On se hirveä rikos tuo sexin harrastaminen muslimimaassa, melkein yhtä kauhea kuin vaimon tappaminen Suomessa, josta mies sai juuri 8 vuotta vankeutta.
"Brittinaista uhkaa vuosien vankeus rantaseksistä Dubaissa
10.7.2008 11:44
30-vuotias bisnesnainen voi joutua vankilaan kuudeksi vuodeksi.
Michelle Palmer pidätettiin viime perjantaina Arabiemiraattien Dubaissa, koska häntä syytetään seksin harrastamisesta uimarannalla, The Daily Mail -lehti kertoi.
Johtotehtävissä kustannusalalla Dubaissa työskennellyt Palmer, 30, oli ollut työkavereidensa kanssa samppanjabrunssilla, jossa hän tapasi lomalla olleen brittimiehen. Palmer ja mies siirtyivät uimarannalle.
Viranomaisten mukaan poliisi oli käynyt huomauttamassa pariskuntaa, kun nämä olivat suudelleet rannalla. Poliisin mukaan Palmer ja brittimies alkoivat kuitenkin harrastaa seksiä pian huomauttamisen jälkeen.
Poliisi pidätti miehen ja Palmerin, jota aiotaan syyttää avioliiton ulkopuolisesta seksistä, siveettömästä käytöksestä julkisella paikalla, päihtymyksestä julkisella paikalla ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustuksesta, sillä poliisien mukaan Palmer hyökkäsi heidän kimppuunsa.
Jos Palmer tuomitaan hän voi saada jopa kuuden vuoden vankeustuomion. Myös miestä vastaan aiotaan nostaa syytteitä. Ison-Britannian ulkoministeriö on The Daily Mailin mukaan vahvistanut, että kaksi brittiä on pidätetty Dubaissa." Iltalehti

Vastaukset 12
Vanhimmat
pitänyt tietää maan lait, ja poliisi oli jo kerran huomauttanut.
Jotakin mahdollisessa tuomiossa painanee sekin, että he olivat juovuksissa (alkoholia ei hyväksytä Dubaissa), ja poliisin kimppuun käyminenkään ei ole hyväksyttävää - ei myöskään Britanniassa eikä Suomessa.
Välittömästi minun mieleeni tuli myötätunto naista ja miestä kohtaan.
Islamin voittaessa myös Eurooppa palaa käyttäytymiskoodiin, joka täällä kristinuskon aikana oli vallitseva.
Dubaissa ei siis hyväksytä alkoholijuomia.. Jesus Christ, miksi niitä sitten myydään siellä?!
Jeesus sanoi: "Se joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven".
Erittäin hyvä kysymys! ;D
harjoittivat seksiä? Piiloutuivatko he jonkun paheksuvilta katseilta.
minun on vaikea tuntea myötätuntoa henkilöä kohtaan, joka on johtavassa asemassa jossakin maassa, jonka siis täytyy tuntea maan lait ja opastaa alaisiaankin niistä, ja joka silti
a) hankkiutuu hurjaan känniin (oman myöntämisensä mukaan)
b) lähtee julkiselle uimarannalle rakastelemaan hänelle aiemmin tuntemattoman miehen kanssa (huoneitakin löytyy)
c) jatkaa toimintaa julkisella paikalla, vaikka poliisi on jo huomauttanut, ja
d) lyö poliisia korkokengällä muun tappelun ohella.
Ainakin siitä julkisesta rakastelusta ja poliisin kimppuun käymisestä olisi tullut melkoseist rapsut Suomessakin. Ja firman nolaamisesta potkut.
"Yhdistyneiden Arabiemiraattien hallitsijan veli löi yhdysvaltalaismiestä vyönsoljellaan tämän kieltäydyttyä sheikin tarjoamasta samppanjapullosta."
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200807107932200_ul.shtml
Kerrotaankohan tämä uutinen Arabiemiirikuntien lehdistössä?
kaikki oleellinen otsikossa.
saa vankeutta vaimonsa tappamisesta?
tarvitaan nelja naista antamaan nvaloaehtoinen todistus eta se olisi tasa-arvoinen miehen kanssa.
Ja nekin taytyy olla muslimeja.