Sieluni, mieleni vanhan vuorikauriin
Parhaat voimansa tuhlanneen, sitkeästi
vielä vaarallisia rinteitä vaeltavan
Tuuliselle kallion kielekkeelle vetäydyn
rauhaan laumani huomasta
Sade piiskaa pukkitappeluissa arpeutuneita kasvojani
Sitä en huomaa, muistoihin vaivun
Alhaalle laaksoon tähyän
suloisen metsäkauriin muistan
Yhdessä keväisin makeata ylärinteen ruohoa söimme
Alppiauringon kilo kiilteli loistavana silmissäsi
Iltatuulen leppeässä hyväilyssä paneuduimme vierekkäin makuulle
Mieli tyynenä kuuntelin kepeää hengitystäsi
Tulivat huonot ajat, tiemme erosivat
Vietin ankaraa aikaa korkeimmilla huipuilla, erakkona, toisten epätoivoisten parissa
Sisältäni nousee huuto, määkäisen keuhkojeni pohjalta kaipuunkirpeän huudon alas laaksoon, luoksesi
Vuoret kertaavat äänen, se kaikuu, hiljeten avaruuden tummaan ikuisuuteen
Tuuli kääntyy ylös vuorille
Kuiskausta hiljaisempana olen kuulevinani vastauksesi
Siis vieläkö muistit minut
Silmiini syttyy pilke
Satunnainen tarkkailija voisi aavistuksen hymyä suupielissäni nähdä,
niin vakaviin uurteisiin kuluneissa
Nousen, askeleeni ovat kepeät
Päätän palata laumani luokse vaarallista reittiä,
jota vain korskeimmat nuoret uroot käyttävät
Vielä virtaa lämmin veri suonissani
Päätän, kerran viimeisen, tehdä matkan alas niityille
Siellä olet, sydämessäni tiedän sen
Pyydän Sinut yhdessä kanssani makean ruohon ja kristallinkirkkaan vuoripuron veden ääreen aterialle
Katson silmiisi ja sieltä jos vanhan tuikkeen näen, jään luoksesi tällä kertaa, jos sen sallit
Sieltä tähyän, joskus mietteissäni, ylös vuorille
Muistaen entisen laumani desperadojen elämää
Ehkä koskaan ymmärtämättä miksi, tyytyväisenä siihen mitä on, nukahtaen hengityksesi tuhinaan
Parhaat voimansa tuhlanneen, sitkeästi
vielä vaarallisia rinteitä vaeltavan
Tuuliselle kallion kielekkeelle vetäydyn
rauhaan laumani huomasta
Sade piiskaa pukkitappeluissa arpeutuneita kasvojani
Sitä en huomaa, muistoihin vaivun
Alhaalle laaksoon tähyän
suloisen metsäkauriin muistan
Yhdessä keväisin makeata ylärinteen ruohoa söimme
Alppiauringon kilo kiilteli loistavana silmissäsi
Iltatuulen leppeässä hyväilyssä paneuduimme vierekkäin makuulle
Mieli tyynenä kuuntelin kepeää hengitystäsi
Tulivat huonot ajat, tiemme erosivat
Vietin ankaraa aikaa korkeimmilla huipuilla, erakkona, toisten epätoivoisten parissa
Sisältäni nousee huuto, määkäisen keuhkojeni pohjalta kaipuunkirpeän huudon alas laaksoon, luoksesi
Vuoret kertaavat äänen, se kaikuu, hiljeten avaruuden tummaan ikuisuuteen
Tuuli kääntyy ylös vuorille
Kuiskausta hiljaisempana olen kuulevinani vastauksesi
Siis vieläkö muistit minut
Silmiini syttyy pilke
Satunnainen tarkkailija voisi aavistuksen hymyä suupielissäni nähdä,
niin vakaviin uurteisiin kuluneissa
Nousen, askeleeni ovat kepeät
Päätän palata laumani luokse vaarallista reittiä,
jota vain korskeimmat nuoret uroot käyttävät
Vielä virtaa lämmin veri suonissani
Päätän, kerran viimeisen, tehdä matkan alas niityille
Siellä olet, sydämessäni tiedän sen
Pyydän Sinut yhdessä kanssani makean ruohon ja kristallinkirkkaan vuoripuron veden ääreen aterialle
Katson silmiisi ja sieltä jos vanhan tuikkeen näen, jään luoksesi tällä kertaa, jos sen sallit
Sieltä tähyän, joskus mietteissäni, ylös vuorille
Muistaen entisen laumani desperadojen elämää
Ehkä koskaan ymmärtämättä miksi, tyytyväisenä siihen mitä on, nukahtaen hengityksesi tuhinaan
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tämä on kuin kaunista laulua,
olisipa mulle tehty.. Kiitos !
Kiitos, ihan korvat kuumottaa. No, julkisia ja tietyllä tavalla kaikillehan runot on, mutta tietysti omiin ihmissuhteisiin perustuvia ja erityiselle henkilölle kirjoitettuja.
kirjoitit runon joka miellyttää. vakkariksi näreitä sulla ois :D
Kiiiitooos. Nämä inspikset vähän tulee ja menee.
Kyllä on hieno.
Ehdottomasti sinun pitäisi nämä kirjaksi saada, että saisivat muutkin mahdollisuuden lukea.
Ymmärräthän, että olet lahjakkuus tällä(kin) ilmaisun alueella?
Tänk juu teillekin. Terapiaahan nää lähinnä...
sinne avaruuden tummaan ikuisuuteen,
lempeät tuulet ympäröiköön sinut,
höyhenenkeveä ajattomuus tuudittakoon sinut ikuiseen rauhaan