totta,Ähtärin karhuista on valehdeltu ennenkin. Meillä oli kahdeksan vuotta sitten täällä pohjoishämeessä ahma havainto jota selviteltiin oikein viranomaisten toimesta mm.siirtoistutus kiellettiin jyrkästi mutta tänävuonna asia myönnettiin että oli sittenkin siirtoistutus kokeilu. Asiaan ei valitettavasti löydy linkkejä. Ihmetyttää tosiaan tuollainen nopea kesyyntyminen.
Se siirtäjä on tietysti voinut olla joku häiriintynyt huligaani, vaikka ajatus huligaanista siirtämässä karhua on aika hauska. Siirtämistietäjät ilmeisesti vihjaavat, että joku petoalan ammattilainen (=tutkija) on sen tehnyt. Miksi kesy karhu olisi tuotu alueelle ja mistä? Suomen kesyt karhut tiedetään aika hyvin... Kyllä eläimen pitää olla luonteeltaan kesy, että se laskisi ihmiset ja koirat ihan viereen. Tämän tietävät ne jotka ovat pyydystäneet ikänsä ihmisten seurassa olleen ja sitten villiintynyttä nautaa, hevosta tai kissaa metsästä. Nämä nurkissa roikkuvat ovat yleensä niitä nuoria yksilöitä jotka aikansa metsästä tilannetta seurattuaan uskaltautuvat pihoihin, ihmisten mielestä tulevat kylälle yhtäkkiä. Tällaisten yksilöiden ampuminen on ihan ok, se tapahtuu aivan karhujen sääntöjen mukaan eli vahvempi karkottaa tai eliminoi pienemmän.
0Äänestä
karhu on
selvästi kasvatettu kuonontanamon karhun kasvatuslaitoksessa. Sieltä se on sitten siirtoistutettu. CIA:n kolttosia siis.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
totta,Ähtärin karhuista on valehdeltu ennenkin.
Meillä oli kahdeksan vuotta sitten täällä
pohjoishämeessä ahma havainto jota selviteltiin
oikein viranomaisten toimesta mm.siirtoistutus
kiellettiin jyrkästi mutta tänävuonna asia
myönnettiin että oli sittenkin siirtoistutus
kokeilu.
Asiaan ei valitettavasti löydy linkkejä.
Ihmetyttää tosiaan tuollainen nopea kesyyntyminen.
lisää samasta epäilystä.
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/95173.shtml
Se siirtäjä on tietysti voinut olla joku häiriintynyt huligaani, vaikka ajatus huligaanista siirtämässä karhua on aika hauska.
Siirtämistietäjät ilmeisesti vihjaavat, että joku petoalan ammattilainen (=tutkija) on sen tehnyt. Miksi kesy karhu olisi tuotu alueelle ja mistä? Suomen kesyt karhut tiedetään aika hyvin...
Kyllä eläimen pitää olla luonteeltaan kesy, että se laskisi ihmiset ja koirat ihan viereen. Tämän tietävät ne jotka ovat pyydystäneet ikänsä ihmisten seurassa olleen ja sitten villiintynyttä nautaa, hevosta tai kissaa metsästä.
Nämä nurkissa roikkuvat ovat yleensä niitä nuoria yksilöitä jotka aikansa metsästä tilannetta seurattuaan uskaltautuvat pihoihin, ihmisten mielestä tulevat kylälle yhtäkkiä.
Tällaisten yksilöiden ampuminen on ihan ok, se tapahtuu aivan karhujen sääntöjen mukaan eli vahvempi karkottaa tai eliminoi pienemmän.
selvästi kasvatettu kuonontanamon karhun kasvatuslaitoksessa. Sieltä se on sitten siirtoistutettu. CIA:n kolttosia siis.