Mitä ihmettä!

Olin oikeasti siinä luulossa, että pilven poltto on jotenkin todella paljon "raffimpaa" kuin oluen otto, mutta eipä vaan ollutkaan. Polteltiin työkaverin kanssa useammat savut kuulema jotain keskilaatuista budia eilen illalla ja olin ihan ihmeissäni. Hyvä ja hieman "sadunhohtoinen" fiilis joo, mutta ei tällaista oluen ystävää vielä vakuuttanut. Ei siitä saanut sellaista kunnon menofiilistä päälle, mihin on baarissa tottunut. Mutta oli nastaa, vaikka ei tullutkaan perinteistä kännisekoilua nakkarimeininkeineen. Ihan jännä kokemus kaikkine kummallisine keloineen, mut hieman jätti sekoilupuolen vajaaksi. Uskon että sopii paremmin vaikkapa rauhallisiin kotikekkereihin kuin örveltämiseen.
6545
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Siihen kun jossain vaiheessa kyllästyy siihen örveltämiseen. No nuorena se on kivaa, eikä silleen aiheuta morkkista kun se kuuluu kulttuuriin tapella nakkarilla. Ja rettelöidä portsarin kanssa. Mutta sitten kun ikää alkaa olla 25-30 vuotta niin se örvellys on muiden ja ennenkaikkea itsensä silmissä säälittävää.

silloin onkin hyvä siirtyä kannabikseen, niin avautuu tuo mielen filosofisempikin puoli. Eikä ole niitä örvellys morkkiksia.

Se kun tunneälykin useimilla kehittyy siinä iässä siihen pisteeseen, että ne yhden illan känniörvellys panot ahdistaa ja vituttaa piitkään.

Alkohololin tulisikin olla sallittua vain alle 30 vuotiaille. Ja sitten siirtyminen miedompiin. se on niin säälittävää yli 30 vuotiaiden känniörvellys ja retardiksi lapseksi jääminen ettei oikein itteään ainakaan naurata

Äänestä
  • Joo kyllä toi känniördäys on oikeasti melko urpoa puuhaa. Ihan hauskaa joskus, itse en ole mikään tappelija, tulee vain muuten tehtyä kaikenlaista, mitä selvinpäin ei uskalla. Mut oli toi kokemus pilvestä kyl tosiaan sitä mitä on sanottu. Siis ei mitään ördäystä, vaan semmoista lepposaa. Ajatus ainaki lensi urakalla ja kääntyi aina lopulta siihen että on posketon nälkä. Ja se oli parasta ettei kukaan ollut riidanhaluinen.

    Äänestä

  • Käy se niinkin kirjoitti:

    Joo kyllä toi känniördäys on oikeasti melko urpoa puuhaa. Ihan hauskaa joskus, itse en ole mikään tappelija, tulee vain muuten tehtyä kaikenlaista, mitä selvinpäin ei uskalla. Mut oli toi kokemus pilvestä kyl tosiaan sitä mitä on sanottu. Siis ei mitään ördäystä, vaan semmoista lepposaa. Ajatus ainaki lensi urakalla ja kääntyi aina lopulta siihen että on posketon nälkä. Ja se oli parasta ettei kukaan ollut riidanhaluinen.

    polttelevassa seurassa ei riidellä eikä tapella, erittäin rauhallista. Naurettavan rauhallista. Mutta jos jotakin päihdettä täytyy käyttää niin mielummin kannabista kun alkoholia, vähemmän pahoinpitelyjä jne.

    Äänestä

  • tämä että kirjoitti:

    polttelevassa seurassa ei riidellä eikä tapella, erittäin rauhallista. Naurettavan rauhallista. Mutta jos jotakin päihdettä täytyy käyttää niin mielummin kannabista kun alkoholia, vähemmän pahoinpitelyjä jne.

    Kyllä minulle riittää kriteeriksi jo se, että kannabispäät ei riehu kaupungilla viattomia mättämässä.

    Paljon fiksumpaa olla kotona oman kullan kainalossa viettämässä leffailtaa pizzan kera.

    Hyvää kesää(?)

    Äänestä

  • Sinna26 kirjoitti:

    hyvää kesää

    Äänestä

joo ei kannabiksestä sitä kunnon nousuhumalan tyylistä sekoilufiilistä saa, itse olen kyllä huomannut että kun on tarpeeksi ollut sekoilukuoseissa niin se sekoilu on menettänyt hohtonsa ja nykyään sitä tykkää ottaa päihtymykset seesteisemmin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

???Häh? kirjoitti:

Olin oikeasti siinä luulossa, että pilven poltto on jotenkin todella paljon "raffimpaa" kuin oluen otto, mutta eipä vaan ollutkaan. Polteltiin työkaverin kanssa useammat savut kuulema jotain keskilaatuista budia eilen illalla ja olin ihan ihmeissäni. Hyvä ja hieman "sadunhohtoinen" fiilis joo, mutta ei tällaista oluen ystävää vielä vakuuttanut. Ei siitä saanut sellaista kunnon menofiilistä päälle, mihin on baarissa tottunut. Mutta oli nastaa, vaikka ei tullutkaan perinteistä kännisekoilua nakkarimeininkeineen. Ihan jännä kokemus kaikkine kummallisine keloineen, mut hieman jätti sekoilupuolen vajaaksi. Uskon että sopii paremmin vaikkapa rauhallisiin kotikekkereihin kuin örveltämiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu