TULE MIELENOSOITUKSEEN

KAUPUNGINTALON ETEEN KLO 15.OO

MIELENOSOITUS: TILAT ROMANEILLE, LOPPU AHDISTELULLE

Vaadimme Helsingin kaupunkia sallimaan romanien majoittamisen Rajasaaressa
tai osoittamaan heille turvalliset majoitustilat.

Vaadimme poliisia lopettamaan Itä-Euroopan romanien ahdistelemisen.


Mielenosoitus romanien majapaikan häätämistä vastaan Helsingin
kaupungintalon edessä (Pohjoisesplanadi 11-13) torstaina 10.7. klo 15.

Helsingin liikuntavirasto, apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin (vihr.)
tukemana, on tiistaina 9.7. pyytänyt poliisia tyhjentämään sosiaalikeskus
Rajatilan yhteydessä sijaitsevan rakennuksen. Vapaa liikkuvuus -verkosto on
majoittanut rakennuksessa asunnottomia romaneita kahden viikon ajan. Saurin
mukaan häädön perusteena on se, että rakennus ei täytä asuintiloille
asetettuja paloturvallisuusmääräyksiä. Onko romanien sitten turvallisempaa
asua kadulla kuin tyhjillään olevassa, käyttökelpoisessa rakennuksessa?

Liikuntavirasto on alusta asti pyrkinyt löytämään tekosyyn romanien
häätämiseen. Tämä on loogista jatkoa sille, että Helsigin kaupungin
viranomaiset ovat väittäessään pyrkivänsä auttamaan romaneita
todellisuudessa ainoastaan ahdistelleet heitä. Kerta toisensa jälkeen heidät
on häädetty kaikkialta kaupungista.

Kun tulvien kodittomaksi jättämät romanit käyttävät oikeuttaan liikkua
vapaasti Euroopan unionin alueella, marssitetaan heidän kimppuunsa
ilmeisesti kaikki mahdolliset viranomaiset poliiseista ja
sosiaalityöntekijöistä palotarkastajiin ja kalastuksenvalvojiin.

Julkisessa keskustelussa on joko levitetty järjettömiä huhuja
järjestäytyneestä rikollisuudesta tai puhuttu säälittävistä uhreista, jotka
vastoin parempaa tietämystään ovat ottaneet lapsensakin mukaan kerjäämään
Euroopan toreille. Eikö heitä voitaisi ajatella ihmisinä, jotka
tavoittelevat parempaa elämää itselleen ja lapsilleen?

Rajasaareen majoittuneet romanit ovat olleet tyytyväisiä majapaikkaansa ja
haluavat asua edelleen Rajasaaressa.

Me emme hyväksy sitä, että romanit ajetaan kadulle ja heitä julkisuudessa
mustamaalataan. Heillä on sama oikeus oleskella Helsingissä kuin meillä. Jos
laillisesti maassa oleskelevien EU-kansalaisten oikeudet voidaan pidättää
turvallisuuden nimissä, milloin koittaa meidän vuoromme?

Me olemme kaikki Itä-Euroopan romaneita. Suomen uskovat kaaleet: Raamattu käskee olemaan heikkojen ja sorrettujen puolella. mitä jumala sanoo välinpitämättömyydestä? Minkä hinnan tulemme maksamaan siitä?

Vastaa Lähetä edelleen, Kerro ystävillesi

1

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Helge Valama

      Iltaa!
      Koska mielenosoitu on. Haluaisin kiittää, teidän yhdistystä siitä kirjoitukset, Romameiden häädöstä. Olen samaa mieltä, teidän kanssa Suomen suhtautumisesta, romanikerjäläisiin. Olen ollut monta kertaa, Romaniassa ja muissa maissa. Tiedän tarkasti, mitkä olosuhteet ovat heillä, niissä maissa. Sitä ei voi sanoin kuvata. Katsokaa MTV huomenta Suomi 290408. Siinä selvitän tätä asiaa. Minä en määrätyistä syistä,ole kelvollinen, olla yhteistyössä yhteistyössä, Helsingin kaupungin ja Diakonissalatoksen kanssa mutta, kuultuani puhelun, niiltä, en missään nimessä haluaisikaan olla, tekemisissä, heidän kanssa.Olen kyllä lähettänyt heille, maileja, omista 20 v. kokemuksestä, romanityöstä ulkomailla. Polisista olen eri mieltä. Minun mukaan he ovat, ainakin tähän asti, rauhallisesti, meidän pieneen kerjäläisryhmän kanssa. Puhelu, Diakonissalaitoksesta, oli pöyrystävä. Puhuttiin kuin pienelle pojalle ja annettiin neuvoja. Siis he eivät toimi, ajatellen, näiden ihmisten oikeuksia. Onneksi, meillä on kristillisiä ryhmittätymiä, jotka auttavat ja ei kysele mistä tulet, koska lähdet. Me keskustelemme heidän kanssa ja vaihdetaan kuulumisia ja olemme antanet ruokaa, heille. Minä luulin että, hyvän median jälkeen Suomen kansa olisi ymmärtännyt että, nämä ihmiset, joutuvat kiertää EU maita, eläkseen. Kerjäläiset ovat minun kohderyhmä, ei mitään rikollisia tai aggressiivisesti myyjiä. En ymmärrä miksi, tällainen häly, tästä tyylistä myydä. Suomalaiset käyvät lomalla maissa missä tällainen myyntitapa on vielä enemmän yleistä, kuin Suomessa. Itse en pidä myyntitavasta, mutta ymmärrän, heidän tilanteensa. Meille romaneille, he ilmoittavat että, kyse ei ole aidosta kullasta ja monille muille, ne myy halvalla niitä. Silti osan heistä on ongelma, pakkomyyntiä ym. Mutta niinkuin sanoin. Ei Romanian romanikerjäläiset ole poikkeus, siitä mitä Jeesus sanoo. Auttakaa kanssaihmisiä. Kyllä katkeruus, suhteessa ongelmaan, on niin yksityillä kun viranomaisilla on kova.
      Koska se mielenosoitus on ja mikä on se yhdistys joka kirjoitti tästä asiasta tänään.
      Hyvää yötä t. Helge

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      120
      7081
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      121
      4855
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      63
      4126
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      14
      3424
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      708
      2181
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      252
      1581
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1415
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1398
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      56
      1354
    10. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1216
    Aihe