille teille jotka olette sairastaneet jonkunlaista syömishäiriötä ja parantuneet siitä. ja teille jotka sairastatte jonkin näköistä syömishäiriötä niin voimia parantua siitä. ei elämä ole pelkkiä kaloreita.
kiitos.
ylä asteella paras kaverini oli kasvissyöjä joten ajattelin itsekin ruveta kasvissyöjäksi olin ajatellut sitä jo aikaisemmin koska äitini on ollut kasvissyöjä jo ainakin 10vuotta.
no aloin sitten syömään vain kasvis ruokia ja jätin lihan kokonaan pois.poltin myös aika paljon tupakkaa joka vei ruokahaluani aika paljon,no voitte arvata miten kävi.
olen aina ollut pienikokoinen ja laiha,mutta jotenkin sitä näki itsensä lihavana,en ymmärrä sitä vieläkään,miten voi olla niin vääristynyt kuva itsestänsä.elikkä kotona kun äiti teki ruokaa,keksin aina jonkun syyn mennä huoneeseeni syömään ja mitenkäs muutenkaan roskiinhan ne ruoat aina meni eikä suinkaan mahaani.äitini ei tästä tiedä vieläkään mitään.
koulussa käytiin kyllä "syömässä",koska ruoka varta vasten tehtiin minua ja kaveriani varten,mutta en minä sitä koskaan syönyt kuin korkeintaan muutaman lusikan tai haarukan,koska ei mahaani enään mahtunut.vatsallaukkuni oli kutistunut mitättömiin,pärjäsin koko päivän pelkällä sämpylällä.
tämä sama homma jatkui vielä kun menin ammattikouluun jossa alani oli ravintola ja hotelli puoli,sitten tuli mukaan myös viiltely,käteni (nyt takaisin katsottunu) olivat aivan kamalat,hirvittää vieläkin miten olen voinut tehdä itselleni sellaista,paraskaverini yritti parhaansa mukaan estääminua ja auttaa mutta ei siinä onnistunut.myös koulussa jotkut luokkakaverit huomasivat käteni ja sen etten syönyt kun laitoimme ruokaa keittiöllä.
painoin sellaiset 40kg ja nukkuminen mahallaan oli minulle mahdottomuus,koska lantoluuni olivat n.2cm mahani yläpuolella,olin ihan kuiva.minulla särki päätä melkein joka päivä,johtuen siitä etten syönyt välillä tuli niin hirveitä kohtauksia etten pystynyt edes makaamaan paikoillaa saati sitten liikkumaan kun pää oli niin kipeä.en ymmärrä miten lääkäritkään eivät tajunneet mikä oli vialla.
no onneksi ammattikoulun ensimmäisen luokan jouluna tapasin nykyisen kihlattuni,joka sai n.puolen vuoden seurustelun jälkeen minut lopettamaan tupakan polton (hänellä astama)
no sitten alkoikin se ihmettely hänen vanhemmiltaan että minkä takia en heillä ikinä syönyt vaikka yö kylässa usein olinkin.alkoivat hekin olla huolissaan kuten myös poikaystäväni,joka sitten pakottamalla pakotti minut syömään,sitä en muista miten hän sen teki,mutta jotain hän teki,
no pikkuhiljaa aloin taas syömää oikeata ruokaa tietenkin aloitin ensin varovasti,ja sitten siirryin taas syömään lihaakin.
aloitin myös syömään pillereitä samaan aikaan. joten lihoin sitten melkein 10 kiloa ja vielä sitten niissä samoissa painoissa ollaan ja en voisi olla onnellisempi. en todellakaan haluaisi enään olla se ruikula mikä olin! nyt kun katsoo kuvia niiltä ajoilta,niin voi herranjumala. no saan kiittä avopuolisoani henkeni pelastamisesta!en tiedä missä olisin ilman häntä. nykyään en enään uskalla edes ruveta laihduttamaan kun pelkään että se menee taas samaan ruljanssiin.voin vain sanoa että olen nyt paljon onnellisempi kuin silloin,ja saan syödä mitä haluan,enkä tuijota enään niitä kaloreita.mutta liikun tietenkin. olen nyt parikymppinen ja tulevaisuus edessä ja lapset suunnitelmissa.
toivotan onnea kaikille teille jotka olette sairastaneet jonkunlaista syömishäiriötä ja parantuneet siitä. ja teille jotka sairastatte jonkin näköistä syömishäiriötä niin voimia parantua siitä. ei elämä ole pelkkiä kaloreita.
kiitos.
Vastaukset 2
Vanhimmat
moi!
kiva kuulla joku piristäväkin juttu välillä.
jos sä kerta paranit,niin ehkä mäkin.mulla on
myös ihana poikaystävä,jonka kanssa asun,hän
on niin kärsivällinen ja yrittää tukea minua
niinkuin vain osaa ja voi..
mutta tosi hienoa kun pääsit "rotkosta"pois!
hauskaa syksyä!
kiitos ja hauskaa syksyä itsellesikin.
kyllä sulla on kaikki mahdollisuudet parantua,
kun vaan oikein kovasti yrität.
kaikkea hyvää sinulle elämässäsi ja toivottavasti paranet.
elämä on ihanaa.