en tiedä meneeks oikealla palstalle..enkä siitä enää välitä ei vaan enää muotoseiakt paina..mutta asiaan..
Olen pähkäillyt mikä on paras tapa itsemurhaan. Minun mielestä unilääkkeet olisi paras. Käsittääkseni oikeilla aineilla vaipuu vaan "uneen" ja that's it. Ymmärsinkö oikein? Teoriassa mitään kipuja ei pitäisi olla?
Töissä pyörittelen ajatusta. Kieltämättä pientä hilpeyttä herättää itsessä, kun ajattelen palavereissa näitä ja tiedän, että kukaan ei ole hajullakaan ajatuksistani.
Olen pähkäillyt mikä on paras tapa itsemurhaan. Minun mielestä unilääkkeet olisi paras. Käsittääkseni oikeilla aineilla vaipuu vaan "uneen" ja that's it. Ymmärsinkö oikein? Teoriassa mitään kipuja ei pitäisi olla?
Töissä pyörittelen ajatusta. Kieltämättä pientä hilpeyttä herättää itsessä, kun ajattelen palavereissa näitä ja tiedän, että kukaan ei ole hajullakaan ajatuksistani.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Itse en käyttäisi unilääkkeitä. Olen kerran ottanut liian vahvaa (en tarkoituksella, otin ohjeen mukaan) ja se nukutti kyllä hyvin, mutta samalla blokkasi hengitysrefleksin. Ja ainakin minulla tukehtumisen tunne herättää kyllä aika syvästäkin unesta, varmaan elimistön "itsepuolustus" iskee ja vähät välittää unilääkkeen vaikutuksesta. Minä en haluaisi kuolla tukehtumalla, se olisi ehkä yksi viimeisistä vaihtoehdoista.
Tosin kai tuo riippuu annoksesta, mutta itse en kuitenkaan uskaltaisi ottaa sitä riskiä että joutuisin pitkään haukkomaan henkeäni ja tuntisin tukehtuvani hitaasti.. :S
Itse kuolisin mieluiten suoneen pistettyyn "myrkkyyn", joka yksinkertaisesti vain pysäyttäisi sydämen ilman mitään muita tuntemuksia tai oireita.
muistan joskus kouluaikoihin silloisen kingin sanovan, että jos tappaisi itsensä piikittäisi itseensä ilmaa. Eli voisiko tossa vaihtoehdossa olla sitten enemmän ideaa? Jotenkin vaan tarpeeksi vahvat unilääkkeet tuntuu helpommalle..
Kaiken huipuksi tämä ko. "kingi" sanoi, että idiootteja kaikki narkit, kun tekevät itsarin ampumalla vaikka voisivat pistää ilmaa verenkiertoon...itsensä ampumiseen tämäkin tyyyppi lopulta päätyi..
kuitenkaan tee mitään ittelles !! Mulla on myös näitä itsetuhoajatuksia. Yritän vaan vastustaa niitä ja uskon että vielä ne loppuu. On loppunu ennenkin ja loppuu tälläkin kertaa.
Keskity työhösi ja yritä ajatella muita asioita !! Hae apua vaikka puhelimella tai keskustele jonkun kanssa ennemmin. Itse en harkitse minkäänlaista tapaa tai muuta.
mulla on näitä ajatuksia ollut kanssa säännöllisesti viimeiset 20vuotta..Lapsena yritin 3 kertaa tavoilla joilla ei saanut edes huonoaoloa..
Tiedän, että joku päivä onnistun, kun saan tarpeeksi hyvän suunnitelman ellei ajatukset sitten toisaan ennen sitä katoa..
Eikö ole innostavia ja samanhenkisiä työkavereita, joiden kanssa tehdä jänniä projekteja? Ehkä tarviisit sellaisia, niin ei tarvis vaipua ajatuksissa ihan hassuihin teoreettisiin pohdintoihin. No, voihan niinkin tehdä, mutta ehkä sullekin olisi mielekkäämpää ajankäyttöä sen palaverissa istumisen ja kynän pyörittelyn sijaan jotain muuta. Vai mitä luulet?
ei mulla töiss' tylsää ole..täälläkin vaan silti pyörittelen ajatusta päässäni..Työssäni saan tarpeeksi vastuuta, vaihtelua, ihmiskontakteja, ei ole liian raskasta fyysisesti tai henkisesti etc..eikä työ tule himaan..työkaverit on ok, monen kanssa mennään vapaallakin yhdessä..
pakkomielle josta ei pääse eroon/halua päästää? Jos itseria ei tee onko se pettymys itselle? En tiedä.
