En nyt oikein tiedä miten kirjoittaisin tästä, koska suoraan sanottuna hävettää mielettömästi edes puhua tästä. En ole edes varma kuuluuko tämä juuri tälle palstalle, mutta ajattelin että ehkä joku täällä osaisi vastata jotain.
Olen siis 16-vuotias poika ja olen kärsinyt erinäisistä oksentelu-/ahmimiskohtauksista jo jonkinaikaa. Ahmimiskohtaukset alkoivat vuoden 2006 loppusyksystä, jolloin kärsin myös vakavasta masennuksesta ja jouduin tästä syystä muutamaksi kuukaudeksi osastolle. Osastoaikanani lihoin kymmenisen kiloa: söin mielettömiä määriä ruokaa, niin ahdistuksen kuin tylsyydenkin vuoksi. Ruoka tuntui olevan sillä hetkellä ainoa lohtu. En kuitenkaan tuolloin oksennellut vielä ruokaani. Haluan myös painottaa, että kyseessä ei ollut mikään normaali syömisen lisääntyminen pituuskasvun lisääntyessä, sillä itselläni tämä vaihe vaikuttaa menneen jo täysin ohi (olen erittäin lyhytkasvuinen, tälläkin hetkellä vain 161 cm, enkä ole parin vuoden aikana kasvanut kuin ehkä 2cm pituutta).
Joka tapauksessa osastolta pois päästyäni painoni alkoi hiljalleen pudota terveelliseen tahtiin, samalla kun liikunnan määrä taas lisääntyi ja aloin myös voimaan paremmin. Tähän menessä olen laihtunut n. 11 kiloa sitten sairaala-aikojen (63kg > 51-52kg). Jonkin aikaa siis syöminen ja painonputoaminen olivat täysin tasapainossa, enkä tuntenut kumpaakaan asiaa kovinkaan ongelmalliseksi.
Kuitenkin viimeisen 8 kuukauden ajan olen ollut erittäin hermostunut syömisistäni. Vaikka tiedän laihtuneeni paljon, silti näen saman kuvan peilistä, joka katsoi minua sieltä silloin, kun vielä painoin paljon enemmän. Koen siis jatkuvan tarpeen laihtua. Voi olla, että olen syömättä/syön erittäin niukasti jonkin aikaa, kunnes olen saanut tajuttomia ahmimiskohtauksia. Saatan ahtaa itseni aivan täyteen niin että se oikeasti jo sattuu, ja sitten kaikki ulos oksentamalla. Yleinsä näinä aikoina myös piiskaan kokoajan itseäni: saatan pakottaa itseni juoksemaan pitkiä juoksulenkkejä tai vaikka tekemään aivan liian raskaita harjoituksia kuntosalilla. Välillä taas olen saanut ahmimiskohtaukset hillittyä ja ruokavalion tasapainoiseksi & terveelliseksi sopiva määrä liikuntaa. Minulla oli parin kuukauden jakso pelkkää tuollaista oksentelu-/syömättömyysvaihetta, kunnes nyt ruokavalioni on hetken tuntunut pysyvän tasapainossa. Kuitenkin nyt taas tuntuu, että alan lipsua ja ahmin ruokaa taas vain enemmän ja enemmän. Oksensinkin taas kerran, kun tunsin syöneeni aivan liikaa.
Syy, miksi koen tarpeen laihduttaa ei niinkään ole välttämättä se, että kokisin olevani jotenkin liian lihava, vaan lähinnä lihavuuden aiheuttamat piirteet. Tuntuu hyvin hankalalta selittää, enkä oikein osaa muodostaa sitä välttämättä hyvin sanoiksi. Kuitenkin siis kyse on siitä, että koen näyttäväni hyvin naiselliselta (lantio 93cm/vyötärö 67cm/hartiat 96cm). Minua usein myös luullaan tytöksi. Tuntuu siis, että mitä enemmän painoa on, sitä leveämmältä esim. lantioni ja reiteni näyttävät. Kuulostaa todella typerältä, mutta se ahdistaa todella.
Ruoka tuntuu oikeasti valtaavan koko mieleni, mietin sitä lähestulkoon kokoajan. Aina jos mietin, että haluan syödä jotain, rupean miettimään sen kalorimääriä ja mahdollista vaikutusta kehoni ulkonäkööni. Tilanne totisesti ahdistaa, enkä tiedä miten toimia.
Olen siis 16-vuotias poika ja olen kärsinyt erinäisistä oksentelu-/ahmimiskohtauksista jo jonkinaikaa. Ahmimiskohtaukset alkoivat vuoden 2006 loppusyksystä, jolloin kärsin myös vakavasta masennuksesta ja jouduin tästä syystä muutamaksi kuukaudeksi osastolle. Osastoaikanani lihoin kymmenisen kiloa: söin mielettömiä määriä ruokaa, niin ahdistuksen kuin tylsyydenkin vuoksi. Ruoka tuntui olevan sillä hetkellä ainoa lohtu. En kuitenkaan tuolloin oksennellut vielä ruokaani. Haluan myös painottaa, että kyseessä ei ollut mikään normaali syömisen lisääntyminen pituuskasvun lisääntyessä, sillä itselläni tämä vaihe vaikuttaa menneen jo täysin ohi (olen erittäin lyhytkasvuinen, tälläkin hetkellä vain 161 cm, enkä ole parin vuoden aikana kasvanut kuin ehkä 2cm pituutta).
