Kauanko kesti tottua paikallaan pysyvään ohjauspyörän keskiöön? Itse kävin koeajamassa C4:n ja siinä 20 minuutin koeajolenkillä hieman vieroksutti. Mutta onko asia ns. tottumiskysymys. Ts. Tottuuko tuohon nopeastikin ja oppii pitämään siitä? Nuo uudet Citikat ovat oikeastaan ihan asiallisia ja ennen kaikkea muotoilultaan todella tyylikkäitä autoja, mutta jotenkin en ymmärrä moista ratin toteutusta. Ajettavuus oli kohdallaan C4:ssa ja erityisesti alusta vaikutti onnistuneelta. Samoin vaihteensiirto toimi mukavalla tavalla.
Kysymys C4:n ja C5:n omistajille
19
2099
Vastaukset
- Ceecee
Kyllä, koeajolla itsekin vieroksuin jotenkin, en edes tiedä miksi - tuntui vaan "oudolta".
Puolen päivän ajeluiden jälkeen ei sitä edes huomaa, joten vaikea sanoa pitääkö siitä vai ei.
Keskiön toteutus (erikoisuudentavoittelun lisäksi) kylläkin takaa sen että airbag on aina optimaalisessa asennossa jos vahinko käy.- Ceecee
Itse asiassa tykkäsin enemmän edellisen C5:n ratin takana olevista radio- ja vakkariviiksistä.
Vieläkin on selkäruodossa noiden säätimien hipelöinti etu- ja keskisormilla, tuntui helpommalta kuin tässä uudessa olevien peukaloilla tökittävien. Tämä on toki tottumiskysymys, pitää poisoppia nuo refleksit.
- C5 tourer -08
Ratinkeskiön paikalla pysymiseen tottui parissa päivässä. Kaikki tärkeimmät näppäimet löytyy keskiöstä, joten ei tarvitse siirtää katsetta ja kättä esim. radiolle kanavaa vaihtaessa.
Suunnittelijat ovat kehittäneet tuon kiinteän keskiön nimenomaan turvallisuusnäkökohtien pohjalta.
a. kuljettajan turvatyyny pystytään tekemään paremman muotoiseksi: suojelee paremmin rintakehää ja päätä kolarissa.
b. useimmin käytetyttyjen toimintojen näppäimet ovat sormenpäiden tavoitettavissa ottamatta kättä pois ratilta: liikennetilannetta pystytään seuraamaan paremmin.- dell.
mutta eiköhän siihen aika pian sopeudu. Itse odottelen "omaa" Toureria. Kyllä kuitenkin olisin mieluummin ottanut liikkuvalla ratin keskiöllä, jos olisi ollut vaihtoehto. Mielestäni "normaalissa" ratissa pystyy säätämään radion namiskuukkeleita vaikka tiukemmissa mutkissakin koska nappulat liikkuu ratin mukana. Turvallisuusnäkökulmasta tuo on varmaan parempi ratkaisu.
- mutkissa
dell. kirjoitti:
mutta eiköhän siihen aika pian sopeudu. Itse odottelen "omaa" Toureria. Kyllä kuitenkin olisin mieluummin ottanut liikkuvalla ratin keskiöllä, jos olisi ollut vaihtoehto. Mielestäni "normaalissa" ratissa pystyy säätämään radion namiskuukkeleita vaikka tiukemmissa mutkissakin koska nappulat liikkuu ratin mukana. Turvallisuusnäkökulmasta tuo on varmaan parempi ratkaisu.
kannattaa kyllä keskittyä ajamiseen eikä säätelyyn, olivatpa napit missä tahansa.
- en edes huomannut
Vuosi sitten oli auton vaihto edessä ja lähdin ihan mielenkiinnosta kokeilemaan C4:sta. Ei muuten edes ollut Citikka hankintalistan kärkipäässä, vaan siellä oli ihan muut merkit. Ehdin ajaa koeajolenkkiä useamman kilometrin, kun vasta vierustoverin huomautuksesta huomasin, että ratin keskiö ei liiku.
C4 oli sen verran positiviinen tuttavuus, että ostin sen. Vuosi on menty ekalla Citikalla, en ole kyllä moittimista löytänyt. Ennen olen ajanut mm. japseilla ja italiaanoilla, kaikki samaa kokoluokkaa. En ole merkkiuskovainen. - C Cinq
Minulla oli ensin C4 ja en alussakaan mitenkään
vieroksunut sen ohjausta.
Vaikka pakettiautoni on perinteisellä ohjauspyörällä ei sekään tuota minkäännäköistä ongelmaa. - muutama kilometri
mennä tottumiseen. Nyt 50tkm takana ja pidän tätä jopa paljon parempana kuin pyörivää mallia. Eli ihan mainiohan tuo on kun napit löytyy ainba samasta kohta vaikka rattia pyörittääkin. Esim. vakiosäädin omassa 1.6 hdi:ssä on jatkuvassa käytössä ja hyvin saatavilla ratin keskiössä, samoin volume.
