Tai tietenkin voi, mutta mitäs Kela siitä tykkää?
Olemme asuneet samassa osoitteessa kolmen vuoden ajan, jonka olen saanut yliopistoon täyttä opintotukea, koska asuin opiskelupaikkakunnalla vuokra-asunnossa. Olemme kuitenkin tänä kesänä eronneet, ja nyt asun vanhempieni luona tilapäisesti, koska syyskuusta muutan jälleen uudelle opiskelupaikkakunnalle. Entinen avopuolisoni omistaa sijoitusasunnon kyseiseltä paikkakunnalta, ja hän tarjosi sitä tietysti ensin minulle vuokra-asunnoksi.
Nykyinen osoitteeni on siis vanhempieni luona ja uusi osoite sitten vuokrakämppään, mutta mitäköhän kela tykkää, jos olen aikanaan asunut vuoranantajani kanssa samassa osoitteessa, vaikka olen kelalle ilmoittanut, että avoliitto on päättynyt? (vasta 1.7.alkaen) Onko olemassa jokin 'karenssi' tms, minkä kela vaatii, ennen kuin voi vuokrata tällä tavalla asuntoa, vai onko sillä mitään väliä?
Joudunko siis jotenkin todistelemaan, etten todella ole muuttanut pois vain saadakseni täydet tuet avopuolisolta vuokrattuun asuntoon?
Voiko entiseltä avopuolisolta
4
369
Vastaukset
- lklkj
Kaikki menee lakien mukaan. Kela ei tee mitään omia, kuvitelmien pohjalta tehtyjä päätöksiä, vaan laista löytyvien kohtien perusteella päättää mitä kukaksin saa. Laissa ei ole mitään kohtaa joka määräisi, ettet saa vuokrata kämppää exältä. Kelalla ei ole siis mitään syytä evätä sinulta tukia tuon takia. Laissa ei myöskään ole mitään karensseja tai aikoja, joiden jälkeen vuokrauksen saa vasta tehdä.
Todistukset joita tarvitset ovat vuokrasopimus ja talonkirjaote. Ei mitään muuta. - Groni
Samaa mieltä kuin edellinen vastaaja, vaikka ei mitään talokirjaotteita hakemuksen liitteenä tarvitakaan. Asumislisäähän ei myönnetä puolison omistamaan asuntoon, mutta avopuolisomääritelmä ei enää täyty, koska ette asu samassa asunnossa.
- jos...
Talonkirjaote voidaan tarvita liitteeksi, joten eipäs mennä väittämään, ettei sitä tarvita.
- JBJHB
jos... kirjoitti:
Talonkirjaote voidaan tarvita liitteeksi, joten eipäs mennä väittämään, ettei sitä tarvita.
Yleisessä asumistuessa talonkirjaote todistaa asunnon peruskorjausvuoden. Opintotuessa ei merkitystä, jos tukien hakija on kirjoilla samassa osoitteessa, mihin tukiaista hakee. Ja miksei olisi kirjoilla ????
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "904219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134931
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770