Joka tapauksessa osastolta pois päästyäni painoni alkoi hiljalleen pudota terveelliseen tahtiin, samalla kun liikunnan määrä taas lisääntyi ja aloin myös voimaan paremmin. Tähän menessä olen laihtunut n. 11 kiloa sitten sairaala-aikojen (63kg > 51-52kg). Jonkin aikaa siis syöminen ja painonputoaminen olivat täysin tasapainossa, enkä tuntenut kumpaakaan asiaa kovinkaan ongelmalliseksi.
Kuitenkin viimeisen 8 kuukauden ajan olen ollut erittäin hermostunut syömisistäni. Vaikka tiedän laihtuneeni paljon, silti näen saman kuvan peilistä, joka katsoi minua sieltä silloin, kun vielä painoin paljon enemmän. Koen siis jatkuvan tarpeen laihtua. Voi olla, että olen syömättä/syön erittäin niukasti jonkin aikaa, kunnes olen saanut tajuttomia ahmimiskohtauksia. Saatan ahtaa itseni aivan täyteen niin että se oikeasti jo sattuu, ja sitten kaikki ulos oksentamalla. Yleinsä näinä aikoina myös piiskaan kokoajan itseäni: saatan pakottaa itseni juoksemaan pitkiä juoksulenkkejä tai vaikka tekemään aivan liian raskaita harjoituksia kuntosalilla. Välillä taas olen saanut ahmimiskohtaukset hillittyä ja ruokavalion tasapainoiseksi & terveelliseksi sopiva määrä liikuntaa. Minulla oli parin kuukauden jakso pelkkää tuollaista oksentelu-/syömättömyysvaihetta, kunnes nyt ruokavalioni on hetken tuntunut pysyvän tasapainossa. Kuitenkin nyt taas tuntuu, että alan lipsua ja ahmin ruokaa taas vain enemmän ja enemmän. Oksensinkin taas kerran, kun tunsin syöneeni aivan liikaa.
Syy, miksi koen tarpeen laihduttaa ei niinkään ole välttämättä se, että kokisin olevani jotenkin liian lihava, vaan lähinnä lihavuuden aiheuttamat piirteet. Tuntuu hyvin hankalalta selittää, enkä oikein osaa muodostaa sitä välttämättä hyvin sanoiksi. Kuitenkin siis kyse on siitä, että koen näyttäväni hyvin naiselliselta (lantio 93cm/vyötärö 67cm/hartiat 96cm). Minua usein myös luullaan tytöksi. Tuntuu siis, että mitä enemmän painoa on, sitä leveämmältä esim. lantioni ja reiteni näyttävät. Kuulostaa todella typerältä, mutta se ahdistaa todella.
Ruoka tuntuu oikeasti valtaavan koko mieleni, mietin sitä lähestulkoon kokoajan. Aina jos mietin, että haluan syödä jotain, rupean miettimään sen kalorimääriä ja mahdollista vaikutusta kehoni ulkonäkööni. Tilanne totisesti ahdistaa, enkä tiedä miten toimia.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei "mitä tehdä"!
Hienoa, että avauduit asiasta. Se on ensimmäinen oikea askel; ongelman myöntäminen.
Olet vasta alkutaipaleella syömishäiriöiden ja bulimian maailmassa. Lupaan sinulle, että et halua tutusta tähän sairaanloiseen maailmaan tätä enempää. Lopulta kierre voi mennä niin pahaksi, että oksentelet päivittäin. Bulimia on salakavala tauti. Se hiipii elämääsi kaikessa hiljaisuudessa yleensä anoreksia ja liiallisen laihduttamisen kylkiäisenä. Bulimia valitettavasti tulee jäädäkseen. Siinä vaiheessa kun annat pikkusormesi tälle sairaudelle vie se lopulta koko kätesi - koko elämäsi.
Suosittelen ja toivon lämpimästi, että hakeudut nyt hoitoon, tai jatkat ainakin täältä vertaistuen kautta. Alkuavaiheessa taudista on helpompi päästä vielä eroon sekä vapautua elämään suhteellisen "normaalia" elämää. Kyseessä on sairaus - hävettävä sellainen, mutta hoidettavissa oleva. Tee itsellesi palvelus ja hakeudu hoitoon. Sinulla on vielä paljon toivoa!!!
Ulkonäöllisiin ongelmiisi saat varmastikin oikeaa apua kuntosalitreenauttajan käsittelyssä. Kaikilla meillä on virheemme - täytynee vain opetella rakastamaan omiansa. Tsemppiä!!!
Kiitos sinulle paljon vastauksestasi ja tuesta. Tiedän tosiaan hyvin, että kyseessä on vakava sairaus, enkä halua missään nimessä että se muuttuisi rajummaksi. Kuitenkin hoitoon hakeutuminen tuntuu jotenkin typerältä, koska tuntuu, ettei tilanteeni olisi "apuun riittävä".
Yritän kuitenkin toimia kehottamaasi malliin, kiitos vielä kerran suuresti!
Moikka! Tiiäkkö, ei tartte yhtään hävettä tänne kirjoittamista. Tänne puretaan kaikki hyvät jutut ja paska jutut jota meidän sisällä on! Joten rohkeesti vaan kissa pöydälle ja kaikki ulos! Kuten olet huomannut, monilta tulee ihan täyisn suoraa tekstiä, ja se helpottaa!! *hali*