Johonkin mielen sopukkaan se on painautunut niin lujaa, että se on eräänlainen jos ei nyt pakkomielle niin asia kumminkin jota ei uskalla/pysty unohtamaan.
Sen tekemättä jättämisestä tulee suuri pettymys mikäli olo jatkuu tälläisena enkä ole saanut asialle mitään tehtyä. Syksyllä vietän 30-vuotispäiviä ja se tulee olemaan varmasti kova rajapaikka.
hakeminen? Sellaisten, jotka kuuntelevat ja ymmärtävät. Sanoit, että tännekin kirjoittaminen on jo auttanut. Pelkät nettiystävät eivät kyllä vie pois tyhjyyden tunnetta, jos oikeassa elämässä ei ole oikeaa ystävää ja ymmärtäjää. Mutta entä ne oikeat ystävät, joiden kanssa voit istua iltaa, puhua mistä vaan? Tuntuuko susta, että täällä jo on jokunen? Olisiko heistä iloa, jos varmemmin kontaktoisi?
kuten jo aiemmin olen sanonut vaikka istun iltaa ihmisten kanssa pidän heitä enemmän kavereina kuin ystävinä, enkä saa kerrottua omia asioitani(syvällisiä), joten joku täysin ulkopuolelta tuleva henkilö voisi olla parempi vaihtoehto.
saada todellista ystävää jos ei ole itse itselle ensin ystävä? Jos miettii itsaria niin eikö silloin ole hylännyt oman henkisen itsensä (en tarkoita mitään uskonnollista). Voiko toinen ihminen poistaa sinusta yksinäisyyttä/tyhjyyttä lopullisesti (suhteen alkuhuumassa ehkä tuntuu siltä että voi), eikö yksinäissyys/tyhjyys ole sinun sisäinen kokemus maailmasi ja ihmisen pitäisi opetella olemaan itse itselleen jotta tunne poistuisi?
hyviä kysymyksiä sinulla. Noita asioita täytyy pohtia rauhassa..
Paukkupakkasilla ulos hörppimään pullo kossua nopeaan tahtiin. Mieluiten paikkaan jossa saa sammua ja nukkua pois kaikessa rauhassa.
Alkoholi kuuluisi olennaisena osana suunnitelmaan, mutta mieluummin pari pulloa skumppaa ensin, esim. hotellihuoneessa ja sitten oveen lappu: "ei saa häiritä".
Musta sun ajatukset on vähän turhan negatiivisia. Jos sulla on töissäkin kivaa ja kavereita riittää vapaa-ajalle, niin mistä kenkä sitten puristaa? Teettekö te kavereiden kanssa vaan juttuja, vaan puhutteko asioista myös? Tuntuuko siltä, että ne oikeesti tuntee sut, ymmärtää sua, antaa empatiaa ja välittämistä, sillä sitä jokainen tarvii jatkuvasti? Musta tuntuu kurjalta lukea noita ajatuksia, vaikka tiedän ne tutuiksi myös. Mutta aina löytyy ratkaisuja, jotka on sen asian kannalla, että elämä on oikeesti kivaa, eikä tollasii tarvis ees miettii.
niin ehkä se johtuu siitä, että minulla on kyllä kavereita, mutta ei ystävää. Ulkopuolisen silmissä kaiken pitäisi olla enemmän kuin hyvin, vika on vaan omassa päässäni. Jostain syystä en halua näyttää kenellekään tutulleni olevani heikoilla.
Joskus juon itseni känniin tarkoituksena kertoa ajatuksistani, mutta vaikka kuinka humalassa olen en saa ajatuksiani kerrottua ulos.
