P-karhunkierros oli pettymys.Tuntui,että reitti oli yhtä suosittu,kuin etelän pururadat.Seuraavaksi lähden erämaahan päiväetapin päähän sivistyksestä missä ei väliä, onko huulipunaa ja ripsarii.
pah
pah,
3603
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
heh,heh, sehän on kun joku isompikin kulkuväylä, polutkin on paikoitellen kuin juoksuhaudat, eipä sokeakaan keppiä siellä tarvitse.
minne sattuu kun erämaahan joutuu, hih, hooo, meitä moneksi kun pakolla joutuu käveleen.
olisi sitä voinut tehdä itsekkin saman virheen, jos ei tietäisi jo jotakin ennestään.
Älkää tuomitko,jokainen on ollut joskus aloittelija jossakin lajissa.
Itsekkin tein aloittelevana melojana monenlaista,mutta onneksi hengissä ollaan.
Jokainen maksaa oppirahat jossakin muodossa.
Itse en ole kiertänyt Karhunkierrosta,mutta tein kerran pikamarssin Ristikalliolle,enkä tuolloin törmännyt kuin kahteen ihmiseen,joten tuurissa on, miten käypi.