- 136 HdiA Exclusive
Tuli tehtyä kaupat lumien aikaan näkemättä.Kävin kyllä toukokuun 10 p esittelyssä mutta jätin koeajon tekemättä. Ehkäpä noin viikon kuluttua saan uuden joten tuosta keskiöstä ei kokemuksia. Mutta oisko kevyempi rattia pyörittää kun ei tarvitse tuota keskiötä siinä mukana pyöritellä ? ;) :)
- autokoululle
Hankkiessani kuorma-autokorttia ajo-opettaja sanoi heti alkajaisiksi seuraavan ohjeen:
Ohjauspyörän kehältä saadaan paras ajotuntuma
pienimmällä voimalla, pidä kädet siellä. Hän
huomautti heti jos yrittikin jotakin muuta.
Oppi tarttui, eikä ole tarvinnut katua.- jukkap
Ei ongelmaa ensi kilometrien jälkeen. Pelkkää positiivista tästä innovaatiosta. Ratti jopa opettaa ja lähes pakottaa oikeisiin (=autonkoulussa opittuihin otteisiin). Jos yhdellä kädellä koettaa vemputtaa, äkkiä on käsi ikävästi jumissa ratin ja keskiön välissä.
- Katsastusaseman päällikkö
jukkap kirjoitti:
Ei ongelmaa ensi kilometrien jälkeen. Pelkkää positiivista tästä innovaatiosta. Ratti jopa opettaa ja lähes pakottaa oikeisiin (=autonkoulussa opittuihin otteisiin). Jos yhdellä kädellä koettaa vemputtaa, äkkiä on käsi ikävästi jumissa ratin ja keskiön välissä.
Kun on tottunut sellaiseen rennompaan ajotyyliin... :)
- pyörivä keskiö
Katsastusaseman päällikkö kirjoitti:
Kun on tottunut sellaiseen rennompaan ajotyyliin... :)
kun tällä plstalla on kerrankin jotain järkevää keskustelua ilman mitään mossien provoja... jospa sitä joskus olis varaa tuohon kiintee keskiöiseen...
- Katsastusaseman päällikkö
pyörivä keskiö kirjoitti:
kun tällä plstalla on kerrankin jotain järkevää keskustelua ilman mitään mossien provoja... jospa sitä joskus olis varaa tuohon kiintee keskiöiseen...
Ehkä siihen tottuisi. Olen vain sen verran konservatiivinen autojen suhteen, että vierastan moisia keksintöjä.
- Xantia diesel
Katsastusaseman päällikkö kirjoitti:
Ehkä siihen tottuisi. Olen vain sen verran konservatiivinen autojen suhteen, että vierastan moisia keksintöjä.
Taitaa olla vanhoillisen katsastusinsinöörin autossa vielä kampikäynnistys ja umpikumirenkaat. Vanha keksintö parempi kuin pussillinen uusia. Saattoi entisajan autoilu olla aika eksoottista, ei pakkasnesteitä, eikä paljoa muutakaan. Mikähän mahtoi olla huoltoväli noissa noin sadan vuoden takaisissa autoissa?
Katsastusaseman päällikkö kirjoitti:
Ehkä siihen tottuisi. Olen vain sen verran konservatiivinen autojen suhteen, että vierastan moisia keksintöjä.
Tämäkin esimkerkki toistaa osuvasti Citroënin tuotekehittelyä. Tuo kiinteäkeskiöinen ohjauspyörähtän löytyi mallistosta jo edellisen vuosisadan alkupuolella. Aika oli 20-lukua ja malli oli tuolloinkin nimeltään C4.
Samaten viiksikytkimet tulivat ensimmäinenä muistaakseni Traction Avantiin 30-luvulla. Sittemmin Citroën ehti jo itsekin luopua noista kunnes taas palasivat. Mainittakoon että itse pidin esim ykkössarjalaisen BX:n satelliitteja loistavana keksintönä, mutta aika ei ollut vielä ilmeisesti moiselle kypsä.
Samaninen merkkin tuo ensimmäisenä maailmassa sarjatuotantoon myöskin etuvetoisen auton ja itsekantavan korin - ja vieläpä molemmat samalla kertaa. Tuo tosin ajoi tehtaan konkurssiin - taas kerran liikaa aikaansa edellä.
Näitähän löytyis melkoinen lista, mutta taustalla on se tosiasia että ovat menneet jo aikaa sitten keksimään montakin asiaa jotka ovat olleet aivan liian eksoottisia mutta nykyään itsestäänselvyys ... tai no, osa niistä on vieläkin liian eksoottisia, mutta aika näyttää :)
- mennyt aikaa
tuntui normaalilta jo heti, koska on kuitenkin niin huomaamaton ajossa.
- C5 Exclusive
Nyt 537 km takana ja ei tuosta kiinteästä keskiöstä ole ollut mitään haittaa, on kuin sitä ei olisikaan. Jos tuo keskiö sitten liikkuisi perinteiseen tapaan olisi sitten oikein valitusvirren aika. On hyvä oivallus. Muutenkin tämä uusi C5 on loistoauto vaikka ei olekaan premiumluokkaa kun on sen yläpuolella.
- täytyy kyllä
olla jokin erikoinen aivovamma kun kysyt noin tyhmiä. Tottuminen tuohon rattiin kestää tasan yhden sekunnin. Ja se on erityisen hyvä oivallus - tuo ratti siis.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2354280- 1242184
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi2151811Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill641784- 1791634
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1861506- 541364
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751281- 601262
- 1191161