Aina ei ole hyvä pitää tunteita sisällään.
Henkinen paine vain lisääntyy siinä.
Kerro tunteistasi vaikka sukulaisillesi, kavereillesi tai ihan terapeutille.
En ala pelotella sua mitä voi tapahtua itsarissa kuten aioin aluksi tehdä mutta sen sijaan haluaisin sinun hakevan apua.
Apua saa kun pyytää sitä.
Ei jäädä paikoille vaan kävellään elämän mahdolliset ylämäet yhdessä.
Tuntuu siltä, että aina täytyy pärjätä, joka tilanne handlata, asiat suorittaa.
Pieni määrä alkoholia voi auttaa rentoutumaan ja puhumaan ja avautumaan asioista. Mutta silloinkin olisi parempi olla se ystävä siinä vieressä, johon luottaa ja jonka kanssa puhua. Joku, joka vastaanottaa jotain oikeasti ja koittaa ymmärtää.
Kyllä mä uskon, että sulla on paljon hyviä aineksia, unelmia, empatiaa ja ymmärrystä. Ootko sä kuunnellut musiikkia, niiden lyriikoita, tai klassista tai jotain? TAiteissahan usein mennään juuri pään sisäÄn ja koitetaan avata niitä asioita. Ehkä niihin perehtyminen voisi auttaa tunnistamaan itsessä asioita ja saamaan niitä myös ulos. Vaikka menemällä ystävän kanssa konserttiin. Mä lähtisin mieluusti klassiseen, entä sä?
Kävin tuttavapiirin läpi jo aiemmin. Sukulaiset ei tule kysymykseenkään, kavereista en löytänyt ketään sellaista jolle haluaisin ajatuksistani kertoa ellei joskus jutut menisi syvällisemmiksi. Terapeuteille tai vastaaville joille jää dataa käynneistäni ja asioistani en halua mennä, ellei heille nykyään pysty menemään anonyymina tai ainakin tavalla, että he eivät kirjoita epikriisejä ja tämä tapa taitaa olla mahdoton.
Mutta tuo "Apua saa kun sitä pyytää" pitää kyllä paikkansa. Jo pelkästään tämä ketjukin on avannut yhden kanavan mistä saa apua.
Kuuntelen suht. paljon musiikkia. Konserteissa ei tule kyllä käytyä ja täytyisi paneutua enemmän lyriikkaan. El Condor Pasaa olen kuunnellut viime aikoina paljon ja vaikka kappale on todella kaunis tulee siitäkin vaan mieleen, että tämän laulun minä haluan kuulla päässäni silloin, jos sen joskus teen..ja päästä samalla tapaa kuin Condori vapaaksi kaikesta..hyvästäkin...tai mitä sitten ikinä tulee olemaankaan..
Terapeuteilla käyminen on nykyään hyvin yleistä.
Masennukseen ja burn-outteihin on moni hakenut apua terapiasta.
Ja eihän se jälki dataan muiden tietoon ees välttämättä mitenkään tuu.
joo on yleistä nykyään. Olen työskennellyt alalla, jossa olen päässyt tutustumaan julkisen puolen tietoturvaan potilastiedoissa ja voin sanoa, että retuperällä asiat on useassa kaupungissa.
Toisekseen nykyisessä työssä joudun lukemaan terapeuttien "analyysejä" potilaistaan. Aikamoista törkeää tekstiä. Puhumattakaan millaisen järkytysen koin, kun näin omat tietoni aiemman masennuksen jälkeen terapeutin tekemänä vanhassa duunissa. Sen jälkeen olen vannonut itselleni, että terapeutit saa jäädä.
Kolmannekseen, tietoni katosi yllättäen joten julkiselle puolelle mennessä voisi tulla turhia kysymyksiä liikaa..
Miten muiden terapia juttui pääsee lukee?
Teorissahan näin pitäisi olla, että ainoastaan tietoja oikeasti tarvitsevat pääsisivät niitä katsomaan, mutta kyseiselläkin alalla työntekijälaatu on kirjavaa ja monissa tapauksissa uteliaisuus vie voiton etiikasta.
Puhumattakaan, että mikäli tietosi tilataan jonnekin muualle...
nimi oikein on? Onko urkkijoilla omaa elämää, hakevatko urkkijat jotain tietoa, josta olisi hyötyä heidän omaan elämäänsä? Eikös usein terveys -alalle hakeudu ihmiset, jotka haluavat ratkoa myös omaan elämäänsä liittyviä kysymyksiä? Voimmeko väittää heidän tekojaan moraalittomiksi, jos he yrittävät saada apua itselleen? Siinä tapauksessa emme voi. Jos taas kyseessä on kiusaaminen tai silkka uteliaisuus, eikä tietoja käytetä oikein, se ei tunnu eikä kuulosta reilulta.
Vaan myös musiikin tekijöiden elämään, elämänkertoihin, historioihin, sen (tai tämän) aikaiseen maailmaan, paikkoihin, kulttuuriin etc. Sieltä löytyy tärkeää ja hyödyllistä tietoa. Musiikin tekijöiden teokset kuvastavat usein heidän omaa elämäänsä ja omia kokemuksiaan. Jos pystyy ymmärtämään taideilmaisun ja sen linkin oikeaan elämään, voi se helpottaa omankin elämän ymmärtämistä. Toisinaan tosin taidetta voi ymmärtää ilman, että täysin tajuaisi, mistä oikein on kyse teoksessa tai omassa elämässä, mutta asioiden ymmärtäminen voi auttaa hyvinkin paljon.
Toisenlaisia biisejä. Vaikka tätä:
http://www.youtube.com/watch?v=0TWaqI1aiq8&feature=related
Turvallisuuden tunne lähtee lapsuudesta ja kotoa. Jos sitä ei aiemmin ole hankittu, sen voi löytää myöhemminkin.
kyllä alkaa kiivasti hakemaan tietoa millä lääkkeellä..
Anteeksi, jos pahoitin mieltäsi. Koitan vain arvella, mikä voisi ongelman ydin. Ehkä menen vikasuuntaan. Ehkä, jos kerrot vähän lisää, voin keksiä jotain parempaa.
itse pidän päätöksen kärjistymisenä yhtä ihmistä jota en varmasti koskaan tule saamaan, mutta pidän sitä itse vaan asian piikkinä. Tuskin yksi nainen pelkästään saa minut ajattelemaan näitä.
Piikin perusta pitäisi saada avautumaan vai onko minulla vaan niin voimakas itsetuhovietti joka aikaajoin tulee voimakkaammin päälle.
Muistan viimeisen pitkähkön terapiakin jälkeen, että itsemurhamahdollisuutta päästäni ei saatu pois vaan pidin sitä aina yhtenä vaihtoehtona mikäli kaikki menee pieleen..
Ja nyt tässä tilanteessa kaikki ei todellakaan ole mennyt pieleen. Vaan ulkoisista puitteista ulkopuoliset voisi luulla, että elän elämäni parasta aikaa...
Tuttua, kovin tuttua. Tosin jokainen ihminen voi olla onnellinen ja tyytyväinen myös yksin. Muista ihmisistä voi saada tukea, hyväksyntää ja rakkautta, mutta ihmissuhteet onnistuvat paremmin, jos itse tuntee itsensä jokseenkin onnelliseksi, tekivät muut mitä tahansa tai tapahtui maailmalla mitä tahansa.
Särkyneet sydämet voivat kyllä vaivata pitkään. Nyt täytyy mennä, palaan vielä takaisin, luulen.
Joko
a) viinaa, uninappeja, rauhoittavia ja aspiriinia rannalla, hukkuminen rantaveteen
b) viinaa, uninappeja, aspiriinia,rauhoittavia ja lisää viinaa paukkupakkasilla metsässä
Noihin voisi vielä lisätä jonkinasteista viiltelyä.
Mäkin olen miettinyt joskus yhtä varmimmista keinoista. Kiipeäisin rautatiesillan päälle odottamaan junaa, pujottaisin köyden kaulaan. Muutama minuuttia ennen junan tuloa ottaisin myrkkyä ja, kun juna lähestyy ampuisin itseäni päähän niin, että tippuisin hirttoköyden kanssa junan eteen. Köysi olisi tietysti sellainen, että riittäisi katkaisemaan niskani, mutta katkeaisi samantien, että putoaisin kokonaan junan alle.
Tälläisiä tulee mietittyä.
toinen ihminen pelkästään saa sinua ajattelemaan itsaria, ajatukset taitavat tulla kauempaa elämäsi historiasta. Tämä toinen ihminen nyt vaan jostain syystä kärjistää ajatuksesi itsariin.
"pidin sitä aina yhtenä vaihtoehtona mikäli kaikki menee pieleen.." Onko itsari meille vaihtoehto koska emme osaa käsitellä muutoin elämässä tulevia vastoinkäymisiä? Näemme itsarin ainoana keinona paeta pahaa oloa. Voisiko vastoinkäymisiä opetella kestämään ja huomaamaan niiden opetuksen....
Kotiteollisuuden sanoin "elämä ilman perkelettä on kuin viina ilman humalaa"
Miten siivota ja tutkia kaikki nurkat omasta elämästä, jotteivät ne vaivaa, masenna, kummittele omassa päässä, jankuta toistuvina elokuvan kohtauksina koko ajan? Jotkut ovat sitä mieltä, että traumoja ja vaikeita asioita on parempi käsitellä terapeutin kanssa, jolla on metodeja ja osaamista käsitellä asioita. Padottuja tunteita, jotka yllättäen tulevat, kun veistä vääntää ongelmassa, voivat olla yllättäviä ja vaikkapa suru ja itku tuntua loputtomalta. Toisaalta kekseliäs mieli voi käsitellä näitä asioita myös jonkun verran itsekseen. Teatteri, elokuvat, kirjat, kirjoittaminen, musiikki, taiteet, näiden kaikkien kautta, itse nauttimalla, tekemällä, pohtimalla, peilailemalla omia tuntemuksiaan, toiveitaan, pettymyksiään, halujaan etc. voi prosessoida asioita uudestaan ja uudestaan, kunnes ne eivät enää tunnu niin pahoilta.
keskustelemalla, jakamalla omia kokemuksiaan, huomaten jotain samaa muiden kokemuksissa. Sekin voi auttaa. Kuten myös luonnosta nauttiminen ja hiljainen tasainen puuhailu, ihmisten kuunteleminen.
Vaikka se minustakin tuntui käsittämättömältä että terapeutin kanssa puhumalla, asioiden ääneen sanominen, auttaisi mieltä puhdistumaan omista "kummituksista" mutta näin jälkeenpäin huomaan että siitä on apua. Minulla on myös kaveri jonka kanssa puhun näistä asioista jonkun verran mutta koen että se ei ole sama asia kuin terapeutin kanssa puhuminen. Terapeutti on kuitenkin ammatti-ihminen, hän osaa esittää oikeita kysymyksiä, osaa "nähdä" niitä tunnepohjia joilta asioista puhun ja joiden kautta koen asioita. Itse niitä en ole tajunnutkaan. Olen oppinut paljon asioita elämästäni ja itsestäni terapiassa käydessäni.
mutta minulle se on ainakin varauloskäynti. Asiaa mutkisti juuri olleet vaimoni sukulaisen hautajaiset, jossa näin vaimoni surun ja pienen poikani hämmennyksen..ne loitonsin ajatusta taas vähen edemmäksi ainakin hetkellisesti..
voimia kuitenkin selvittää muita vaihtoehtoja olosi parantamiseksi kuin itsarin jos sinulla on pieni lapsikin. Lapsi tulee monta kertaa miettimään miksi isä teki niinkuin teki, niin olen minäkin vielä aikuisenakin. En tiedä kumpi on pahempaa, se että lapsi muistaa vanhempansa poissaolevana ihmisenä saman katon alla vai että tietää isän olevan ikuisesti poissa.... Toisessa olisi tietysti mahdollisuus muutokseen mutta toinen on ikuinen ratkaisu. Lapsen vuoksi voimia sinulle löytää jokin keino.